Fortnite saapuu Androidille – muttei Google Play Kauppaan

null

Epic Games ei ole vielä ilmoittanut Fortniten julkaisupäivää Androidille, mutta yhtiö vahvisti, ettei peli ole tulossa Google Play Storeen. 

Peli täytyy siis käytännössä ladata Android-puhelimille suoraan yhtiön verkkosivuilta.

Tästä ratkaisusta huhuttiin jo aikaisemmin, mutta päätös tuli silti pienenä yllätyksenä. Yleensä Fortniten tapaista suosiota nauttivat pelit ja sovellukset lisätään empimättä Googlen sovelluskauppaan, mutta Epic haluaa uida tässä vastavirtaan. Korealainen pelistudio kertoo ratkaisun taustalla olevan kaksi seikkaa. Ensinnäkin, Epic Games haluaa "suoremman yhteyden pelaajiinsa". Todennäköisesti merkittävämpi syy on kuitenkin Googlen veloittama 30 % provisio Google Play Storessa myydyistä peleistä ja niiden sovelluksen sisäisistä ostoista (in-app purchases).

"Epic haluaa läheisen suhteen käyttäjiensä kanssa kaikilla alustoilla, joilla se on vain mahdollista", toimitusjohtaja Tim Sweeney totesi. Toisin sanoen Epic olisi tehnyt saman ratkaisun myös iOS:llä, jos Apple sallisi App Storen ulkopuoliset lataukset.

Fortnite on yksi tämän hetken suosituimmista peleistä, joten pelaajat löytävät sen varmasti julkaisualustasta huolimatta. On kuitenkin kiinnostavaa nähdä, kuinka hyvin peli menestyy ilman Googlen kannuksia.

Ratkaisulla saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia

Emme vielä tiedä, kuinka ratkaisu käytännössä vaikuttaa Forniteen, sen pelaajakuntaan tai jopa Google Play Kaupan tulevaisuuteen. Epic tienasi huimat 15 miljoonaa pelkästään ensimmäisen kolmen viikon aikana tuodessaan Fortniten iOS:lle, joten se antanee jotain osviittaa Android-pelin menestyksestä. Onkin ymmärrettävää, että Epic Games haluaa välttää 30 % provisiomaksun tuollaisista summista.

Ratkaisussa on kuitenkin omat riskinsä. Yhtenä pelkona ovat huijarit, jotka yrittävät saada innokkaita Fortnite-pelaajia lataamaan valeohjelmia. Sweeney ei kuitenkaan ole huolissaan tästä mahdollisuudesta.

"Pelaajat ovat osoittaneet kykenevänsä lataamaan sovelluksia turvallisesti, ja pelaaminen on hyötynyt paljon avoimesta PC-alustasta."

Jäämme seuraamaan Fortniten Android-lanseerausta mielenkiinnolla. Epic Games ilmoittaa edelleenkin, että Android-versio julkaistaan lähikuukausien aikana, mutta yhtiön julkinen ilmoitus viittaisi julkaisupäivän vähitellen lähenevän.

Lähde: The Verge