Google ei aio julkaista Pixel Watchia vielä vuonna 2018

null

Googlen huhuttiin pitkään julkaisevan oma Pixel Watch -älykellonsa samassa lokakuisessa julkistustilaisuudessa Pixel 3:n, 3 XL:n ja Pixel Budsien kanssa. Googlen Wear OS:n teknologiajohtaja Miles Barr vahvisti kuitenkin Tom's Guiden haastattelussa, ettei yhtiö aio julkaista älykelloaan vielä tänä vuonna.

Barr kertoi haastattelussa, ettei Google ole vielä valmis julkaisemaan omaa kelloaan, vaan keskittyy tällä hetkellä käyttöjärjestelmänsä kehittämiseen yhteistyökumppaneilleen.

Markkinoilla on onneksi paljon muiden valmistajien Wear OS -älykelloja. Näimme esimerksi IFA 2018 -messuilla monia uutuuksia, jotka käyttävät Googlen etevää käyttöjärjestelmää.

Messuilla julkaistiin esimerkiksi markkinoiden suurin Wear OS -älykello: 2,5-tuumainen Diesel On Full Guard. Vertailun vuoksi Apple Watch 3:ssa on "vain" 1,53 tuuman näyttö. Dieselissä ei kuitenkaan ole suuresta koostaan huolimatta kovin kummoinen akunkesto, sillä valmistajan mukaan se kestää vain kaksi päivää.

Googlen älykelloa odottavienkaan ei tarvitse silti välttämättä heittää pyyhettä kehään: Valmistaja ei sanonut, etteikö se harkitsisi oman älykellonsa julkaisua myöhemmässä vaiheessa.