Microsoft saattaa kehittää Android-puhelinta

null

Microsoft on tällä hetkellä suoraan sanottuna pudonnut pois puhelinkilpailusta, mutta se saattaisi olla parhaillaan suunnittelemassa uutta tulemistaan, sillä Microsoft Storen työntekijän mukaan yhtiö työstäisi tällä hetkellä uutta puhelinta.

Tieto paljastettiin ensin Windows Latest -verkkomediassa, joka julkaisi Microsoft Storen asiakaspalvelijan kanssa käydyn keskustelun. Kyseinen työntekijä kertoi Microsoftin kehittävän uutta puhelinmallistoa, jotka pohjautuisivat Windowsin sijasta Android-käyttöliittymään.

Työntekijä myös vahvisti, että puhelimet julkaistaan Microsoft-tuotemerkin alaisuudessa. Kuulostaisi siis melko uskottavalta, että Microsoft todella kehittäisi omaa Android-puhelintaan. 

Asiakaspalvelija ei osannut kertoa mitään yksityiskohtia puhelimesta tai sen julkaisuajankohdasta, mutta voit lukea tärkeimmät osat toimittajan ja Microsoft Storen työntekijän keskustelusta alta.

Lähde: Windows Latest

Lähde: Windows Latest

Vielä pelkkiä huhuja

Uutisiin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella, sillä meistä tuntuu epäuskottavalta, että asikaspalvelijalla olisi tietoa uuden puhelimen kehittämisestä – ellei sen julkaisu sitten olisi todella lähellä. Siinä tapauksessa olisimme puolestaan todennäköisesti kuulleet huhuja jo muiltakin tahoilta.

On myös mahdollista, että työntekijä oli käsittänyt asian väärin ja tarkoittanut, että Microsoft Storessa myydään toisten valmistajien Android-puhelimia, joihin on yhdistetty Microsoftin ohjelmistoja.

Tämä tieto saattaa pitää tietysti myös paikkansa, sillä Microsoftin on huhuttu jo pitkään kehittävän Surface Phonea. Tähän mennessä huhut ovat olettaneet laitteen käyttävän Microsoftin omaa Windows-käyttöjärjestelmää, mutta Androidin valitseminen voisi olla myyntilukujen kannalta jopa järkevämpi vaihtoehto. Toisaalta kyseessä saattaa olla myös aivan eri laite kuin kauan odotettu Surface Phone.

Lähde: PocketNow