OnePlus 5T ja 5 saavat OnePlus 6:sta tutun ominaisuuden

null

OnePlus 5 ja OnePlus 5T ovat saamassa uuden ominaisuuden OnePlus 6:lta. Kiinalaisyhtiö aikoo nimittäin julkaista ohjelmistopäivityksen, jonka myötä myös valmistajan kaksi aiempaa puhelinta saavat etukameran muotokuvaominaisuuden. 

Toiminto on mukava lisä, sillä se löytyy käytännössä kaikista uusista lippulaivamalleista ja tuo kuviin huomattavasti enemmän syvyydentuntua. Kummankaan puhelimen etukamerassa ei ole kahta linssiä, joten kamerasovellus sumentaa taustan keinotekoisesti.

Uutinen paljastettiin itse asiassa jo viime viikolla, mutta siitä mainittiin vain yhtiön Open Ears Forum -tapahtumaa käsittelevän blogipostauksen alaviitteessä. Toisin sanoen tieto ei oikein meinannut kantautua kenenkään korviin ennen kuin tarkkaavainen XDA Developers uutisoi siitä.

OnePlus pitää huolen omistaan

Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun OnePlus tuo vanhempiin laitteisiinsa uusia ominaisuuksia.

Esimerkiksi Face unlock -kasvojentunnistustekniikka tuli ensin OnePlus 5T:hen, mutta on sittemmin saapunut myös 5:een, 3T:hen ja 3:een.

Emme usko, että etukameran muotokuvatoiminto tulee enää 3T:hen ja 3:een, sillä puhelinten vanhentuneet suorittimet eivät välttämättä pyörittäisi sitä sulavasti. Pyysimme OnePlussalta lisätietoja siitä, milloin ominaisuus on tulossa 5:en ja 5T:en käyttäjille, mutta yhtiön edustaja ei valottanut asiaa tarkemmin.

"Kuuntelemme aina käyttäjiemme palautetta ja etsimme jatkuvasti uusia tapoja parantaa heidän käyttökokemusta", edustaja vastasi.