LG V35 ThinQ:n tiedot vuotivat julkisuuteen

null

Vasta eilen uutisoimme siitä, että LG G7 ThinQ:sta oli vuotanut paljon tietoja julkisuuteen. Nyt myös LG V35 ThinQ:n tiedot on vuodettu – luultavasti saman lähteen toimesta. 

Android Headlines -sivusto kertoi saaneensa tiedot LG V30S ThinQ:n seuraajasta "luotettavalta lähteeltä". Sivuston mukaan lähde oli näyttänyt heille LG:n sisäisiä dokumentteja, jotka vahvistivat puhelimesta vuodetut tiedot oikeiksi. Väitteet saattavat siis hyvinkin pitää paikkansa.

Read more: LG V35 ThinQ

V35 ThinQ:ssa olisi ilmeisesti 6-tuumainen QHD+ OLED-näyttö 18:9-kuvasuhteella. 80 % puhelimen etupuolen pinta-alasta on näyttöä, mutta siinä ei ole monen muun kilpailijan tapaan lovea (notch).

Näyttö tulee kattamaan puhelimen laidasta laitaan, joten emme usko näkevämme paksuja reunoja. Siinä pitäisi olla myös poikkeuksellisen hyvä värintoisto. Vaikka puhelimen näyttö onkin iso, se istuu kuulemma helposti käteen kevyen ja ohuen ulkomuotonsa ansiosta. Värivaihtoehdot olisivat todennäköisesti kiiltäväpintaiset musta ja harmaa.

Kamerat ja ääniominaisuudet

LG V35 ThinQ:ssa on tietojemme mukaan kaksi 16 megapikselin kameraa, joista toinen on tavallinen f1,6-aukkoinen linssi ja toinen 107 asteen laajakuvalinssi. Nämä tiedot vastaisivat täysin LG G7 ThinQ:n huhuttua kameraa.

Siinä olisi myös monia samoja ominaisuuksia ja kuvausasetuksia, joista huominonarvoisimpana mainittakoon Super Bright Mode, joka yhdistää useita pikseleitä superpikseleiksi luodakseen kirkkaita kuvia myös hämärässä valaistuksessa. Kamerasta löytyy oletettavasti myös keinoälyominaisuuksia, joten se osaisi tunnistaa automaattisesti minkälaista kohdetta olet kuvaamassa ja sopeuttaa sitten asetuksensa sen mukaisesti.

Puhelimen odotetaan keskittyvän entistä enemmän myös ääniominaisuuksiin. Siihen povataan 32-bittistä Hi-Fi Quad DAC:ia (Digital-to-Analog Converter) sekä pitkän kantaman äänitunnistusta, jonka avulla puhelin kuulisi sinut noin viiden metrin päästä. Vuodossa ei kuitenkaan mainittu mitään LG G7 ThinQ:n huhutusta Boombox-kaiuttimesta, joten se saattaisi olla yksi puhelinten eroista.

Lähde ei kertonut tarkemmin milloin LG:n V35 ThinQ julkaistaisiin, mutta voimme kuulemma odottaa sen saapuvan vielä tämän vuoden aikana. LG V30S ThinQ julkaistiin tosin vasta helmikuussa, joten emme odota V35 ThinQ:n saapuvan ennen loppuvuotta.