Huawei on nyt maailman toiseksi suurin älypuhelinvalmistaja

null

Kansainvälisen ICT-alan tutkimusyrityksen Gartnerin mukaan Huawei on nyt maailman toiseksi suurin älypuhelinvalmistaja. 

Aiemmin paikkaa piti hallussaan Apple, mutta Huawei ohitti yhdysvaltalaisvalmistajan tämän vuoden toisen vuosineljänneksen aikana. Kärjessä jatkaa kuitenkin edelleenkin Samsung.

Viimeisimpien tietojen mukaan Huawei myi vuoden toisen vuosineljänneksen aikana noin 49,8 miljoonaa puhelinta kasvattaen myyntiään 38,5 prosentilla vuoden takaiseen lukuun nähden. Applen myynti sen sijaan pysyi lähes samana viime vuoden toiseen neljännekseen nähden kasvaen vain 0,9 prosentilla. Kaikista eniten aihetta huoleen on kuitenkin Samsungilla, jonka myynti putosi vuodessa jopa 12,7 prosentilla.

Analystien mukaan Samsungin laskenut myynti johtuu kiinalaisvalmistajien intensiivisestä kilpailusta, älypuhelinten laskeneesta kysynnästä sekä Galaxy S9 -sarjan heikosta vastaanotosta. Yhtiö itse toivoo Galaxy Note 9:n parantavan puhelinmyyntiään.

Erittäin kilpailtu markkina

Samsungin laskusta on hyötynyt eniten Huawei, joka on onnistunut kasvattamaan markkinaosuuttaan 9,8 prosentista 13,3 prosenttiin. Se on siis onnistunut parantamaan osuuttaan huimat 35,7 prosenttia yhden vuoden aikana. Menestyksen taustalla on erityisesti onnistunut Huawei P20 -sarja sekä erinomaisen hinta-laatusuhteen tarjoavat Honor-puhelimet.

"Huawei on tuonut jatkuvasti innovatiivisia ominaisuuksia älypuhelimiinsa ja laajentanut puhelinvalikoimaansa useille eri kohderyhmille", Gartnerin tutkimusjohtaja Anshul Gupta kommentoi. "Sen investoinnit myyntikanaviin ja brändin rakentamiseen sekä Honor-laitteiden [onnistunut] kohdennus auttoivat myynnin kasvattamisessa. 70 eri maassa myytävästä Honorista on tulossa Huawein tärkein kasvutekijä." 

Applen myyntiluvut pysyivät käytännössä paikallaan viime vuodesta. iPhone-myynnin mittariksi sopisi tosin paremmin vuoden viimeinen vuosineljännes, sillä malliston vahvin myynti ajoittuu juuri tuohon ajankohtaan. Applen markkinaosuus oli toisella vuosineljänneksellä 11,9 prosenttia.

"Kiinalaisvalmistajien kiristynyt kilpailu ja kuluttajien tiukemmat vaatimukset hinta-laatusuhteesta asettavat valtavia paineita Applelle. Valmistajan täytyy pystyä tuomaan kuluttajille lisäarvoa premium-luokan iPhoneilla jatkaakseen kasvuaan."

Huawein lisäksi myös Xiaomi on kasvattanut markkinaosuuttaan äärimmäisen vahvasti. Yhtiö saavutti huiman 51,7 prosentin kasvun viime vuoteen nähden ja pitää nyt hallussaan 8,8 prosenttia älypuhelinmarkkinoista. Xiaomin markkinaosuus perustuu vielä tällä hetkellä vahvasti Aasiaan, mutta valmistaja on tulossa agressiivisesti myös länsimaihin.

Täytyy toki muistaa, että myyntilukuihin vaikuttaa myös ajankohta. Vuoden toinen neljännes on erityisen sopiva ajankohta Huaweille, jonka P20-mallisto julkaistiin maaliskuussa ja Honor 10 puolestaan toukokuussa 2018. Käytännössä toinen vuosineljännes siis asettui mallistojen vahvimpaan kysyntäpiikkiin. Toisaalta myös helmikuussa 2018 julkaistun S9-sarjan olisi pitänyt vaikuttaa positiivisesti Samsungin lukuihin. Ehkäpä suurin kärsijä on Apple, joka julkaisee omat iPhonensa aina syyskuussa. Huhtikuun ja kesäkuun välillä tapahtuva myynti ei siis välttämättä anna parasta kuvaa sen puhelinmyynnin kehityksestä.

Käyttöjärjestelmien puolesta Googlen Android on yhä ylivoimainen johtaja 88 prosentin markkinaosuudellaan. iOS puolestaan kattaa käytännössä yksinään loput 12 prosenttia.