Arvostelussa Borderlands 3

Pitkän tauon jälkeen on aika pakata kimpsut kasaan ja palata Pandoralle tekemään tuhoa ja viemään arvotavarat mennessään. Mutta kestääkö Borderlands-sarjan viehätys vielä vuonna 2018, vai onko holvinmetsästäjien aika ajanut ohi?

Borderlands-sarjan ydin perustuu jatkuvaan tavaroiden päivittämiseen. Uutta kamaa irtoaa käytettäväksi lähes läkähdyttävällä tahdilla, ja uudet aseet sekä kyvyt helpottavat puolestaan puhdistamaan jälleen seuraavan alueen vihollisista. Borderlands 3 jatkaa samalla hyväksi havaitulla linjalla entistä tarmokkaammin, mutta on haluton myös karistamaan sen vanavedessä tulevia heikompia piirteitä.

Pandoraan paluu tuntuu silti kotoisalta. Mad Max -henkinen aavikkoplaneetta on täynnä vaaroja, ja pelisarjan tutut villiotukset ja roistot toivottavat pelaajat tervetulleiksi planeetalle – luodein kylläkin, mutta tervetuliainen se on sekin. Viehättävä Pandora ei jää kuitenkaan ainoaksi vierailukohteeksi Borderlands 3:ssa, vaan peli tarjoaa myös liudan muita eksoottisia planeettoja tutkittavaksi. Kukin uusi planeetta lisää peliin oman visuaalisen ilmeensä Promethean korkeista rakennuksista ja kaupunginosista aina Eden-6:n vetisiin rämeisiin saakka, mikä laajentaa pelisarjan totuttua värimaailmaa avarammaksi.

Borderlands 3 jatkaakin visuaalisuuden saralla pelisarjan sarjakuvamaisen cel-shading-tekniikan hyödyntämistä, mikä näyttää edelleen upealta. Värien käyttö, uudet pelattavat alueet ja vaihteleva ympäristö loihtiikin pelaajan eteen toistuvasti upeita tähtienvälisiä maisemia, jotka on revitty kuin suoraan sarjakuvista.

Sama panostus visuaalisuuteen näkyy myös hahmosuunnittelussa, jonka joukosta löytyy mielenkiintoisia ja pelisarjaan perehtyneille tuttuja tuttavuuksia sekä vihollisten että ystävien joukosta. Etenkin uudet holvinmetsästäjät ovat täynnä persoonallisuutta aina Zanen irlantilaisaksentista FL4K:n deadpan-huumoriin.

Nokkeluuden puute

Valitettavasti Borderlands 3:n avatessa suunsa, alun viehätys alkaa hieman karista. Vaikka huumori on tietenkin subjektiivista, monet pelin hauskoiksi tarkoitetuista kohdista eivät vain ole sellaisia. Sanailu tuntuukin jääneen edellisen pelin aikakaudelle, eivätkä samat vanhat läpät ja viittaukset yksinkertaisesti enää toimi vuonna 2019.

Huumori ei onneksi ole täysin toivoton tapaus, mutta siinä, missä aiemmat pelit onnistuivat oikeasti naurattamaan, Borderlands 3 vain viihdyttää. Osa heitoista toimii myös toisia paremmin.

Pelisarjalle tyypillinen absurdisuus jatkaa myös vahvasti mukana kolmannessa osassa. Uudeksi pääpahikseksi valitut Calypson kaksoissisarukset ovat galaksirajat rikkovia supertähtiä, jotka ovat masinoineet fanilaumansa, eli murhanhimoiset roistot, etsimään suunnattomia salaisuuksia kätkeviä holveja omiin mysteerisiin tarkoituksiinsa.

Touhu etenee valitettavasti melko perinteisin menoin, eivätkä sisarukset ole persoonina yhtä kiinnostavia kuin pelisarjan edellinen pahis, Handsome Jack. Kaksikko on kyllä toistuvasti äänessä ja pilkkaa pelaajia radion kautta, mutta heiltä puuttuu karisma ja syvyys, jotta heitä jaksaisi kuunnella sen tarkemmin.

Harmillisesti myöskään muut pomovastukset eivät nouse juuri sen mielenkiintoisiksi, vaikka heidän suunnittelu onnistuu toisinaan yllättämään. Monet heistä jää silti luotisieniksi, joita ympäröi lukuisat pienemmät viholliset, jolloin taistelut pitkittyvät puuduttaviksi maratoneiksi. Yllättävät vaikeustason nousut tekevät etenemisestä myös toisinaan turhauttavaa.

Himohamstraajat

Onneksi pelisarjan todellinen ydin, räiskintä, toimii edelleen yhtä antoisasti kuin ennenkin. Useat erilaiset aseet nostetaan jälleen valokeilaan, ja valikoimaa riittää runsaasti. Hullunkuriseen valikoimaan lukeutuu niin omilla jaloillaan juoksevia aseita, kun lippaan tyhjennettynä kranaattina toimivia vaihtoehtojakin. Osa aseista lennättää viholliset puolestaan korkealle ilmaan, kun taas toiset käyttävät panoksina pelaajan kukkaroa. Jokaiselle löytyy varmasti omansa pelin valtavasta asearsenaalista.

Kukin ase tuntuu myös käytännölliseltä, eivätkä ne ole mukana pelkästään hauskuuskertoimen vuoksi. Tekijät ovat myös selkeästi panostaneet näiden suunnitteluun, sillä ne paitsi tuntuvat erilaisilta, myös näyttävät lukuisine yksityiskohtineen uniikeilta. Niissä on lisäksi tarjolla useita erilaisia ammustiloja ja variantteja, jolloin haulikon kylkeen on saatettu pultata sinko tai lamautin, joiden välillä voi nopeasti vaihtaa nappia painamalla.

Räiskinnän tuntuessa edelleen nautinnolliselta myös liikehdintää on tuotu aiempaa modernimpaan suuntaan. Borderlands 3:ssa pelaaja pystyy viimein hyppimään korokkeiden yli ja liukumaan maata pitkin, joiden myötä tappaminen on entistä nautinnollisempaa. Harva asia on yhtä miellyttävää kuin liuku vihollisen nivusiin ja haulikon täyslaidallisen vapauttaminen.

Kenttäsuunnittelu ei sen sijaan tarjoa mitään ihmeempiä, vaikka avarat alueet sallivat lukuisat koukkaukset ja suojat. Vihollistyyppien määrä on sen sijaan kiitettävä ja pitää pelaajan jatkuvasti varpaillaan.

Luokkasodankäynti

Lukuisten aseiden kannattelijoina nähdään neljä eri hahmoluokkaa, joiden pelityylit poikkeavat toisistaan kiitettävästi. Zane pystyy kloonaamaan itsensä tuplavahinkoa varten, minkä lisäksi hän voi vaihtaa paikkaa klooninsa kanssa. Kun yhtälöön lisää vielä kranaatteja ja sähköshokkeja teleportatessa muodostavia kykyjä, on tuhon sinfonia valmis soimaan. Moze luottaa puolestaan tuhovoimaiseen mechiinsä, ja FL4K hyödyntää eri hirviölemmikkejään vastustajan rivien harventamiseen. Meidän lempihahmoksi muodostui silti Amara, jonka aavemaiset raajat murskasi ja viskoi viholliset tyydyttävällä tavalla.

Kun näihin yhdistää vielä kunkin hahmon kolme eri kykypuuta täynnä erilaisia bonuksia, vaihtoehtoja ja hahmovariaatioita on useita erilaisia. Tämä korostuu etenkin moninpelatessa, jolloin hahmojen kykyjä voi hyödyntää keskenään.

Borderlands 3 onkin yhä erinomaista viihdettä porukassa. Jatkuvan tavaravirran voi määritellä halutessaan joko kaikille yhteiseksi tai kullekin omaksi, jolloin siitä legendaarisesta aseesta ei tarvitse tapella myös pelin ulkopuolella. Pelin monet roolipelielementit aina oman hahmon kustomoinnista lähtien ovatkin genren kärkeä.

Valitettavasti samaa ei voi sanoa ajoneuvoilla käytävästä räiskinnästä, joka tuntuu yhä päälleliimatulta osiolta kunnollisen nautinnon sijaan. Ajoneuvot jäävätkin nopeasti vain paikasta toiseen vieviksi kulkuvälineiksi, vaikka niitäkin pystyy kustomoimaan monipuolisesti.

Sen sijaan Borderlands 3:n loppupeli onnistuu yllättämään. Vaikka siitä uupuu monista vastaavista tutut raid-luolat (ainakin toistaiseksi), tekemistä riittää runsaasti vielä lopputekstien jälkeen. Circle of Slaughter tarjoaa hordemaisen pelikokemuksen, jossa pelaajat pyrkivät selviytymään mahdollisimman pitkään alati vaikeutuvia vihollisaaltoja vastaan ja haasteita suorittamalla. Mayhem-tila lisää puolestaan vaikeustasoa nostamalla muun muassa vihollisten vahinkoa ja elinvoimaa, mutta vastapainoksi näiden tappamisesta saa entistä enemmän kokemusta ja varusteita.

Tarinatehtävien päätteeksi avautuu vielä kokonaan uusi kokemuspuu, jota kehittämällä hahmon staattisia kykyjä voi parantaa entistä tehokkaammiksi. Tietyt välietapit lisäävät myös kokonaan uusia erikoisuuksia käytettäväksi. Tämän ohella lopun jälkeen avautuva New Game Plus houkuttelee uusintakierrokselle luvaten entistä haastavampaa ja palkitsevampaa kokemusta, minkä lisäksi myös Proving Groundsille kelpaavat vain kaikkein kokeneimmat soturit.

Yhteenveto

Borderlands 3 tuntuu monin osin paluulta menneisyyteen. Vaikka genre on kasvanut viime vuosina The Divisionin ja Destinyn kaltaisilla hiteillä, Gearbox Softwaren ensimmäinen peli kolmeen vuoteen tuntuu silti virkistävältä. Se on kuin vanha ystävä, jonka parissa huomaa viihtyvänsä erinomaisesti vuosienkin jälkeen. Pelinä Borderlands 3 ei välttämättä tarjoa hirveästi uutta, mutta se pitää otteessaan ja tarjoaa sopivin annoksin dopamiinia loottiräiskintöjen ystäville.

• M.I.A, Doctor Strange ja Borderlands 3: inspiraatiot loottiräiskinnän takana