Google Assistant sai merkittävän päivityksen

null

Google Assistant oli jo entuudestaan tämän hetken paras ääniassitentti, mutta uusin päivitys kehittää siitä entistäkin edistyneemmän.

Yhtiön mukaan muutokset johtuvat siitä, että se on huomannut käyttäjiensä yhdistelevän sekä ääntä että kosketusta assistentin käytössä. Itse asiassa lähes puolet käskyistä käyttävät molempia hallintakeinoja.

Käytännössä päivitys tuo mukanaan suurempia kuvia, GIF:ejä sekä uusia kontrolleja ja liukusäätimiä, joilla pystyy hallita muun muassa älykkään asumisen laitteita. Nyt Assistantilla pystyy esimerkiksi säätämään älykkään valaistuksen kirkkautta.

Google Assistantin uusi ulkoasu

Google Assistantin uusi ulkoasu

Päiväsi tapahtumia on helpompi seurata

Viestien käyttöliittymä on muuttunut siten, että saneltuja viestejä pystyy muokata nopeasti kirjoittamalla niihin oikeat korjaukset. Esimerkiksi pilkun lisääminen on siis aiempaa yksinkertaisempaa.

Yksi kätevimmistä uudistuksista on nopea yleiskatsaus päivästäsi, jonka saat esille pyyhkäisemällä ylös Google Assistant -näkymässä. Ehdottomasti nopeampaa kuin kalenterin avaaminen.

Päivitys päästää myös kolmansien osapuolten sovelluskehittäjät hyödyntämään uutta näkymää. Esimerkiksi FitStar käyttää nyt GIF:ejä treeniohjelmasi esikatseluun ja Starbucks pikkukuvia menun tuotteiden selaamiseen.

Lyhyesti sanottuna Google Assistant on siis edelleenkin aivan yhtä hyvä ääniassistentti kuin ennenkin. Sen lisäksi se on kuitenkin saanut houkuttelevamman käyttöliittymän ja yksityiskohtaisemmat kontrollit toiminnon käyttämiseen – joskus asiat kun on vain nopeampi hoitaa tekemällä kuin puhumalla.