DNA päivittää runkoverkkonsa 5G-aikaan

null

Teleoperaattori DNA nostaa runkoverkkonsa 5G-valmiuteen. Operaattori on jo aloittanut verkkojen päivittämisen ja aikoo valmistautua sillä uuteen 5G-aikakauteen. DNA:n mukaan muutostyöt hyödyttävät sekä mobiiliverkon- että laajakaistan käyttäjiä jo ennen 5G-verkon julkaisemista.

Suuren projektin taustalla on suomalaisten jatkuvasti kasvava datankäyttö, joka kohosi tänä vuonna jälleen uuteen ennätyslukemaan. Operaattori kertoi, että vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana keskimääräinen datankäyttö oli jo 20,85 Gt liittymää kohden, kun viime vuoden vastaava lukema oli 14,97 Gt.

Entistä nopeampaa surffailua

DNA on jo vaihtanut tärkeimmät runkolaitteet ja verkon nopeudet on nostettu 400 Gbit/s monikertoihin aina 1,2 Tbit/s saakka. Yhtiö on myös nostanut alueellisten verkkojen vähimmäisnopeuksia, jotta ne vastaisivat tulevia vaatimuksia.

"Datan käyttö kasvaa edelleen kovaa vauhtia kaikkialla Suomessa, joten vähimmäisnopeuksia on nostettu ja kapasiteettia lisätty kaikkialla. Eniten kasvaa mobiilidatan käyttö, ja runkoverkon kyvykkyys on tärkeä tekijä myös mobiilidatan sujuvuudessa. Nopeuksia nostetaan ja kapasiteettia lisätään jatkossakin osana verkon normaalia huoltoa ja ylläpitoa", toteaa DNA:n siirtoverkkojohtaja Mikko Kannisto.

DNA ei kerro vielä tarkempaa aikataulua muutostöilleen, mutta yhtiön mukaan valmistelutyöt etenevät "suunnitelmien mukaisesti". Operaattori kertoo kuitenkin tarjoavansa kaupallisia 5G-palveluita mahdollisimman pian.

Lähde: DNA