OnePlussan lähiaikojen suunnitelmiin ei lukeudu omaa taitettavaa puhelinta

Lähde: OnePlus

Olemme päässeet jo käyttämään toimituksessa Samsung Galaxy Fold - sekä Huawei Mate X -taitettavia puhelimia, ja odotamme näkevämme lisää taipuvia malleja muilta valmistajilta lähivuosina. Tiedämme kuitenkin, ettei OnePlus ole yksi heistä.

Tämä koskee tosin yhtiön nykyistä tilannetta, sillä yhtiön toimitusjohtaja Pete Lau vahvisti, ettei yhtiö kehitä tällä hetkellä taitettavaa laitetta.

Sen sijaan yhtiö keskittää kehitysyksikkönsä kokonaan kauan odotettuun OnePlus TV:hen, joka julkistettiin jo syyskuussa 2018 mutta jota ei ole sittemmin vielä nähty.

Lau paljasti asian Repubblica Italylle antamassa haastattelussa, jossa hän mainitsi OnePlussan kyllä tutkineen taitettaviin puhelimiin tarvittavaa teknologiaa, mutta ettei yhtiö "ole vielä löytänyt tapaa rakentaa laitetta".

Laun mielestä taitettavat puhelimet ovat mielenkiintoisia, mutta ne eivät tällä hetkellä tarjoa mitään perustavanlaatuista eroa perinteisiin puhelinmalleihin verrattuna.

OnePlus TV:n osalta Lau vihjaili, että nykyinen kaukosäädinvetoinen malli on heidän mielestään vanhanaikainen. Yhtiö näkeekin OnePlus TV:n olevan älylaite, joka on liitettävissä käyttäjien puhelimiin.

Emme kuitenkaan usko, että puhelin olisi ainoa mahdollinen tapa hallinnoida uutta televisiota, joten epäilemme, että televisio tukee myös jonkinlaisia äänikomentoja.

Lau ei ole kuitenkaan paljastanut sen tarkempaa julkaisupäivää tai hintaa tuotteelle. Ottaen kuitenkin huomioon, että OnePlus TV julkistettiin viime vuoden syyskussa, odotamme kuulevamme siitä lisää tämän vuoden puolella.

Saatamme itse asiassa kuulla siitä jo tällä viikolla, sillä yhtiö on vihjaillut paljastavansa uuden laitteen 17. huhtikuuta.

Lähde: Phone Arena

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.