iPhone SE 2:n ja Apple AR -lasien väitetään saapuvan vuonna 2020

(Kuva: Future)

Kerroimme viime kuussa, että iPhone SE:n seuraaja saattaa olla matkalla alkuvuoden 2020 julkistukseen. Nyt arvostettu Apple-analyytikko Ming-Chi Kuo on antanut oman ennusteensa aiheesta ja epäilee yhtälailla uuden iPhone SE:n seuraajan ilmestyvän alkuvuodesta.

9to5Googlen uutisoiman raportin mukaan ensi vuonna nähtäisiin Kuon mukaan myös uusi iPad Pro -malli sekä Applen pitkään huhuasteella olleet AR-lasit.

Aiempien raporttien mukaan iPhone SE 2:n odotetaan olevan muotoilultaan ja teknisiltä tiedoiltaan samankaltainen vuonna 2017 julkaistun iPhone 8:n kanssa, joskin siinä olisi iPhone 11:ssä oleva päivitetty A13 Bionic -piirisarja. Puhelin julkaistaan todennäköisesti vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä.

Uuden iPad Pron suhteen Kuo uskoo laitteen saapuvan niin ikään vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Lisäksi hän väittää siinä olevan laitteen selkämyksessä syvyystunnistusta parantava 3D ToF -kamera, jota mahdollisesti käytetään myös AR-tukea varten.

Lisätystä todellisuudesta puheen ollen Kuo uskoo myös, että ensi vuonna julkistetaan odotettu Applen AR-lasit. Hänen oletuksena julkaisulle on vuoden toinen neljännes. Kuon ennusteet tapahtuvat vain kuukausi sen jälkeen, kun iOS 13:n koodista löytyi mahdollisia tietoja Applen tulevista AR-laseista.

Vaikka Kuon aiemmat ennusteet ovat usein osuneet kohdalleen, kannattaa yllä oleva raportti pitää vielä toistaiseksi tiukasti huhukansiossa.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.