OnePlus 6T saatetaan julkaista lokakuun 17. päivä

Tiedämme, että OnePlus 6T julkaistaan pian, sillä valmistaja on jo itsekin ehtinyt väläytellä tulevaa puhelintaan. Nyt saatoimme kuitenkin saada tietoomme puhelimen virallisen julkaisupäivän: 17.10.

Päivämäärä on peräisin Little white MTX -nimisen käyttäjän julkaisemasta kuvasta, jossa näyttäisi olevan virallinen kutsu OnePlus 6T:n julkistustilaisuuteen Intiassa. Kuva julkaistiin vuodoille tyypilliseen tapaan kiinalaisessa sosiaalisessa mediassa, Weibossa.

Kutsuun on kirjoitettu myös sanat "unlock the speed". Lause viittaa todennäköisesti sekä OnePlus 6T:n kasvaneisiin tehoihin että näyttölasin alle upotettuun sormenjälkitunnistimeen, jonka valmistaja jo paljasti.

Kaikki palaset eivät loksahda kohdilleen

Sama lähde julkaisi myös muutamia vuotokuvia itse OnePlus 6T:stä. Kuvat ovat tähän mennessä tarkin katsaus tulevaan puhelimeen ja niistä erottuu muun muassa takaosan kolmoiskamera, pisaranmuotoinen näyttölovi sekä äärimmäisen ohuet reunat.

Samat kuvat herättävät kuitenkin myös epäilyksiä, sillä aiemman vahvan vuodon mukaan puhelimeen tulisi vain kaksoiskamera.

Huhuun kannattaa siis suhtautua vielä varauksella. Olemme kuitenkin varmoja, että OnePlus 6T julkaistaan pian. Jos kutsu on aito, se saapuu varmasti pian myös muille tahoille.

Lähde: GSMArena

James Rogerson

James is a freelance phones, tablets and wearables writer and sub-editor at TechRadar. He has a love for everything ‘smart’, from watches to lights, and can often be found arguing with AI assistants or drowning in the latest apps. James also contributes to 3G.co.uk, 4G.co.uk and 5G.co.uk and has written for T3, Digital Camera World, Clarity Media and others, with work on the web, in print and on TV.