Elon Musk ja muut AI-visionäärit lupaavat käyttää teknologiaa vain hyväntahtoisiin tarkoituksiin

(Kuva: Pixabay)

Monet teknologiamaailman avainhahmot ovat allekirjoittaneet yhdessä sitoumuksen, jossa he kieltäytyvät kehittämästä keinoälyä aseteollisuuden tarkoituksiin.

Aseista saisi tehtyä keinoälyn avulla entistä tuhoisampia ja älykkäämpiä, mutta monet maailman johtavista AI-visionääreistä ovat luvanneet käyttää uutta teknologiaa vain hyviin tarkoituksiin.

Future of Life -järjestön luoman Lethal Autonomous Weapons -lupauksen ovat allekirjoittaneet esimerkiksi Elon Musk, DeepMindin perustaja Demis Hassibis ja sadat muut. Joukkoon kuuluu myös 172 organisaatiota, kuten monia yliopistoja.

Ala kaipaa nopeasti pelisääntöjä

"Emme osallistu kehitystoimiin, emmekä tue, valmista, myy tai käytä tappavia autonomisia aseita", asiakirjassa sanotaan.

"Tappavilla autonomisilla aseilla on melko erilaisia ominaisuuksia kemiallisiin, biologisiin ja ydinaseisiin verrattuna. Yksittäisen ryhmän toiminta voi helposti käynnistää kilpavarustelun, jota kansainvälinen yhteisö ei kykene hallitsemaan tarvittavien teknisten työkalujen ja kansainvälisen poliittisen järjestelmän puuttumisen vuoksi."

Asiakirjan mukaan koneita ei saa missään olosuhteissa opettaa päättämään ihmisten elämästä ja kuolemasta.

Keinoälyteknologian sääntelyn ja hallinnan puute on huolestuttanut monia alan tarkkailijoita ja asiantuntijoita  jo pitkän aikaa. Ala kehittyy valtavaa vauhtia, joten keinoälyn turvallisuuden takaamiseksi tarvittaisiin muutakin kuin alan toimijoiden hyväntahtoisia lupauksia.

Jopa moni alan asiantuntija on huolissaan keinoälyn hallinnan menettämisestä. Elon Musk on kuvaillut keinoälyä "paholaisen kutsumiseksi", ja hiljattain menehtynyt professori Stephen Hawkin puolestaan arvioi, että täysin itsenäisen keinoälyn kehittäminen voi johtaa jopa koko ihmiskunnan loppuun.

Mike Moore
Deputy Editor, TechRadar Pro

Mike Moore is Deputy Editor at TechRadar Pro. He has worked as a B2B and B2C tech journalist for nearly a decade, including at one of the UK's leading national newspapers and fellow Future title ITProPortal, and when he's not keeping track of all the latest enterprise and workplace trends, can most likely be found watching, following or taking part in some kind of sport.