Apple Watch 4 vastaan Apple Watch 3 – miltä uutuus vaikuttaa edeltäjäänsä verrattuna?

Apple Watch 4 vs Apple Watch 3

Apple on juuri julkaissut uuden älykellon, jonka nimi on vähemmän yllättävästi Apple Watch Series 4

Kuten aina, uutuudessa on tiettyjä mielenkiintoisia ominaisuuksia, jotka saattavat houkutella kuluttajaa päivittämään laitteensa uuteen. Käymme nämä läpi kohta kohdalta helpottaaksemme mahdollista osto- tai ostamattajättämispäätöstä Apple Watch 3:een verrattuna.

Muotoilu ja näyttö

Image 1 of 2

Apple Watch 4

Apple Watch 4
Image 2 of 2

Apple Watch 3

Apple Watch 3

Kellon ulkonäössä on tehty suurin muutos sitten alkuperäisen Apple Watchin julkaisun vuonna 2015. Nyt jo ikoniseen neliön muotoiseen kellotauluun Apple on onnistunut puristamaan lisää näyttötilaa. Kun Apple Watch 3:ssa näytön koko oli joko 38 tai 42 milliä, Nelosessa mitat ovat 40 ja 44.

Pari milliä sinne tai tänne ei äkkiseltään kuulosta isolta, mutta se kuulostaa, että näytön koko on kasvanut tämän ansiosta 30 prosenttia! Ero tuntuu etenkin pienemmissä vaihtoehdoissa, koska näytön reunukset sekä kurvit kulmissa ovat aiempaa ohuempia. 

Kellon kaikki tarkat mitat eivät aivan vielä ole tiedossamme, mutta tulemme päivittämään ne artikkeliin mahdollisimman pian.

Molempien mallin värivaihtoehtoja ovat alumiinihopea, avaruuden harmaa ja kulta. Vanhat rannekkeet toimivat mukavasti edelleen myös uudessa mallissa.

Käyttöjärjestelmä ja speksit

Apple Watch 4 vs Apple Watch 3

Apple Watch 4:n käyttöjärjestelmä on upouusi watchOS 5, jonka myös Watch 3:n käyttäjät saavat päivitettyä laitteisiinsa myöhemmin syyskuussa. 

Tämä on yksi parhaista softista, joka älykelloihin on saatavilla. Tarjolla ovat sen avulla myös kolmansien osapuolten suunnittelemat kellotaulut. 

Apple Watch 4:n prosessori, nimeltään S4, on Applen lupauksen mukaan tuplasti nopeampi kuin Kolmosen. Vielä emme osaa sanoa, kuinka merkittävästi eroa huomaa arkipäiväisessä käytössä, mutta nopein vaihtoehto tämä joka tapauksessa on.

Uuden kellon kaiuttimen luvataan olevan 50 prosenttia voimakkaampi kuin edeltäjänsä, mikä auttaa "rannepuheluiden" sekä uuden Walkie-Talkie-ominaisuuden käytössä.

Kellon takaosa on tällä kertaa keraaminen, mikä mahdollistaa Applen mukaan paremmat yhteydet. Kunhan saamme ensiarvion lisäksi täydellisen arviomme valmiiksi, kerromme tästäkin lisää.

Kellon 4G-versiota ei edelleenkään valitettavasti saada myyntiin Suomeen. 

Ominaisuudet

Apple Watch 4 vs Apple Watch 3

Apple Watch 3 vasemmalla, Apple Watch 4 oikealla

Yksi isoimmista uutuuksista on Watch 4:n kyky suorittaa EKG:n eli sydänsähkökäyrän mittaus. Jokaiselle käyttäjälle se ei ole kovin relevanttia, mutta sydänterveydestään huolestuneille tietysti todella iso juttu. 

Apple Watch 4:ssa on pääosin samat fitness-ominaisuudet kuin Kolmosessa, mukaan lukien GPS-seuranta, huippuluokan sykemittari, vedenkestävä design sekä unenlaadun mittaustekniikka. Muutoinkin Watch 3:sta tutut ominaisuudet seuraavat uutuudessa mukana, joten lähinnä kyse on sen päälle rakennetuista uudistuksista. 

Apple kertoo molempien laitteiden akun kestävän koko päivän. Kolmosen kohdalla tämä piti paikkansa, Nelosen osalta emme vielä voi väitettä vahvistaa – tosin aiemmissa malleissa Apple on ennemminkin vähätellyt akunkestoa kuin liioitellut sitä, joten ennusmerkit ovat hyvät. 

Apple ilmoitti myös Watch 4:n pystyvän mittaamaan urheiluaktiviteetteja sisäänrakennetun GPS:n ansiosta jopa kuusi tuntia kerralla. 

Hinta

Apple Watch 4

Apple Watch 4

Tässä Apple Watch 3 luonnollisesti repii kaulaa verrattuna uutuuteen. Uutuuden lähtöhinnaksi on ilmoitettu 40-millisiltä 439 euroa ja isommilta 469 euroa. Kolmosen hinnat ovat kolmosella alkavia ja todennäköisesti laskevat edelleen uutuuden julkaisun jälkeen. 

Tekniikkaa on kuitenkin siis uutuudessa aiempaa enemmän, ja Watch 3 maksoi vuotta aiemmin suunnilleen saman verran kuin Watch 4 nyt.

Yhteenveto

Apple Watch 4 ei ole mullistava uutuus yhtiön älykellojen joukossa, mutta siinä on tiettyjä asioita, jotka tulevat tekemään vaikutuksen. 

Useimpien tuskin tarvitsee tehdä vaihtoa Series 2- tai 3-malleista, ellei sydänkäyränmittaus tunnu ehdottoman tärkeältä. Pieni uudelleenmuotoilu on kuitenkin iso kehitysaskel, ja muutkin ominaisuudet saavat houkuttelemaan kellonvaihtoa. 

Kello tulee ennakkomyyntiin 14. syyskuuta ja myymälöihin 21. syyskuuta.