Resident Evil Requiem tuntuu kahdelta erilliseltä puolikkaalta.

Sen päähenkilöinä nähdään tuore tuttavuus Grace Ashcroft sekä sarjan veteraaneille hyvinkin tuttu Leon S. Kennedy. Kumpikin hahmo tarjoaa erilaisen näkemyksen klassikkosarjan selviytymiskauhusta, jota maustetaan ensimmäisen persoonan nuohoamisella sekä resurssienhallinnalla. Kun kokonaisuuden kruunaa erinomainen kolmannen persoonan toiminta, pitäisi palasten olla kohdillaan.

Paperilla kaava kuulostaa siltä, että jokaiselle Resident Evil -fanille tarjoillaan toivottuja asioita. Pelin ensimmäisen puoliskon ajan tämä myös pitää paikkansa. Upeissa maisemissa seikkaileminen, oivaltavien pulmien ratkaiseminen ja pelottavien uhkien väisteleminen tekevät Gracen kohtauksista yksinkertaisesti nautinnollisia. Vastapainoksi Leonin toiminnallisemmat ja aseiden voimaan luottavat hetket tuovat mukavaa kontrastia.

Valitettavasti tasapaino kellahtaa hanurilleen jälkimmäisen puoliskon toiminnallisten hetkien kohdalla. Vaikka ne ovat toimivia ja näyttäviä, tulee alkupuoliskon kauhuisempaa tunnelmaa nopeasti ikävä.

Muistojen kartano

Resident Evil Requiem on tarkoitettu kunnianosoitukseksi sarjan klassikko-osille. Teos yhdistää elementtejä lähes kaikista tähän mennessä tulleista julkaisuista. Grace ei vain hyödynnä Resident Evil 7: Biohazardin ensimmäisen persoonan näkökulmaa, vaan myös alkuperäisen Resident Evilin klassiset pulmanratkaisut ovat vahvasti läsnä. Gracen ensimmäisenä alueena nähtävä Rhodes Hill Chronic Care Center on loistava esimerkki tämän kaavan toimivuudesta. Alue nousee yhdeksi koko Resident Evilin historian hienoimmista miljöistä.

Koko alue on hämmentävä sekoitus ahtaita käytäviä ja pieniä huoneita, joiden tavoitteet edellyttävät ympäristön huolellista tutkimista. Sopivien avaimien löytäminen, salaisten koodien tulkitseminen ja tärkeiden esineiden poimiminen pitävät otteessaan huikealla tavalla. Eteneminen on aina intuitiivista, enkä koskaan huomannut raapivani päätäni miettien sitä, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Osasyynä on se, että eteenpäin pääsemiseen on yleensä tarjolla useampiakin ratkaisuja.

Koristeellinen juhlasali ja laitoksen laaja pääaula tuovat mieleen Spencer Mansionin ikoniset puitteet, mikä saa varmasti monet fanit myhäilemään onnesta. Vastapainoksi uudet vihollistyypit pitävät menon raikkaana. Teoksen keskiössä oleva virustaudin leviäminen luo pohjan aiempaa älykkäämmille zombeille, joiden olemus ja toiminta antaa vinkkejä sopivasta etenemistavasta.

Esimerkiksi valojen sammuttamiseen tähtäävä zombi on poistettavissa tieltä joko kallisarvoisilla ammuksilla tai hämäykseksi kytkettävällä lampulla. Vaikka päättäisitkin edetä tuliluikkuja laulattaen, keittiön mutatoituneen kokin kaltaiset isommat jörmyt vaativat kaatuakseen rutkasti erilaisia työkaluja ja varusteita. Näiden kellistäminen on silti vaivan arvoista, sillä palkkioksi saatavat keräilykolikot auttavat hankkimaan erilaisia parannustyökaluja.

Tallentaminen rajoittuu erillisiin kirjoituskoneellisiin turvahuoneisiin. Vaikka niiden määrä tekee etenemisestä sujuvaa, pelkkä ajatus tallentamisen rajoittamisesta tuo mukavan lisämausteen jännittävimpiin kohtauksiin.

Tästä huolimatta erityisesti Grace ei ole koskaan täysin turvassa, sillä kintereillä on jatkuvasti jos jonkinlaisia ylivoimaiselta tuntuvia vihollista. Erityisesti tarinan kannalta useampaan kertaan toistuvan paholaisen väistely käsikirjoitetuissa sekä dynaamisissa kohtauksissa jää tukevasti mieleen kummittelemaan.

Mainitulla naishahmolla on kattava valikoima mahdollisia konnuuksia mielessä: äkillinen kurkottaminen pöytien alta ja vainun seuraaminen ovat hyviä esimerkkejä tilanteista, joihin ei missään nimessä haluaisi joutua. Ongelmat voi onneksi keirtää esimerkiksi lasipullojen viskelyllä, mutta uhka kummittelee silti niskassa jatkuvalla syötöllä.

Osa näiden hetkien toimivuudesta johtuu Gracesta, joka tuntuu todella samaistuttavalta päähenkilöltä. Kontrasti esimerkiksi Resident Evil 7:n sekä Villagen protagonisti Ethan Wintersiin on valtaisa.

Vapisevat kädet ja raskas hengityt ovat loistava kontrasti Leonin itseluottamukselle. Lisäksi Grace on myös sympaattisen kömpelö. Hänen halunsa selvittää totuus äitinsä väkivaltaisesta kuolemasta luo koukun, joka saa jatkamaan jatkuvasti eteenpäin.

Takaisin vuoteen 1998

On siis sääli, että Grace siirtyy tarinan puolivälissä lähes tyystin taka-alalle, kun painopiste kääntyy Leoniin. Raccoon Cityn raunioihin palaaminen vie pelaajan puoliavoimeen maailmaan, jossa jatkuva taistelu, pomomähinät sekä elokuvamaiset kohtaukset vievät kaiken huomion.

Jotkut hetket, kuten raketinheitinmoottoripyörän takaa-ajo, muistuttavat parjattuja Resident Evil 6:n ​​yliampuvia tapahtumia. Toiset hetket taas tuntuvat siltä, ​​että pelaaminen vaihtuu Resident Evil -elokuvan katsomiseksi.

Kun jatkuvat sarjan historiaa kunnioittavat silmäniskut kulminoituvat epätyydyttävään loppuun, joka jättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, on loppufiilis lattea. Tarina saanee jatkoa joko laajennusten tai jatko-osan muodossa, mutta irtonaisena pakettina Resident Evil Requiemin kliimaksi jättää kylmäksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kohtaukset olisivat tylsiä. Tekijätiimi Capcomin kunniaksi voidaan todeta, että vaikka tapahtumat saattavatkin olla ajoittain ehtaa camp-huumoria, pysyy pelaaja tukevasti tuolillaan miettimässä sitä, mitä seuraavaksi oikein onkaan luvassa.

Audiovisuaalinen toteutus paikkaa ongelmia hienosti. Resident Evil Requiem on todella näyttävä teos, joka vie pelisarjan uudelle tasolle. Ympäristöjen tarkkuus kauniit säteenseurantaa hyödyntävät heijastukset, sujuvat animaatiot ja hieno hahmomallinnus saavat puhtaat paperit. Vaikka Nintendon konsolilla on havaittavia pientä graafista repeilyä ja ruudunpäivityksen heilahtelua, on teos jopa Nintendo Switch 2:lla erittäin upea.

Nautin läpipeluukerrastani, mutta on vaikea olla toivomatta, että Capcom suhtautuisi tarinankerrontaan hieman rohkeammin. Kun pelisarjalla on ikää yli 30 vuoden verran, toivoisi uusien osien katsovan ennemmin eteen- kuin taaksepäin.

Kannattaako Resident Evil Requiem pelata?

Pelaa, jos...

Älä pelaa, jos...

Saavutettavuus

Resident Evil Requiem tarjoaa useampia vaikeusasteita, joista Casual on kiistatta helpoin. Kokemusta voi säätää valitsemalla tasoksi Standard (Modern) tai Standard (Classic), joista jälkimmäinen rajoittaa Gracella pelattavien kohtausten tallennusmahdollisuuksia.

Teoksessa on erillinen valikko saavutettavuusasetuksille, jotka mahdollistavat säätöjen tekemistä visuaalisten, äänimaisemallisten, liikesairautta aiheuttavien kohtausten sekä fyysisten rajoitteiden pohjalta. Halutessaan fontin kokoa koko muokata mikäli haluaa pitää tekstitykset päällä.

Näin arvostelimme Resident Evil Requiem -pelin

Pelasimme Resident Evil Requiemia yli 20 tunnin ajan Nintendo Switch 2:lla, joka oli pääasiallinen arvostelualustamme. Tämän aikana pelasime teoksen läpi sekä aloitimme uuden läpipeluukerran. Käytimme lähes yksinomaan Joy-Con 2 -ohjaimia sekä konsolin sisäänrakennettuja kaiuttimia.

PC-version testaamista varten käytimme pelitietokonetta, jonka keskeiset komponentit ovat Corsair 2000d RGB Airflow -kotelo, Asus ROG Strix B860-I -emolevy, Intel Core Ultra 7 265K -suoritin, 2 Tt WD Black SN770 SSD -asema, 32 Gt DDR5 Corsair Vengeance -muistia sekä Nvidia 5070 Ti -näytönohjain.

Teos rullasi sujuvasti parhailla graafisilla asetuksilla 60 kuvan sekuntivauhdilla. PC:n lisälaitteina hyödynsimme Razer DeathAdder V3 Pro -hiirtä, Cherry XTRFY K5V2 -näppäimistöä sekä Astro A20 X -pelikuulokkeita.

Pitkän linjan Resident Evil -faneina olemme läpäisseet lähes jokaisen sarjan teoksen useampaan kertaan. Näiden joukkoon lukeutuvat myös hieman enemmän mielipiteitä jakavat Operation Raccoon City sekä Umbrella Corps.

Arvostelujakson aikana Requiem joutui vertailluksi aiempiin osiin. Verrokkeina olivat erityisesti Resident Evil 7: Biohazard sekä osien 2, 3 ja 4 uusioversiot. Luonnollisesti myös muut kauhugenren pelit toimivat mittatikkuina

Astro A20 X - Pika-arvio

Astro A20 X on todella samanlainen kuin Logitech G522 Lightspeed. Se, onko kyseessä huono asia, riippuu näkökulmasta. Teknisessä mielessä samankaltaisuus ei ole pahasta, sillä Logitechin aiemmin tänä vuonna julkaistu malli on yksi tämän hetken parhaista pelikuulokkeista. Kun monet toiminnot ovat siirtyneet sellaisenaan Astron uutuusmalliin, ovat lähtökohdat kunnossa.

Tarjolla onkin loistava äänenlaatu. Basso voi tuntua alkuun hieman vajavaiselta, mutta sen saa onneksi säädettyä tukisovelluksen avulla vaivattomasti kohdilleen. PC-pelaajia hemmotellaan DTS Headphone:X -tuella, joka tarjoaa todella immersiivisen tilaäänen Senua's Saga: Hellblade 2:n kaltaisiin teoksiin.

Mukana on sama irrotettava mikrofoni, joka taltioi pelaajan puheen selkeänä ja kirkkaana vastapuolen kuultavaksi. Vastaavasti punainen LED-valo kertoo mikin mykistyksestä, jolloin vaivaannuttava hiljaisuus on helpommin korjattavissa.

Käyttömukavuus on kohdillaan. Astro A20 X on todella kevyt, mutta samalla se tuntuu miellyttävän kestävältä. Vaikka muotoilu näyttää ulkoisesti hieman kulmikkaalta ja möhkälemäiseltä, käyttäessä se ei anna aihetta murjotukselle.

Mikä mallissa sitten on uutta? Merkittävin muutos ei sijaitse itse kuulokkeissa, vaan mukana tulevassa Playsync-alustassa sekä kahdessa USB-C-kaapelissa. Kyseessä on langattomuuden mahdollistava lisälaite, jonka ansiosta kuulokkeet saa yhdistettyä kahteen eri laitteeseen samanaikaisesti.

Kuulokkeiden takana sijaitseva pieni painike vaihtaa yhdistetyn laitteen salamannopeasti. Mikäli pelaat vuorotellen PS5:llä sekä PC:llä, on kyseessä todella käytännöllinen lisäys. On kuitenkin hieman erikoista, että tällainen toiminto on säästetty Astro-tuoteperheelle eikä perinteisille Logitech-kuulokkeille.

Sinänsä ratkaisu on toki perusteltu, sillä myös aiemmat Astro A50 X sekä Astro A10 Gen 2 ovat selkeästi monialustapelaajille suunnattuja. Sitä enemmän on ihmeteltävä, ettei uusi A20 X muistuta ulkoisesti alkuunkaan edeltäjiään.

Kuulokkeissa ei ole Astro-logoa, vaan kylkeen on painettu sama Logitech G -merkintä kuin Logitech G522 Lightspeediinkin. Jos on meidän tavoin tykästynyt aiempiin Astro-tuotteisiin, on tämä identiteetin hukkaaminen iso sääli.

Astro A20 X - Hinta ja saatavuus

• Suositushinta 199 €
• Kalliimpi kuin Logitech G522 Lightspeed
• Perusteltu hintalappu usealla alustalla pelaaville

Astro A20 X maksaa Suomessa 199 euroa eli muutaman kympin enemmän kuin lähes identtinen Logitech G522 Lightspeed.

Se, onko 30 euron suositushintaero perusteltu, riippuu puhtaasti omista laitemieltymyksistä. Mikäli käytät kahta tai useampaa pelilaitetta aktiivisesti, on Astro A20 X ehdottomasti lisäsatsauksen arvoinen.

Tässä hintaluokassa muut selkeät kilpakumppanit ovat Razer BlackShark V3 sekä SteelSeries Arctis Nova 5 Wireless. Näistä erityisesti jälkimmäinen on kova kanto kaskessa, sillä se on saatavissa tarjousten ansiosta jopa puolet halvemmalla. Tästä huolimatta äänenlaadussa ei ole juurikaan eroa, joten Astron puolesta puhuu lähinnä Playsync-alusta sekä helpotettu laitevaihto.

Astro A20 X - Tekniset tiedot

Astro A20 X - Muotoilu ja ominaisuudet

• Lähes identtinen Logitech G522 Lightspeedin kanssa
• Painike alustanvaihdolle sekä Playsync-tukiasema
• PC-pelaajille tuki tilaäänelle

Logitech ei ole keksinyt pyörää uudelleen Astro A20 X:n muotoilun saralla. Laite eroaa vain minimaalisesti aiemmin tänä vuonna julkaistusta Logitech G522 Lightspeedistä. Kuulokkeiden osalta ainoaksi eroksi jäävätkin kaksi lisäpainiketta, jotka sijaitsevat oikeassa kuulokekupissa.

Näistä toinen on volyymisäädin, kun taas punaisella painikkeella saa vaihdettua käytössä olevaa pelilaitetta. Jälkimmäinen hyödyntää pakettiin sisältyvää Playsync-tukiasemaa, jonka avulla kuulokkeet saa yhdistettyä näppärästi kahteen eri laitteeseen USB-C-piuhan avulla.

Playsync-alustan edessä on kaksi LED-valoa, jotka kertovat yhdistetyn laitteen. Takaosassa on taasen kaksi USB-C-liitäntää sekä pienet kytkimet.

Kytkimiin on merkitty tekstit "Xbox / USB" sekä "PC / USB", mutta onneksi tukiaseman pohjaan on merkitty ohjeet eri laitteisiin yhdistämistä varten. Tämän ansisota käyttöön saa sujuvasti PC:n, Xboxin, PlayStationin tai Switchin.

Tukiaseman pohjassa on kaksi pientä kumitassua, joiden avulla laite pysyy melko tukevasti paikallaan. Kevyt rakenne on silti altis liikahduksille, jos alla oleva taso tai yhdistetyt piuhat liikahtelevat. Tämän kanssa kannattaakin olla varovainen-

Muilta osin Astro A20 X on toiminnoiltaan ja ominaisuuksiltaan identtinen verrattuna Logitech G522 Lightspeediin. Mukana ovat toki tuki PC-tilaäänelle sekä muokattaville RGB-valoille. Kuulokkeet itsessään ovat saatavilla tässäkin tapauksessa vain mustana tai valkoisena, mutta RGB-väritys korostaa tällä kertaa enemmän punaista kuin edeltävän mallin sinistä.

Astro A20 X - Suorituskyky

• Miellyttävä käytettävä
• Erinomainen äänenlaatu
• Mainio mikrofoni

Koska äänenlaatu on identtistä verrattuna G522 Lightspeediin, on tälläkin kertaa ongelmien ja puutteiden havaitseminen lähes mahdoton tehtävä. Pelikokemus jyrisee korvissa käyttööntoosta lähtien erittäin hyvältä, mutta Logitech G Hub -tukisovellus kannattaa ottaa käyttöön jo ihan vain matalien äänien korostamista varten. Pienellä säätämisellä saa tehtyä tasapainoisemman äänimaiseman myös basson osalta, sillä se on oletuksena hieman turhan vaatimaton.

Tarjolla ovat samat esiasetetut ääniprofiilit kuin G522 Lightspeedissäkin. Näistä osa suosii bassoa, toiset FPS-räiskintöjä ja jotkut musiikinkuuntelua. Tarjolla on valtava määrä yhteisön luomia tiloja, joista jokainen löytää varmasti itselleen mieluisen.

Mikrofoni on jälleen erinomainen sekä irrotettava. Korkealaatuinen mikki taltioi käyttäjän äänen pallo-suuntakuvion avulla tarkasti sekä kirkkaasti. Taustamelua pääsee oletuksena hieman läpi, mutta tätä voi lievittää Logitech G Hubin ohjelmiston äänensuodatuksella.

Akkukesto on sekin täsmälleen samalla viivalla. RGB-valoja käyttävä saa yhdellä latauksella noin 40 tunnin edestä peliaikaa, mikä on valtaosalle käyttäjistä oikein riittävä lukema.

Kun tämän päälle lisätään vielä nopeasti toimiva alustanvaihtopainike sekä vakaa yhteys, on kahdella alustalla pelaaville luvassa todelliset kissanpäivät.

Kannattaako Astro A20 X ostaa?

Osta, jos...

Älä osta, jos...

Harkitse myös...

Eikö Astro A20 X täysin vakuuta? Tässä on kaksi erinomaista vaihtoehtoa, jotka tarjoavat samankaltaisen kokemuksen edullisemmin mutta ilman Playsync-tukiasemaa.

Parhaiden pelikuulokkeiden markkinoilla riittää kuhinaa. Jos etsit itsellesi laadukkaita kuulokkeita houkuttelevaan hintaan, on Logitech G522 Lightspeed ehdottomasti huomiosi arvoinen. Se ei tähtää aivan yhtä korkealle kuin valmistajan Pro X- ja Astro-lippulaivakuulokkeet, mutta PC- ja konsolipelaajat saavat erinomaisen hinta-laatusuhteen.

Logitech G522 Lightspeed - Hinta ja saatavuus

• Suositushinta 169 €
• Saatavana mustana tai valkoisena
• Tarjolla useilla eri jälleenmyyjillä

Logitech julkisti G522-mallin toukokuussa 2025, mutta varsinainen myynti alkoi vasta noin kuukautta myöhemmin eli kesäkuun 16. päivä. Mallia kaupataan lukuisilla suomalaisilla jälleenmyyjillä 169 euron suositushintaan.

Kuulokkeet ovat saatavana kahdessa eri värivaihtoehdossa. Valitsipa mustan tai valkoisen sävytyksen, pään ylittävän pannan alapuolella on kankainen korosteväritys. Mustassa se on violetti, valkoisessa vaaleansininen.

Logitech G522 on suunniteltu erityisesti PC-pelaamista varten, mutta se toimii Lightspeed-yhteyden avulla myös PS5:n sekä Bluetoothin ansiosta Switch 2:n kanssa.

169 euron hintalappu nostaa Logitech G522 Lightspeedin budjettimallien yläpuolelle, mutta hintalappu on silti kaukana lippulaivamalleista. Kokonaisuus asettuukin mukavasti keskihintaisten pelikuulokkeiden joukkoon. Satsaus tarjoaa laadukkaan mikrofonin sekä hyviä ominaisuuksia ilman huippukuulokkeiden ekstratoimintoja.

Olisimme silti odottaneet muotoilulta hieman enemmän. G522 tuntuu kädessä aavistuksen halvanoloiselta siitäkin huolimatta, että kestävyys ei tuota ongelmia. Onneksi äänenlaatu paikkaa vajetta ja takaa mainion hinta-laatusuhteen.

• Arvosana hinnasta: 4,5/5

Logitech G522 Lightspeed - Muotoilu

• Tukeva mutta silti hieman halvanoloinen
• Todella kevyt
• Hyvä RGB-valaistus

Logitech G522 Lightspeedin muotoilu herättää ristiriitaisia ajatuksia. Ulkonäöllisesti se on varsin pätevä kokonaisuus, joka huomioi pelaajien tyypilliset toiveet. Kun tähtäimessä ovat nimenomaan pelaajat, ulkonäkö iskee taatusti perinteisessä toimistoympäristössä silmään. Klassisia työkuulokkeita etsivien kannattaakin suunnata katse Logitech Zone Wireless 2:n tai muiden vastaavien mallien suuntaan.

Vaikka ulkonäkö on kunnossa, tuntuma itsessään jättää hieman mutistavaa. Muoviset materiaalit tuntuvat kädessä halvoilta, mikä on pettymys ensialkuun. Onneksi käytön aikana muovin positiiviset puolet nousevat esiin: G522 Lightspeed on materiaaliensa ansiosta todella kevyt, eikä sitä tahdo edes huomata pelisession venyessäkään. Vasta kuulokekuppien lämpeneminen muistuttaa asiasta, mutta tämän ongelman kanssa painii lähes jokainen pelikuulokemalli.

Muovirunko on keveyden lisäksi myös joustava. Onkin ilo huomata, että G522 Lightspeedin kestävyyden osalta ei tarvitse olla huolissaan. Vaikka kuulokkeita taivutti ja pyöritteli pitkiäkin aikoja, ämyrit pysyivät ehjänä. Tämä voi olla etenkin perheen teinipelaajille erinomainen asia.

Käyttökokemus on enimmäkseen erittäin mukava. Kevyt rakenne on ehdottomasti plussan puolella, mutta korvatyynyjen materiaalivalinta ei osu aivan napakymppiin. Pehmusteissa käytetty vaahtomuovi on onneksi varsin hyvä kaltaiselleni silmälasipäiselle pelurille.

Uloin kangaskerros olisi kuitenkin voinut ottaa mallia esimerkiksi Logitech Astro A50 -kuulokkeiden käyttämästä keinonahasta sekä kankaasta, sillä ne tuntuvat korvilla paremmalta.

Plussaa on vielä annettava sangan joustavuudesta ja keveydestä. Kuulokkeet tuntuvat painopisteen osalta tasapainoiselta, joten käyttö ei rasita päätä.

Kuten pelikuulokkeilla on tapana, G522 Lightspeed hyödyntää niin ikään RGB-valaistusta. Ledivalojen vilke ei ole kaikkien mieleen eikä pelkästään hyvä asia, mutta tässä tapauksessa sen maltillisuus tekee vaikutuksen. Valoefekti tuntuu sopivan hajanaiselta, minkä ansiosta ympärilleen saa pienen hehkun eikä kunnon spektaakkelia. Kokonaisuutena RGB-valaistus on tässä tapauksessa aistillisempi ja tyylikkäämpi kuin valtaosassa kilpailijoita.

Toisin kuin Astro-isoveljessä, G522 Lightspeedissa mikrofoni on kokonaan irrotettavissa. Ylistämme mikkiä myöhemmin tässä arvostelussa, mutta mahdollisuus sen poistamiseen on erinomainen lisä. Jos käytät ämyreitä vaikkapa lennolla musiikinkuunteluun, tuntuu turhana sojottava mikrofoni yksinkertaisesti hölmöltä. Nyt sen voi asettaa paikalleen aina tarpeen tullen. Lisäksi mikin joustavuus mahdollistaa taivutuksen lähemmäs suuta.

Mikrofoni on liitettävissä vasemman kuulokekupin etuosaan. Samaisessa kupissa on kaikki painikkeet sekä USB-C-liitäntäväylä. Kuulokkeissa on virtapainikkeen ohella Bluetooth-näppäin, volyymisäädin sekä mikrofonin mykistyspainike. Äänenvoimakkuusrulla on sileä, joten se ei tarjoa asteittaista palautetta liikkumisesta.

Pakettiin sisältyy kuulokkeiden ohella Lightspeed-sovitin (USB-A).

• Arvosana muotoilusta: 4/5

Logitech G522 Lightspeed - Käyttökokemus

• Äänenlaatu ja mikrofoni loistavat pelikäytössä
• Logitech G Hub -tukisovelluksessa kattavat muokattavat asetukset
• Pitkä akkukesto

Hyvä muotoilu on pelatessa kullankallis asia, mutta se ei vielä yksinään riitä. Onneksi Logitech G522 Lightspeed tarjoaa pelaajien tarpeisiin rutkasti ilonaiheita. Laadukkaan 40mm PRO-G-kuuloke-elementit saavat äänen kuulostamaan yksityiskohtaiselta, selkeältä ja tilavalta. Eri äänet erottuvat selvästi toisistaan. Basson osalta jäädään hieman vajaaksi, mikä ei ehkä pelatessa haittaa, mutta musiikkikuuntelussa tilanne on toisin. Tällöin biisit eivät saa aivan tarpeeksi pontta taakseen.

Logitech G Hub -tukisovellus avaa ovet taajuuskorjaimen äärelle. Tämä mahdollistaa äänimaiseman muokkaamisen haluttuun suuntaan. Taajuuskorjaimen rukkaaminenkaan ei silti saanut kuulokkeista riittävän hyvää musiikin kuunteluun.

Mikrofoni on sen sijaan erinomainen. Irrotettava 48 kHz mikrofoni mahdollistaa äänen taltioimisen useasta eri suunnasta taajuusalueelta 70 Hz - 20 kHz. Lukemat eivät pelaajille välttämättä kerro mitään, mutta tärkeintä on, että äänenlaatu on pelitaistojen kiihtyessä aina kirkas. Vakuutuimme myös taustahälyn suodatuksesta. Käytännössä Logitech G522 Lightspeed ajaa siis asian vaativissakin rupatteluhetkissä, joten erillisen Blue Yeti -mikrofonin ostaminen ei ole tarpeellista.

G Hub -tukisovellus sekä Logitech G -mobiilisovellus mahdollistavat taajuuskorjaimen ohella ääniprofiilien muokkaamisesn. BLUE VO!CE -teknologia mahdollistaa äänitehosteiden lisäilyn mikrofoniin, kun taas RGB-valaistusta voi säätää muilta osin mieluisaksi. Tehdyt muutokset tallentuvat kuulokkeisiin, joten et joudu tekemään niitä aina uudelleen vaikka ympärillä oleva laitteisto vaihtuisikin.

G Hub tuntuu varsin helppokäyttöiseltä, mutta aivan täydellinen se ei ole. Osa toiminnoista on yhä syvällä valikkojen syövereissä, joten osaa keskeisistäkään työkaluista ei välttämättä löydä ellei niitä osaa etsiä.

Mobiilisovellus on näppärä lisä akuutteihin muutoksiin tilanteissa, jolloin pelin sammuttaminen tai pienentäminen ei ole vaihtoehto. Kuulokkeet saa yhdistettyä puhelimeen Bluetoothin avulla, minkä jälkeen voi säätää asetukset ennen kuin vaihtaa takaisin Lightspeed-tilaan. PC-pelaajat tuskin käyttävät tätä mahdollisuutta, mutta PS5-pelureiden tapauksessa tilanne on toisin.

G Hubissa voi paitsi säätää RGB-valaistuksen sävyjä mutta myös kytkettyä koko valotoiminnon pois päältä. Tämä ei välttämättä ole huono idea, sillä poiskytkentä parantaa akkukestoa melkoisesti. Jos RGB-valot ovat päällä, G522 Lightspeed jaksaa noin 40 tuntia. Ilman valaistusta lukema yltää peräti 90 tuntiin.

Kuulokkeissa on lisäksi erillinen akkua suojaava toiminto, jonka avulla akkukapasiteetti latautuu vain 80 prosenttiin. Tämä pidentää laitteen kestävyyttä tulevina vuosina.

• Arvosana käyttökokemuksesta: 4/5

Kannattaako Logitech G522 Lightspeed ostaa?

Osta, jos...

Älä osta, jos...

Logitech G522 Lightspeed - Vaihtoehtoja

Assassin’s Creed Shadows tuntuu ottaneen kaiken ilon irti pitkittyneestä kehitysajasta. Lopputulos osoittaa nimittäin skeptisyyden olleen ylimitoitettua, sillä Ubisoft Quebecin luomus nousee sarjan onnistuneimpien teosten joukkoon. Avoimen maailman toiminnallinen salamurhaaminen sekä roolipelaaminen tuntuu sopivassa suhteessa tutulta ja uudistuneelta.

Kokonaisuus on mainioiden palasten summa. Valtava avoin maailma palkitsee pelaajan ylimääräisen nuohoamisen sekä brutaalin taistelemisen avokätisesti. Kahden päähahmon järjestelmä onnistuu luomaan pohjan entistä monipuolisemmalle pelikokemukselle.

Arvostelutaipaleen aikana mieleen nousi jatkuvasti ennen kaikkea yksi sana: tasapainoinen. Sankarikaksikko Yasuke ja Naoe tarjoavat vaihtelevat tyylit sekä kyvyt, minkä lisäksi maailma suorastaan kutsuu luokseen katsomaan seuraavan nurkan sekä kukkulan taakse.

Assassin’s Creed Shadows osuu monessa asiassa napakymppiin tavalla, joka perustelee sen nostamisen yhdeksi kaikkien aikojen parhaista Assassin's Creed -peleistä. Tarinassa on eittämättä hieman hajanaisuutta sekä pomppivuutta eikä Hideout-tilakaan täysin vakuuta. Onneksi feodaaliajan Japanin salaisuudet, kiehtovuus ja mysteerisyys paikkaavat nämä pienet kauneusvirheet.

Odotuksen arvoinen maailma

Shadows täyttää pelaajien jo pitkälle yli vuosikymmenen ajan kestäneen toiveen sijoittumalla 1500-luvun feodaaliajan Japaniin. Kyseinen historian ajanjakso on suorastaan täydellinen salamurhaamiseen keskittyvän sarjan tarinalle sekä mekaniikoille. Ympäristöt pursuavat upeita yksityiskohtia sekä maisemia, eivätkä kasvustot sekä arkkitehtuurisuus voi jättää ketään kylmäksi.

Ympäristöt sekä sääolot vaihtelevat kattavasti. Lumimyrskyn keskellä on vaikea nähdä eteensä, kun taas kaatosateen aikana tie mutautuu pahanpäiväisesti. Jopa tuuliset päivät saavat kirsikkapuut heilumaan uskottavalla tavalla. Ympäristöjä jää ensimmäisten tuntien aikana katsomaan haltioituneesti.

Tämän lisäksi pelimaailmassa on valtava määrä löydettävää, tutkittavaa sekä tehtävää. Erilaiset haudat, esteradat, linnakkeet, temppelit sekä muut alueet kannustavat tarttumaan sivutehtäviin sekä muihin aktiviteetteihin. Monet eri puuhat olisivat eittämättä sopineet hyvin myös Assassin’s Creed Valhallassa sekä muissa aiemmissa osissa, mutta Shadowsin hieman pienempi maailma saa ne tuntumaan vielä napsun paremmalta. Tällä kertaa määrä ei ole korvannut laatua vaan pikemminkin päinvastoin.

Sarjan juuria kunnioitetaan luonnollisesti kiivettävillä näköalatasanteilla, jotka ovat olleet mukana ensimmäisestä Assassin's Creedistä lähtien. Tällä kertaa niihin kapuaminen ei kuitenkaan avaa kaikkea näkösälle, vaan karttaan jää edelleen kysymysmerkkejä ja katvealueita. Seuraavalla kiipeilytasanteella saa taas lisää auki ja niin edelleen. Systeemi palkitsee entistä enemmän oikeasti tutkimaan ympäristöään sen sijaan, että näköalapistettä etsisi vain saadakseen kaiken helposti näkyviin.

Muutos on todella tervetullut sarjan parissa satoja tunteja viettäneelle, sillä näin salaisuuksien metsästäminen pysyy viihdyttävänä entistä pidempään. Japanin miljöitä tutkii entistä innokkaammin, mikä on avoimen maailman pelille todellinen aikaansaannos. Samanlainen nuohoaminen näkyy myös ihmisten parissa liikkuessa: kun tehtävän aikana väijyy ihmisiä tai todisteita, tuntuu olo aiempaa enemmän vakoilemiselta. Tämä palkitsee tehtävän edistyessä.

Pelimaailman tasapaino on jiirissä. Kartan koko, tekemisen määrä sekä etäisyydet tuntuvat olevan jatkuvasti sopusuhtaisessa skaalassa. Lopputuloksena kartan nuohoaminen ja tehtävien välillä liikkuminen ei vaikuta liian tympeältä, mutta silti lääniä piisaa luomaan tunteen todellisesta maailmasta.

Kaksin aina vaarallisempi

Ensimmäiset tiedot kahden päähahmon järjestelmästä saivat kaltaiseni pitkän linjan fanin huolestumaan. Onneksi TechRadarin toimitukselle Quebecissa jo ennakkoon esitelty teos osoitti, ettei huolelle ole aihetta. Systeemi onnistuu kääntämään kerettiläisen puolelleen jo muutaman tunnin jälkeen.

Naoe ja Yasuke ovat selvästi eri koulukuntien edustajia, mikä näkyy kaikessa tekemisessä. Sinänsä kaksi päähahmoa on nähty aiemminkin Assassin's Creed Syndicatessa, mutta tuolloin molemmat veijarit olivat salamurhajärjestön jäseniä. Tällä kertaa toinen satsaa hiippailuun, kun taas Yasuke murjoo jättikokoisena samuraina vihulaista lakoon mahdollisimman julkisesti.

Kaksi erilaista tyyliä erottuu selvästi, mutta samalla kummallakin pelaaminen tuntuu luonnolliselta ja hauskalta. Taisteleminen onkin parempaa kuin missään Assassin's Creedissä aiemmin. Tyydyttipä verenhimoaan Naoen tappavilla työkaluilla ja Kusarigama-koukulla tai vaihtoehtoisesti rynnimällä Yasukella etuovesta sisään kurittamaan pienempiä rutjakkeita, systeemi pitää otteessaan.

Naoe tuntuu aidolta salamurhaajalta, joka erottuu edukseen jopa aiempien osien kollegoihin verratessa. Naishahmon vikkelyys, vaarallisuus sekä asevalikoiman laajuus eivät kalpene kenenkään rinnalla. Varjoissa kykkiminen, ketterä liikkuminen sekä vartioiden katseen ulottumattomissa kulkeminen saavat vihollisleireihin murtautumisen tuntumaan kutkuttavalta läpi seikkailun. Kun varjot pettävät ja vartijat pääsevät Naoen kannoille, vaaran tunnetta on vaikea karistaa niskastaan. Myös tämä heikkous on käännetty pelin voimavaraksi.

Yasuke on taasen luotu väkivaltaiseksi lähitaistelijaksi. Salitreenejä ei ole selvästikään jätetty välistä, sillä kookkaat aseet murjovat valtavaa vahinkoa tielle tuleviin vastarannankiiskeihin. Edessä olevien vihulaisten lennättäminen voimakkailla lyönneillä saa samurain tuntumaan todelliselta tappokoneelta.

Yksioikoinen voimaharjoittelu on tehnyt tehtävänsä Yasuken ketteryydelle sekä huomaamattomuudelle. Hahmolla piiloutuminen sekä huomaamaton liikkuminen ovat kuolleina syntyneitä ajatuksia.

Se, kumpi hahmo tuntuu enemmän itselleen sopivalta, on varmasti täysin makuasia. Itse tykästyin erityisesti Naoella salamurhaamiseen sekä hiippailuun. Tästä huolimatta hetken Yasuken kanssa eivät maistuneet pakkopullalta. Ainoa pieni kompastuskivi koskee hahmojen välillä vaihtamista, joka on tehty aavistuksen turhan kankeaksi.

Tasapainoisuus näkyy jokaisella osa-alueella. Naoen ja Yasuken välinen balanssi osuu kohdilleen pelityylin, kyvykkyyden sekä etenemisen osalta. Mikäli hahmon kehityssuunnitelmassa näkyy mielenkiintoinen kyky, voi sen napata käyttöönsä toimimalla sen mukaisesti. Tämä avaa kykyihin lisää kokemustasoja.

Hiipuva tarina

Toistaiseksi arvostelu on ollut melkoista juhlaparaatia, mutta harmillisesti muutama kompastuskivikin mahtuu joukkoon. Erityisesti tarinassa on selkeitä ongelmia.

Juonilankaa kerrotaan takaumien, päätehtävien sekä joidenkin lineaaristen kohtausten avulla. Sinänsä pyrkimys tarjota kerrontaan vaihtelevia jippoja on tervetullutta, mutta lopputulos vaikuttaa silti hieman repaleiselta.

Mukaan mahtuu loisteliaita hetkiä, jotka paikkaavat suvantohetkiä. Välivideoiden yksityiskohtaisuus, elokuvamaisuus sekä kokonaisvaltaisuus saavat ihailemaan Ubisoftin kehitystiimiä. Erityisesti hahmojen silmät ja katseet ovat nousseet kokonaan uudelle tasolle. Tämän ansiosta kohtaukset tuntuvat elokuvamaisilta. Harmi vain, ettei niiden kertomat juonenkäänteet kiehdo yhtä paljoa kuin tekninen toteutus.

On syytä mainita, että päätehtävien tekeminen sekä keskeisten vihollisten eliminoiminen on muutakin kuin vain sinänsä kiehtova tappohetki. Oikean kohteen löytäminen sekä tämän luokse pääseminen on matka itsessään, joten määränpää on tämän rinnalla pelkkä kliimaksi.

Maailmassa riittää myös muitakin ryhmittymiä ja joukkoja tutkittavaksi kuin vain pääpahikset. Rangaistuksen ansaitsevia piisaa, ja näiden jäljille pääseminen tuntuu palkitsevalta. Erityisesti tappoa seuraava mustavalkoinen ja taiteellinen huipennus tekevät selväksi, että pelaajan sivallukset tekivät tehtävänsä.

Täydennystä

Assassin’s Creed Shadows esittelee sarjalle tyystin uusia jippoja.

Animus Hub tervehtii pelaajaa teoksen käynnistyessä. Kyseessä on toisaalta pelille ominainen päävalikko Shadowsille sekä muille tuoreille Assassin's Creed -peleille, mutta samalla se onnistuu luomaan tunteen entistä suuremmasta Assassin's Creed -universumista. Kyseessä on näppärä tapa nivoa pelisarjan osia yhdeksi isommaksi kokonaisuudeksi.

Uusi tukikohdan rakentamiseen keskittyvä Hideout-tila ei tehnyt kummoista vaikutusta. Kaiken kukkuraksi tarinassa pitää edetä melkoisen pitkälle ennen kuin kaikki rakennusmateriaalit ja parannukset ovat ylipäätään edes käytössä. Uusien rakennusten lisääminen tarjoaa pelaajalle etuuksia joiden avulla saa esimerkiksi salaisuuksia tietoonsa, parannuksia aseisiin sekä helpotuksia viranomaisten kiinnostukseen.

Tältä osin Hideout vaikuttaa harppaukselta Valhalla-osassa nähtyyn Ravensthorpe-mekaniikkaan. Eivorin seikkailun toteutus tuntuu kuitenkin yksinkertaisempana ja luonnollisempana osana paremmin mietityltä.

Vaikka pieniä murheita mahtuukin mukaan, Assassin's Creed Shadows osoittautuu odotuksen arvoiseksi lisäksi pitkäikäiseen pelisarjaan. Sen parissa yksinkertaisesti viihtyy pelitunnista toiseen, sillä teoksen roolipelielementit ovat aiempaa oivallisempia sekä hiotumpia. Lisäksi on tarpeen vielä kerran ylistää hiippailun, taistelun sekä alueiden tutkimisen muodostamaa pyhää kolminaisuutta. Niiden varaan on saatu rakennettua kokonaisuus, joka ei kompuroi edes kauneusvirheidensä vuoksi.

Kannattaako Assassin's Creed Shadows pelata?

Pelaa, jos...

Älä pelaa, jos...

Saavutettavuus

Ubisoft on erikoistunut kattaviin saavutettavuusasetuksiin (Accessibility), eikä Assassin's Creed Shadows tee sääntöön poikkeusta. Tarjolla on useita vaikeusastevaihtoehtoja, jotka vaikuttavat hiippailun sekä taistelun tarjoamaan haasteeseen. Halutessaan salamurhaamisen voi jopa muuttaa kerta laakista vihulaisen tappavaksi. Nopeammasta etenemisestä haikailevat saavat taasen kytkettyä opastuksen päälle, jolloin eri salaisuudet ja jipot paljastuvat nopeammin.

Jos verisyys ei miellytä, saa sen sekä monia muita graafisia elementtejä kytkettyä kokonaan pois päältä. Myös kameran toimivuutta saa säädettyä sekä näppäinasetteluja muutettua. Dialogi on luonnollisesti tekstitettyä ja mukana on useampia vaihtoehtoja värimaailmojen muokkaamiseen.

PS5 Pro - Pika-arvio

PlayStation 5 Pro on Sonyn uusin paras pelikonsoli, joka parantaa kauttaaltaan alkuperäisestä PS5:stä. Noin viikon testijakso on perustellut laitteen jokaisella osa-alueella. Ennen kaikkea upea visuaalinen toteutus sekä parantunut ruudunpäivitys yhdessä muodostavat kombinaation, josta takaisin palaaminen tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta. Pelikokemukset tuntuvat kauttaaltaan näyttävämmiltä, sulavammilta ja paremmilta kuin tavallisella PS5:llä pelatessa.

PS5 Pro -optimoidut sekä "tavalliset" PS5-pelit ja PS4-teokset hivelevät silmää. Jos katsotaan puhtaasti teknistä toteutusta, on PS5 Pro edistynein laite nykysukupolven teosten nauttimiseen. Tästä huolimatta täydet pisteet jäävät arvostelussamme saamatta, sillä mukana on muutama kompastuskivi.

Vaikka kyseessä on kesken konsolisukupolven ilmestyvä väliaskel, ei laite onnistu tekemään yhtä merkittävää eroa aiempaan kuin mihin edellisen sukupolven PS4 Pro pystyi. PS5 Pron parantunut suorituskyky näkyy kokemuksessa, mutta se on lopulta enemmän askel kuin harppaus eteenpäin. Aktiivipelaajat todennäköisesti ovat valmiita kaivamaan kuvetta tämän eteen, mutta monelle muulle lisähinta voi olla vaikea pala purtavaksi.

Rahasta on nimittäin syytä puhua. PS5 Pro ilmestyi Suomessa marraskuussa 2024 huimaan 849 euron suositushintaan. Kyseessä on siis Sonyn kallein kotikonsoli tähän mennessä, vaikka laite ei ole edes kokonaan uuden sukupolven lähtölaukaus. Lisäksi hintaan ei sisälly levyasemaa tai edes pystyjalustaa, joten täyden paketin halajavat joutuvat maksamaan konsolista lisälaitteineen kutakuinkin tonnin. Vaikka pelikirjastot ovat yhä useammin digitaalisia, levyaseman uupuminen tuntuu märältä rätiltä vasten kasvoja. PS5 Pron todennäköisin kohdeyleisö on fanaattinen pelaajakunta, joka halunnee edelleen monia teoksia fyysisesti hyllyyn. Nyt näiden levyjen hyödyntäminen vaatii erillisen lisälaitteen.

Vastavuoroisesti pelit todella näyttävät erinomaisilta. Siinä missä alkuperäisellä PS5:llä on monesti joutuvat valitsemaan joko korkean ruudunpäivityksen tai maksimaalisen resoluution, PS5 Pron tapauksessa voi ottaa molemmat. Konsolin Playstation Spectral Super Resolution eli tuttavallisemmin PSSR skaalaa tekoälyn avulla visuaalisuutta paremmaksi. Tämä ei jää huomaamatta Horizon Forbidden Westin, Horizon Zero Dawn Remasteredin tai The Last of Us Part -kaksikon kaltaisia teoksia pelatessa. Pelit hivelevät ulkoasullaan silmää ilman kompromisseja ruudunpäivityksen saralla.

Säteenseurannan parantuminen saa myös mykistymään. Kun esimerkiksi Marvel’s Spider-Man 2 rullaa 60 kuvan sekuntivauhdilla ja säteenseurantaa hyödyntäen, on lopputulosta mahdotonta olla ylistämättä. Optimoimattomat sekä PS4:n pelit eivät tästä saa niinkään iloa ainakaan tässä vaiheessa irti.

Mikäli olet aikeissa hankkia itsellesi uuden pelitelevision tai pelinäytön, kannattaa napata vähintään 120 Hz virkistystaajuutta tukeva malli. Tällöin PS5 Pro nimittäin tuo tarjolle tasapainotetun uutuusasetuksen, joka maksimoi kuvanlaadun tähtäämällä ruudunpäivityksessä 40 kuvan sekuntivauhtiin. Mikäli 120 Hz tukea ei töllössä tällä hetkellä ole, käytössä on tyypillisesti resoluutiota tai ruudunpäivitystä priorisoivat Pro-tilat.

Aiemmin mainittu PSSR varastaa konsolissa suurimman huomion. Kyseessä on Sonyn ensimmäinen konsoliin luotu ylöspäin skaalaava AI-teknologia, jonka luomukset vaikuttavat ainakin tässä vaiheessa vaivan arvoisilta. Lisäksi Sony on hionut Pro-konsolia varten muistia, näytönohjainta, tallennustilaa sekä Wi-Fi-yhteyttä, joten kokonaisuus parantaa aiemmasta kauttaaltaan.

Erityisesti kahden teratavun tallennustila on merkittävä ero aiempaan. Toki tavalliseen PS5:een saa hankittua noin satasella lisätilaa, mutta PS5 Pron sisäänrakennettu kapasiteetti helpottaa isojen pelikirjastojen hallinnointia. Lisäksi laite tukee Wi-Fi 7 -yhteyttä, mikä on tulevina vuosina hyvä asia.

Muotoilunsa osalta PS5 Pro näyttää perusmalleilta, mutta mukana on pieniä muutoksia. Laite on yhtä paksu kuin PS5 Slim sekä korkeudeltaan alkuperäisen PS5:n kokoinen. Kokonaisuus on muodokas ja tyylikäs.

Sivupaneelit ovat vaihtaneet kiiltäväpintaisuuden mattapintaan. Ratkaisu tuo mustan keskiosan paremmin eloon, mikä tekee laitteesta arvokkaamman oloisen. Liitännät itsessään ovat samat kuin PS5 Slimissä, mutta tästä huolimatta pienempään perusversioon hankitut erillisen koristepaneelit eivät sellaisenaan sovi Pro-konsoliin. Myös levyasema sekä pystyasennon mahdollistava jalusta puuttuvat myyntipaketista.

PS5 Pro on tämän hetken paras tapa hypätä Pleikkarin kelkkaan. Tästä huolimatta tehokonsolin erot peruslaitteeseen nähden ovat sen verran maltillisia, ettei tyyristä hintalappua voi kaikille perustella.

Jos haluat PS5-pelikokemusestasi irti kaiken mahdollisen, on PS5 Pro todennäköisesti jo ostoslistallasi. Sen suorituskyky sekä uudistukset tekevät siitä fanaattiselle Sony-pelurille perustellun hankinnan, mikäli käytössä on laadukas pelitelevisio. Tällöin nykysukupolven puolivälinkrouvissa ilmestynyt PS5 Pro on pakkohankinta. Monet muut nykylaitteen omistajat odottanevat vähintäänkin hinnanlaskua.

PS5 Pro - Hinta ja saatavuus

• Suositushinta 849 €
• Ei sisällä levyasemaa tai jalustaa
• Julkaistaan 7.11.2024

Monen innostus PS5 Pron julkaisusta hälveni ennen kuin ehti alkaakaan, sillä esittelytilaisuuden päätteeksi keskustelu keskittyi ennen kaikkea laitteen hintaan. Konsoli saapuu Suomessa myyntiin 849 euron suositushintaan, eli kyseessä on todella hintava väliaskel keskellä nykyistä konsolisukupolvea. Ero "perusversioksi" vakiintuneeseen PS5 Slimiin on iso, sillä se maksaa tällä hetkellä 599 euroa.

Vertailun vuoksi edellisen sukupolven PS4 Pro maksoi ilmestyessään noin 400 euroa. Peruskonsolin hintataso oli tuolloin jo pudonnut merkittävästi alkuperäisestä, jolloin pieni lisähinta ei ollut kovinkaan merkittävä asia.

Nykyisellään hintaero PS5:n ja PS5 Pron välillä on merkittävä erityisesti huomioiden sen, ettei PS5 Prossa ole lainkaan levyasemaa tai vertikaalijalustaa. Viimeksi mainittu ei ole kovinkaan iso ongelma, mutta lippulaivamalliksi tarkoitetulta ykköskonsolilta olisi voinut odottaa sisäänrakennettua levyasemaa.

PS5 Pro - Tekniset tiedot

PS5 Pro - Muotoilu ja ominaisuudet

• Tyylikäs ja sopivasti uusiutunut ulkoasu
• Ei sisällä sisäänrakennettua levyasemaa
• "Kuoret" eivät vaihdettavissa nykyisiin PS5-kuoriin

PS5 Pro noudattaa muotoilultaan alkuperäisen PS5-konsolin olemusta. Musta ja valkoinen väritys yhdessä kaarevuuden kanssa ovat tuttu näky, mutta kokonaisuudessa on myös tyystin tuoreita tuulia. Valkoiset kyljet eivät ole yhtä kiiltäviä kuin muissa konsoliversioissa, joten keskellä oleva musta alue näyttää mattapintojen puristuksessa entistä voimakkaammalta. Kokonaisuus erottuu edukseen.

Muotoilu sekä rakenne tuovat mieleen alkuperäisen PS5:n sekä sittemmin julkaistun PS5 Slimin. Tästä huolimatta Pro-konsoli on peruslaitetta isompi. Uutuuslaite on mitoiltaan 388 x 89 x 216 mm ja se painaa 3,1 kilogrammaa.

Myyntipakettiin sisältyy tavallinen DualSense-ohjain, virtapiuha, HDMI 2.1-kaapeli, USB-C-to-USB-C-latauspiuha sekä tarvittavat paperit.

PS5 Pro on tyystin digitaalinen, joten siinä ei ole oletuksena lainkaan levyasemaa. Sen saa kuitenkin hankittua erikseen samaan tapaan kuin PS5 Slimiin. Myös pystyjalusta puuttuu paketista, joten laite on syytä asettaa joko vaaka-asentoon tai sitten on marssittava kauppaan ostamaan tarvittava jalusta.

PS5 Pron etupaneelissa on Slim-version tavoin kaksi USB-C-liitäntää, virtapainike sekä LED-valot. Selustassa kaikki on tutunlaisesti, sillä sinne saa kytkettyä virtapiuhan, HDMI-kaapelin, kaksi USB-A-palikkaa sekä Ethernet-verkkopiuhan. Liitäntöjen tarkka sijainti on muuttunut aavistuksen alkuperäisestä PS5:stä, mutta näin se on paremmin linjassa PS5 Slimin kanssa.

PS5 Pron ulkokuori on jaettu neljään eri levyyn, joista jokainen on nimetty PlayStationille ikonisten symbolien mukaan. Ne kaikki saa irrotettua paikaltaan pienellä voimankäytöllä. Valitettavasti pienemmät yläpaneelit eivät ole samankokoiset kuin muissa PS5-konsoleissa, joten vanhoja erilliskuoria ei voi siirtää uuteen laitteeseen. Mikäli Pleikkariin haluaa lisäpersoonallisuutta, on toistaiseksi odotettava uusia PS5 Pro -paneeleita.

Konsolin sisuksissa on sama tuttu SSD-paikka kuin aiemminkin, joten lisätallennustilaa saa ynnättyä tutuilla kovalevyillä.

Myös konsolin käyttöliittymä on identtinen. Kokonaisuus on selkeä ja helppokäyttöinen, eikä käyttöönottoon tuhraannu ylimääräistä aikaa. Vanhat PS4- ja PS5-tallennustiedot saa siirrettyä uuteen vempaimeen näppärällä työkalulla heti ensimmäisen käynnistyskerran lomassa.

PS5 Pro - Suorituskyky

• Loistava suorituskyky mahdollistaa resoluution ja ruudunpäivityksen maksimoimisen...
• ...vaikkakin ero tavalliseen PS5:een verrattuna on lopulta maltillinen
• Lisätehot tarjoavat enemmän mahdollisuuksia

PS5 Pro erottuu perusversioista yksinomaan suorituskyvyllään, joten asensimme konsolille läjän suosikkipelejä nähdäksemme eron peruskonsoliin. Mikäli teos on saanut tehokonsolin kyvyt valjastavan päivityksen, ero ei jää huomaamatta.

Tehokkaampi näytönohjain sekä PSSR-teknologia auttavat tekijätiimejä ottamaan luomuksistaan mehut irti viimeistä pisaraa myöten. Konsoli asettaa riman uudelle tasolle koko loppusukupolven ajaksi, joten voimme vain kuvitella mitä Sonyn yksinoikeuspelit Marvel's Wolverine etunenässä saavat aikaiseksi.

Erinomaisena esimerkkinä PS5 Pron kyvyistä on kotimainen ja Northlight-moottorilla pyörivä Alan Wake 2. Teos ei tarjoa niinkään uusia asetuksia, vaan Pron tehot valjastetaan lisäämällä ruudunpäivitystä sekä suorituskykyä priorisoiviin asetuksiin säteenseuranta sekä lisäyksityiskohtia. Eron perus-PS5:een verrattuna on huomattava. Säteenseuranta, heijastukset ja valaistus paranevat runsaasti ruudunpäivitystä nostavassa tilassa, kun taas suorituskykyyn satsaava vaihtoehto lisää visuaalisuutta sekä kuvataajuutta.

Horizon Zero Dawn Remastered tuntuu kuin uudelleen luodulta PS5 Prota varten. Jo avaushetket välivideoiden sekä ensimmäisten toiminnallisten hetkien parissa saa mykistymään. Valaistus, upeat heijastukset, elävä vesi, hiusten yksityiskohtaisuus sekä kuvanlaatu ylipäätään ovat ylivertaisen kaunista nähtävää.

Tämä koski sekä resoluutiota että suorituskykyä painottavissa tiloissa. Vaikka valikkorakenne ei suoraan kerro näiden vaikutuksista, Suorituskyky Pro -tila tuntui parhaalta tavalta nauttia pelistä. Sen ansiosta pelin visuaalinen toteutus häikäisee samalla kun korkea ruudunpäivitys viimeistelee kokemuksen. Tällaista Horizon-kokemusta ei ole aiemmin ollut tarjolla.

Tasapainoinen Pro -tila on käytössä 120 Hz virkistystaajuudella varustettujen näyttöjen kanssa. Tällöin ruudunpäivitys on noin 40 fps, mutta visuaalisuudesta ei jouduta juuri nipistämään. Kyseessä on nimensä mukaisesti erinomainen kompromissiratkaisu.

Horizon Forbidden Westissä resoluutiota ja suorituskykyä parantavat tilat ovat samat kuin remasteroidussa ykkösosassa, mutta Balanced Pro -asetuksen luvataan yltävän 40 kuvan sekuntivauhtiin 120 Hz näytöllä pelatessa. Jos siis pelitelevisio ja HDMI 2.1 -liitäntä ovat kunnossa, tekee tämä kokemuksesta mainion.

The Last of Us Part 1 ja The Last of Us Part 2 Remastered rullaavat niin ikään samanlaisilla asetusvaihtoehdoilla. Uusi Pro-tila tuntuu parhaalta vaihtoehdolta yhdistää kokemus ja konsolin tehokkuus. Tällöin peli renderöitään 1440p-resoluutiolla, jonka PSSR skaalaa 4K-tarkkuuteen ja 60 kuvan sekuntivauhdilla rullaavaan ruudunpäivitykseen. Lopputulos on upea, eikä kuvanlaadussa huomaa eroa varsinaiseen resoluutiota hiovaan moodiin. Maailmat ovat pullollaan yksityiskohtia, hienoja valaistuksia ja kauniita heijastuksia. Jopa Joelin ja Ellien reput näyttävät aiempaa terävämmiltä. Lienee sanomattakin selvää, että ruudunpäivitys on tästä huomatta todella sulavaa.

Hämähäkkimieheksi sonnustautuminen Marvel’s Spider-Man 2:ssa jatkaa samalla silmäkarkkia pursuavalla kaavalla. New Yorkin kadut eivät ole ikinä näyttäneet paremmilta. Valitsipa käyttöönsä kumman tahansa PS5 Prolle luodun asetusvaihtoehdon, peli näyttää häikäisevältä. Suorituskykyyn satsaava tila tuo mukanaan säteenseurannan, heijastukset ja paremman terävyyden. Halutessaan joidenkin asetusten määrää voi supistaa ruudunpäivityksen kohentamiseksi.

Halutessaan pelistä voi nauttia 60 kuvan sekuntivauhdilla, jolloin kuvanlaadun siloittelu sysätään PSSR:n kontolle. Tällöin grafiikka ja sulavuus lyövät käsipäivää upealla tavalla, vaikka säteenseuranta onkin päällä.

On luonnollisesti mainittava Sonyn tasoloikintojen kärkinimi Ratchet & Clank: Rift Apart, joka on samaan aikaan hauska että upea. Peli tarjoaa tutut asetusvaihtoehdot, ja etenkin suorituskyvyn maksimoivan tilan säteenseuranta sekä PSSR vakuuttavat. Kuva ja pelikokemus hivelevät aisteja.

Kokeilimme myös lyhyesti Demon’s Soulsia. Peli tarjoaa erityisen PS5 Pro -tilan, joka tekee ihmetekoja kokemukselle. Se onnistuu yhdistämään alkuperäisen pelin Cinematic- ja Performance-tilojen parhaat puolet samaan pakettiin.

Pitkät testisessiot osoittivat samalla, että PS5 Pro ei kuumene samalla tavalla kuin PS4 Pro teki. Lämmöllä nyt ei sinänsä ole niin väliä, mutta edellisen sukupolven Pro-konsoli muuttui tuulettimien vuoksi erittäin äänekkääksi. Sen sijaan PS5 Pro osoittautui pääasiallisesti PS5-perusversiota hiljaisemmaksi.

Tässä on mainittuna vain osa niistä yli 50 pelistä, jotka saivat PS5 Pro -päivityksen konsolin julkaisuun. Jo tässä vaiheessa voi sanoa, että PS5 Pro todella näkyy ja tuntuu sille optimoitujen teosten kohdalla. Pelit rullaavat sujuvammin ja näyttävät paremmilta, mikä tekee kokemuksesta satsauksen arvoisen. Mikä parasta, enää ei tarvitse tasapainotella suorituskyvyn ja resoluution välillä, vaan voit ottaa ne molemmat. Jos pelitelevisiosi tukee 120 Hz virkistystaajuutta, avautuu käyttöön kaiken lisäksi noin 40 kuvan sekuntivauhdilla rullaava tasapainotettu tila.

Paitsi että PS5 Pro tekee nykysukupolven peleistä paremmannäköisiä, on tarjolla myös erillinen tila PS4-pelien ehostamista varten. Sen avulla edellisen konsolisukupolven pelien kuvanlaadun luvataan ottavan pari askelta ylöspäin.

Teokset eittämättä näyttävät PS5 Prolla erinomaisilta, mutta merkittävää eroa alkuperäiseen on silti vaikea havaita. Toistaiseksi emme voi sanoa juuri havainneemme merkittäviä tai edes silmiinpistäviä muutoksia, vaikka kokeilimme tätä Doomin, Call of Duty Modern Warfaren, Infamous Second Sonin, Dishonored 2:n, Red Dead Redemption 2 ja Days Gonen kohdalla.

PS5 Pro sisältää kahden teratavun SSD:n. Käytännössä lisätila tulee tarpeeseen, sillä pelejä mahtuu tämän myötä rutkasti enemmän. Testin vuoksi asensimme laitteeseen 17 peliä, joiden joukossa oli kaikkea 11,6 gigatavun Astro's Playroomista 130 gigatavun Horizon Forbidden Westiin. Tästä huolimatta konsolissa oli vielä 353 Gt käytettävää tallennustilaa.

SSD:n tallennuskapasiteetti onkin ottanut valtavan loikan eteenpäin alkuperäisestä PS5:stä. Siinä oli vain 825 Gt SSD, josta käytettäväksi riitti 667 gigatavun verran eli 80 %. PS5 Prossa käytössä on 1,89 Tt käytössä olevasta kahdesta teratavusta, eli peräti 94,5 % kapasiteetista. Halutessaan lisätilaa saa parhailla PS5:n SSD-asemilla, mutta valtaosalle oletuskapasiteetti riittänee hyvin.

Wi-Fi 7 -tuki on tervetullut lisäys, joka parantaa langatonta verkkoyhteyttä sekä latausnopeuksia. Sen hyödyt toki vaativat sopivan reitittimen sekä riittävän vikkelän nettiyhteyden, mutta joka tapauksessa ominaisuus voi olla tulevina vuosina vieläkin isommassa roolissa.

Parantunut suorituskyky teki toimitukseemme vaikutuksen, joka ei hälvennyt päivittäisellä pelaamisella. PSSR tekee omia taikojaan luoden upean sekä sulavan lopputuloksen. Tästä huolimatta on silti sanottava, että vaikka eron aiempaan huomaa, on muutos lopulta melko maltillinen. Suuresta mullistuksesta ei voida puhua. Onkin todennäköistä, että valtaosa PS5:n omistajista ei näe päivittämiselle tarvetta.

Jos kuitenkin haluat meidän tapaan mahdollisimman paljon graafista ilotulitusta sekä ruudunpäivityksen sulavuutta, on PS5 Pro selkeä askel parempaan. Mikäli kehittäjät oppivat hyödyntämään laitteen tehoja tulevina vuosina vielä paremmin, on PS5 Pro hyvä satsaus nykyisen laitesukupolven jälkimmäiselle puoliskolle. Samalla se antaa osviittaa siitä, mitä PS6 kenties tulevaisuudessa voikaan tarjota.

Kannattaako PS5 Pro ostaa?

Osta, jos...

Älä osta, jos...

Harkitse myös

Jos et ole täysin vakuuttunut PS5 Pron hankinnasta, kannattaa harkita myös seuraavia vaihtoehtoja:

Näin arvostelimme PS5 Pron

• Monia erilaisia pelejä viikon ajan useamman tunnin päivässä
• Vertailtu muotoilua suoraan PS5 Slimiin sekä alkuperäiseen PS5:een
• Mitattu latausnopeutta, tiedonsiirtoa, latausaikoja sekä pelillisiä eroja

Saimme TechRadarilla käyttöömme PS5 Pron noin viikkoa ennen julkaisua. Asensimme laitteeseen lähes 20 eri peliä PS4:n ja PS5:n valikoimasta. Vertailimme näiden toimivuutta PS5-perusversioon eri asetusvaihtoehdoilla.

Vertailu ei päättynyt peleihin, sillä tarkastelimme myös laitteen muotoilua verrattuna muihin konsoliversioihin. Tämän perusteella saatoimme antaa näkemyksen muotoilun eroavaisuuksista, koosta, painosta sekä muista tekijöistä. Lisäksi kokeilimme tuuletuksen aiheuttamaa melua sekä latausnopeutta niin langattomalla Wi-Fi:llä kuin nettipiuhan kanssakin.

Käytännössä siis pidimme PS5 Prota päivittäisenä pelilaitteenamme monipuolisessa käytössä. Pelasimme yksin- ja moninpelejä, selasimme valikoita, kokeilimme asetuksia ja hyödynsimme eri sovelluksia.

PS5 Prota käytettiin yhdessä television sekä pelinäytön kanssa. Testijakson aikana hyödynsimme Acer Predator X32Q FS 4K -näyttöä 120 Hz kuvataajuudella että Samsung Q6F QLED 4K TV -töllöä nähdäksemme 120 hertsin tuen puuttumisen vaikutuksen.

Lisälaitteista käytössä olivat SteelSeries Arctis GameBuds, Sony Inzone H9, Steelseries Arctis Nova Pro Wireless, useampi DualSense-ohjain, Sabrent Rocket 4 Plus PS5 -SSD-asema, ulkoinen Crucial X8 -kovalevy sekä PlayStation Portal.

Jos olet valmis pulittamaan pelikuulokkeista 399 euroa, on Astro A50 X loistava valinta. Se tarjoaa huippumukavan muotoilun, kevyen pannan sekä erittäin miellyttävät kuulokekupit, joiden ansiosta pitkäksi venähtävä sessiokaan ei saa päätä kipeytymään. Erityisesti on silti kehuttava äänenlaatua, joka on parhaiden pelikuulokkeiden aatelistoa. Väkevä basso, kristallinkirkkaat keskiäänet sekä yksityiskohtaisuus tuovat pelien äänimaailman upealla tavalla eloon.

The Last of Us Part 1:n ja Death Stranding: Directors Cutin kaltaiset elokuvamaiset teokset ottavat kaiken ilon irti tarkasta äänestä. Vastaavasti Call of Duty: Modern Warfare 3 sekä muut räiskintäpelit helpottavat vihollisten liikkeiden kuuntelemista tilaäänen avulla. Kun mukaan ynnätään erinomainen mikrofoni keskusteluyhteyttä varten, on kyseessä nettipelaajan märkä uni.

Mukana on silti pieniä kompastuskiviä. Vaikka 24-bit HDMI 2.1 -ääni tarjoaa erinomaisen kuuntelukokemuksen, tekee se samalla kuulokkeiden käyttöönotosta tuskastuttavan hankalaa. Pelipisteelle onkin varattava tilaa muutamalla ylimääräiselle piuhalle. Lisäksi aktiivisen vastamelutoiminnon puuttuminen tässä hintaluokassa on merkittävä vajaus.

Muotoilu ja ominaisuudet

Astro A50 X näyttää ja tuntuu tyyriin hintalappunsa mukaiselta. Kookkaat ja hieman nelikulmaiseltakin näyttävät kuulokekupit sisältävät kattavat painikkeet. Lisäksi ne painautuvat korvien ympärille mukavasti ja jämäkästi. Vasemmassa kuulokkeessa olevaa mikrofonia voi taittaa ja säätää mieluisaan asentoon. Painikkeista virta-, alusta- ja Bluetooth-näppäin ovat oikean kupin takana pienen volyymisäätimen yläpuolella. Samaisen kuulokkeen etupuolella on vielä yksi kookas painike, jonka avulla saa säädettyä peli- ja keskusteluäänien välistä tasapainoa.

Painikkeita on varsin paljon, mutta ne on aseteltu taiten, joten ne eivät mene pienen totuttelun jälkeen sekaisin. Lisäksi näppäimissä sekä volyymisäätimessä on hyvä tuntuma

Pään ylittävä panta on todella kevyt. Se yhdistyy kuulokkeisiin kestävän metallisen pidikkeen avulla, jonka avulla voi säätää kuulokkeiden kokoa ja asettelua. Laitteeseen on tehty erikseen merkinnät eri kokosuosituksille, mikä helpottaa itselleen sopivan valinnan löytämistä vaikka kuulokkeilla olisi muitakin käyttäjiä.

Kuulokkeissa on lisäksi pienet metalliset päät, joiden avulla Astro A50 X yhdistyy lataustelakkaan. Ratkaisu on kauttaaltaan onnistunut, sillä sen ansiosta laite latautuu aina ollessaan poissa käytöstä. Kun ämyreissä itsessään on noin 24 tunnin akkukesto, ei virran pitäisi loppua koskaan kesken.

Vaikka pöydällä oleva lataustelakka voi olla monille kauneusvirhe, on siinä paljon hyvää. Tykästyimme sen tukevaan rakenteeseen. Kun painoa on sopivasti, liikuttelu onnistuu vaivatta, mutta samalla sen ei pitäisi pudota vahingossa lattialle. Myös koko on onnistunut, joten se ei vaadi juuri kuulokkeita enempää tilaa.

Lataustelakan etupuolella on rivi LED-valoja, jotka kertovat akkutilanteesta, Bluetooth-yhteydestä sekä muista yksityiskohdista. Selustassa on taasen kolme HDMI 2.1 -väylää ja kolme USB-C-porttia. Nämä on suunnattu kuulokemallin suurimpaan valttiin: monialustatukeen.

Laitevaihto onnistuu yksinkertaisesti kuulokkeissa olevaa näppäintä painamalla, joka vaihtaa tällöin automaattisesti haluttuun HDMI-väylään. Systeemi toimii todella nopeasti ja näppärästi, eikä vastaavanlaista helppoutta ole muualla saatavissa. Jos pelaa päivittäin PlayStationilla, Xboxilla ja PC:llä, systeemiä on helppo rakastaa.

Pienenä kauneusvirheenä on silti mainittava, että kuulokkeet itsessään eivät sentään osaa käynnistää konsoleita. Laitteet täytyy siis kytkeä erikseen päälle, minkä jälkeen ääni ja muu toiminta vasta alkaa. Ei tätä nyt oikeasti tarvitsisikaan, mutta aina pitää olla unelmia.

Kuten SteelSeries Arctis Nova 7X ja muut markkinoiden muut parhaat langattomat pelikuulokkeet, Astro A50 X tarjoaa Bluetooth-tuen. Tämän avulla laitteen v oi yhdistää puhelimeen tai vaikkapa Discordiin. Lisäksi mallissa on tuki Logitech G Hub -ohjelmistolle sekä valmistajan mobiilisovellukselle. Näiden avulla hoituvat ohjelmistopäivitykset, taajuuskorjaukset sekä muut asetusjumpat.

Äänenlaatu

Konsolikäyttäjien kannattaa varautua melkoiseen johtoviidakkoon. Xboxiin tai PlayStationiin yhdistäminen vaatii kaksi HDMI-kaapelia sekä yhden USC-C-piuhan. Ensimmäinen HDMI-kaapeli yhdistetään konsolista kuuloketelakkaan, kun taas toinen yhdistää lataustelakan sekä pelitelevision tai pelinäytön. USB-C-kaapeli asetetaan vielä telakan sekä konsolin välille. Halutessaan toisen konsolin voi yhdistää samaan video-ulostuloon toisella HDMI- ja USB-C-kaapelilla.

Tietokoneeseen yhdistäminen on onneksi selvästi helpompaa. Tällöin tarvitaan ainoastaan USB-C-kaapeli, jonka voi kaiken lisäksi yhdistää lataustelakan virtapistokkeeseen.

Kun olin saanut asetettua kuulokkeet käyttövalmiiksi pelipisteen Xbox Series S- ja PS5-konsoleita sekä PC:tä varten, kulki pöydällä kuusi ylimääräistä piuhaa. Näiden asettelu vie kohtuuttoman paljon aikaa jo pelkästään yhdistämisen osalta, ja johtojen niputtaminen säällisennäköiseksi kokonaisuudeksi ottaa vielä runsaasti lisävaivaa. On myös nostettava esiin, että myyntipakettiin sisältyy ainoastaan kaksi USB-C-kaapelia, joten HDMI-letku on ostettava erikseen jollei sellaista ole varastossa lojumassa turhanpanttina.

Kannattaa lisäksi huomioida, että vaikka kuulokkeet toimivat HDMI 2.0 -kaapelilla, paras äänenlaatu vaatii uudemman HDMI 2.1 -piuhan. Se, ettei tällaista ole myyntipaketissa mukana, tuntuu hieman omituiselta. 400 euron kuulokkeiden kohdalla soisi kaiken olevan valmiina.

Vaiva onneksi palkitaan kunhan kuulokkeet ovat viimein käyttövalmiina. Äänenlaatu on yksinkertaisesti huikaisevaa ja erittäin tasapainoista. Matalat äänet tarjoavat runsaasti potkua jyräämättä kuitenkaan muita yksityiskohtia alleen. Keskustelut ja muut keskiäänet kuuluvat selvästi läpi, eikä PS5:n 3D Audio tai Dolby Atmos jätä mitään jossiteltavaksi. Kannattaa siis varmistaa, että mainitut ääniteknologiat on kytketty konsolin tai PC:n asetuksista päälle.

Astro A50 X loistaa myös pelaamisen ulkopuolella. Kun testasimme musiikkitoistoa Apple Musicilla, soivat suosikkibiisit todella hienosti. Lisäksi langaton kantama riittää peruskokoisessa talossa ongelmitta. Sopivatpa pelikuulokkeet myös elokuvien sekä sarjojen katsomiseen ilman mutinoita. Vaikka puhtaaseen musiikkikäyttöön kannattaakin hankkia ennemmin parhaat langattomat kuulokkeet, on Astro A50 X oiva työkalu tähänkin tarpeeseen.

Kuulokkeet tuntuvat päässä todella hyvältä pehmeiden kuppien sekä pannan ansiosta. Valitettavasti aktiivista vastamelutoimintoa ei kuitenkaan ole mukana, mikä voi aiheuttaa ärsytystä. Sinänsä kuppien materiaali suodattaa valtaosan taustahälinästä pois, mutta tuulettimia tai sateenropinaa kovemmat äänet vuotavat herkästi läpi. Onko tämä ongelma? Ei välttämättä. Olisimmeko halunneet tässä hintaluokassa enemmän? Ehdottomasti.

Mikrofoni palauttaa kuulokkeet onneksi voittojen tielle. Vaikka huoneessa olisi muuta metelöintiä, Astro A50 X:n taltioima ääni kelpaisi lähes ammattikäyttöön. Tätä ei välttämättä oletusasetuksilla täysin huomaa, mutta pienellä säädöllä tilanteen saa kohotettua useamman pykälän paremmalle tasolle. Tällekin on tarvetta lähinnä striimaajilla ja podcastien nauhoittajilla.

Mainittakoon vielä lopuksi, että testijakson alussa huomasimme ruudun välillä välkähtelevän. Tämä juonsi juurensa todennäköisesti lataustelakkaan, joka toimii HDMI-läpikulkuna konsolin ja telkkarin välillä. Onneksi sittemmin julkaistu firmware-ohjelmistopäivitys korjasi ongelman. Kannattaa täten varmistaa, että päivitysrumba on kunnossa.

Kannattaako Astro A50 X ostaa?

Tuki Dolby Atmosille ja 3D Audiolle yhdessä monipuolisen äänimaiseman kera tekee Astro A50 X -pelikuulokkeista loistavan valinnan langattomuutta arvostaville. Vaikea asennusprosessi sekä vastamelutoiminnon uupuminen ovat hintaluokan huomioiden selkeä miinus, mutta muutoin kyseessä on tämän hetken parhaimmistoon yltävä malli.

Osta, jos...

Älä osta, jos...

Näin testasimme Astro A50 X -pelikuulokkeet

Käytimme Astro A50 X -pelikuulokkeita pääasiallisena äänentoistolaitteena kuukauden ajan PC:llä, Xbox Series S:llä sekä PS5:llä pelatessa. Testijakson aikana tahkottiin monenlaisia pelejä, joiden joukosta nostettakoon esiin Call of Duty: Modern Warfare 3, The Last of Us Part 1, The Last of Us Part 2 Remastered, Counter-Strike 2, Death Stranding: Directors Cut, Endless Space 2 sekä Civilization 6.

Xboxilla kokeilimme Hi-Fi Rushia, Mirror's Edgeä ja Alice: Madness Returnsia taaksepäin yhteensopivuuden varmistamiseksi.

Testijakso viimeisteltiin kuuntelemalla musiikkia Apple Musicista sekä katsomalla videosisältöä YouTubesta sekä striimipalveluista.

Logitech Litra Beam LX on brändin seuraaja pelaajille ja striimaajille tarkoitetuista valopaneeleista. Alkuperäiseen malliin pohjautuvaan seuraajaan on lisätty ympäristön RGB-valaistus kilpailukykyiseen hintaan. Jos tarkoituksena on nostaa striimauslaitteiston tasoa, Logitech Litra Beam LX yhdistettynä joidenkin parhaiden web-kameroiden ja parhaiden taustakankaiden kera on hyvin toimiva parannus.

Valopaneeli toimii tehokkaasti sekä rengasvalona sekä RGB-valopalkkina. Mukana tuleva jalusta mahdollistaa erilaisten sijoitteluvaihtoehtojen kokeilemisen. Jos olet kiinnostunut vain valopalkista ilman RGB-ominaisuuksia, paljon edullisempi Litra Beam voi olla silloin parempi valinta.

• Arvostelussa Logitech Litra Glow

Hinta ja saatavuus

Logitech Litra Beam LX julkaistiin 19. syyskuuta 2023. Suomessa se on saatavilla 169 euron suositushintaan. Vertauksen vuoksi alkuperäinen Litra Beam maksaa 149 euroa, eli RGB-ominaisuuden vuoksi on kaivettava hieman syvemmältä taskunpohjalta.

Muotoilu ja ominaisuudet

Mitä valaisimiin tulee, Logitech Litra Beam LX on yksi parhaimpia suunniteltuja valopaneelimalleja, joita olemme käyttäneet. Aikaisemmin käytössä ollut Litra Glow on pieni, monitoriin kiinnitetty neliönmuotoinen valaisin. Logitech Litra Beam LX:n mukana tulee oma jalusta, johon valopaneelin voi asettaa pysty- tai vaaka-asentoon.

Aivan kuten alkuperäinen Litra Beam, myös LX-malli toimii verkkovirralla. Tämän johdosta valaisin on huomattavasti kirkkaampi kuin aikaisemmin arvosteltu ja USB-liittimellä toimiva Glow-malli. Iso ero aikaisempaan versioon on RGB-valaistus, sillä LX-malli on kaksipuolinen valopaneeli. Sen tarkoituksena on tuottaa samanaikaisesti paitsi lisätunnelmaa mutta myös webkameran kaipaamaa lisävaloa. LX-mallia voi käyttää yhdessä Lightsyncin kanssa Logitechin G Hub -portaalin kautta. Samoin Bluetoothin avulla voi säätää valaistusta langattomasti.

Litra Beam LX -valopaneelin päällä on kaikki tarvittavat painikkeet valaisimen asetusten manuaaliseen konfiguroimiseen. Painikkeisiin kuuluvat virtapainike, kirkkauden säädin ja värin lämpötilan mittari, joka toimii samalla myös RGB-värikytkimenä. Painikkeiden käyttö on hyvin suoraviivaista, jolloin nopeita säädöksiä on helppo tehdä käsin. Tarkempia hienosäädöksiä saa näperrettyä ohjelmiston avulla.

Mukana tuleva jalustin on loistava, sillä siihen voi asettaa valopaneelin horisontaalisesti tai vertikaalisesti, minkä lisäksi se mahdollistaa korkeuden säätämisen sopivaksi. Valopaneeli voi olla monitorin alapuolella, näyttöjen päällä tai niiden välissä riippuen siitä, millainen asettelu työ- tai pelipisteellä on.

Suorituskyky

Yllätyin kytkettyäni Logitech Litra Beam LX -valaisimen ensimmäisen kerran siitä, kuinka kirkas se on. Kun aikaisemmin käyttämäni valaisin oli Litra Glow, LX:n kirkkaus on todellakin päivitys aikaisempaan. Yhtiön mukaan 400 lumenin LED-valo ja ”TrueSoft-teknologia tarjoaa tasapainoisen ja pehmeän valon mukavaan ympärivuorokautiseen käyttöön”. Testijakso vahvistaa väitteen todeksi. Työhuoneeni laitteistoineen on tummahko, sillä yleensä valaistuksen virkaa on hoitanut vanhentuva hehkulamppu. LX-valopaneeli tuo ympäristöön aivan uudenlaisen valoisuuden.

RGB-valaistus itsessään on eloisa ja säätimien avulla voi selata gradienttia ja värien spektriä. RGB-valaistus ei ole aivan yhtä voimakas kuin eteenpäin osoittava valokeila raa'an kirkkauden osalta, sillä sen tunnelma on pehmeämpi. LX-valopaneeli valaisee kuitenkin työaseman äärellä hyvin ulottuen myös seiniin monitorieni takapuolella. Huomasin, että RGB oli silmiinpistävin silloin, kun huoneen muut valot ovat sammutettu ja LX toimii ainoana valon lähteenä luonnon valon lisäksi. Toisaalta yön pimeydessä lämpimämpi väritys on parempi vaihtoehto, sillä valkoiseen valoon tuijottaminen läpi yön ei ole ihanteellista.

Onneksi Logitech Litra Beam LX lämpötilasäätimiä on helppo säätää, sillä vaihtaminen kylmästä sinisestä lämpimään oranssiin kestää vain noin kaksi sekuntia. Kokonaislämpötila-alue 2700-6500K on tasapainoinen eikä voimakkainkaan asetus rasita silmiä. Jos kaipaat tehokkaampaa valoa kuin mitä tietokoneen USB-portit pystyvät tarjoamaan, Logitech Litra Beam LX on oivallinen vaihtoehto.

Kokonaisuutena Logitech Litra Beam LX on loistava valopaneeli, jossa on mukana kunnollinen RGB-valaistus ja tukeva teline. Tosin RGB-ominaisuus verottaa jonkin verran enemmän kukkaroa, joten jos sille ei ole tarvetta, Litra Beam voi sen sijaan toimia hyvänä valintana.

Kannattaako Litra Beam LX ostaa?

Osta, jos...

Haluat tehokkaan työpöytävalaisimen
Litra Beam LX on yksi kirkkaimmista ja tehokkaimmista valopaneeleista, joita olen käyttänyt.

Haluat RGB-valaistuksen asetuksiisi
Litra Beamin RGB-valaistus on kirkas ja lisää kokoonpanoon pehmeää tunnelmaa. Tästä huolimatta valaistus ei ole liian voimakas.

Älä osta, jos...

Et tarvitse tai halua RGB-valaisinta
Jos et halua RBG-ominaisuutta, Litra Beam -perusmalli tarjoaa parasta vastinetta rahoillesi olemalla huomattavasti edullisempi.

Haluat USB-liittimellä toimivan rengasvalaisimen
Litra Beam LX käyttää verkkovirtaa toimiakseen, joten jos haluat ennemmin käyttää valaisinta USB-porttiin kytkettynä, silloin Litra Glow on parempi vaihtoehto.

DualShock 4 Back Button Attachment on Sonyn yksi näkemys PS4:n pro-ohjaimesta. Mutta sen sijaan, että käyttäjät joutuisivat maksamaan itsensä kipeäksi kokonaan uudesta ohjaimesta, yhtiö tuo markkinoille lisävarusteen, joka toimii nykyisen DualShock 4 -ohjaimen kanssa ja lisää siihen kaksi ohjelmoitavaa painiketta.

Painikkeiden avulla käyttäjät saavat monipuolisemmat mahdollisuudet kustomoida näppäinkarttoja, sillä molemmat painikkeet voi säätää reagoimaan tiettyihin toimintoihin. Monelle tosin varmasti riittää entuudestaan ohjaimen omat painikkeet, mutta kilpailullisemmille pelaajille, jotka kaipaavat lisää säätövaraa, uusi lisälaite on hyvä vaihtoehto.

Se ei ole myöskään järin kallis investointi, jos sitä vertaa esimerkiksi laadukkaisiin pro-ohjaimiin. Suomessa sitä myydään noin 35 euron hintaan, mikä ei suoranaisesti ole halpa, mutta selkeästi edullisempi kuin vaikkapa Microsoftin Xbox Elite Wireless Controller Series 2.

Mutta onko DualShock 4 Back Button Attachment kuitenkaan hintansa väärti? Testasimme tuotteen puolestasi kertoaksemme sen hyvät ja huonot puolet.

Hinta ja julkaisu

• Mikä se on? DualShock 4:n lisävaruste, joka lisää ohjaimeen kaksi ohjelmoitavaa painiketta
• Milloin se julkaistaan? Helmikuussa 2020
• Mitä se maksaa? 34,90 €

Muotoilu

DualShock 4 Back Button Attachment saapuu pienessä paketissa, joka sisältää ainoastaan lisälaitteen sekä paksut ohjeet. Laite ei tarvitse erillisiä ohjelmia toimiakseen, vaan sen käyttöönotossa riittää pelkkä kytkentä ohjaimen kuuloke- ja ulkoiseen liitäntään, jotka löytyvät DualShock 4:n pohjasta.

Ulkoisesti Back Button Attachment voi olla alkuun hieman vaatimattoman oloinen, sillä siinä on ainoastaan ympyränmuotoiseen LED-näyttöön liitetyt kaksi siipeä sekä 3,5 mm audioliitäntä, johon voi liittää kuulokkeet.

Kooltaan laite on reilu 7,5 cm leveä ja alle 5 cm syvä, joten se on lopulta aika siro.

Ohjaimeen oikein kytkettynä sen siivekkeet lepäävät nätisti ja sormille melko mukavasti ohjaimen selkämystä vasten. LED-näyttö jää sijainniltaan puolestaan ohjaimen keskelle.

Ohjaimen käyttö lisävarusteen kanssa saattaa vaatia tosin hieman totuttelua. Se saattaa ensiksi tuntua aavistuksen raskaalta DualShockin luonnollisesti kevyessä rungossa, mutta toisaalta se tuo myös kauan kaivattua painoa ohjaimelle.

Lisäksi sen pitely vaatii ylimääräistä harjoittelua, sillä entuudestaan levossa olleet sormet saattavat jatkossa painaa vahingossa herkästi reagoivia siivekkeitä. Henkilökohtaisesti ensimmäiset käyttötunnit sisälsivät lukuisia virhepainalluksia, jotka saattoivat johtaa tahattomiin kuolemiin reagointia vaativissa peleissä.

Lisälaite on kuitenkin hyvin ergonominen, ja sormet asettuvat senmyötäisesti luonnostaan. TechRadar-toimituksen muiden jäsenten keskuudessa testatessamme etenkin isommilla kourilla varustetuille henkilöille Back Button Attachment on luonnollisempi.

Lisäpaino riippuu kanssa pitkälti käyttäjästä, mutta ylimääräisiä painikkeita on vaikea tuoda ohjaimeen ilman jonkinlaista massan lisäystä. Vaan etenkin esimerkiksi Xbox Onen aavistuksen painavammasta ohjaimesta pitäneet tykästyvät varmasti lisälaitteen tuomaan ylimääräiseen painoon.

Suoritus

Lisälaite vaatii ohjaimen liittämistä PS4:ään tai latausjohtoa, jota ilman se kytkeytyy pois päältä. PlayStation 4:n lisäksi laitetta voi käyttää myös PC:llä pelatessa ilman ylimääräisiä säätöjä.

Näyttö napsahtaa päälle sitä hetken pohjassa painamalla, jolloin näyttöön ilmestyy PlayStationin tutut symbolit. Sen jälkeen ruudulla näkyy symbolit molemmille siivekkeille sekä P1, P2 ja P3 keskellä näyttöä.

Ohjain tukee kolmen profiilin tallennusta, ja näiden välillä voi vaihtaa juurikin P1-3:n välillä. Vaihto tapahtuu tuplanapauttamalla LED-näyttöä. Sen jälkeen kunkin profiilin voi muokata mieleisekseen painamalla näyttöä tai haluttua profiilia, kunnes P-kirjain välkkyy.

Kummallekin siivekkeelle on mahdollista ohjelmoida kuusitoista eri painiketta, ja P:n välkkyessä näistä voi valita haluamansa listaa selaamalla. Kun valinta on tehty, LED-näyttöä uudelleen painamalla valinta hyväksytään. Toimenpide on todella vaivaton ja nopea tehdä, eikä niiden muuttaminen myös kesken pelinkään kestä kauaa.

Lisälaite tukee luonnollisesti vain kahden siivekkeen ohjelmointia, eikä DualShock 4:n muita näppäimiä pysty vaihtamaan tämän avulla. Osa peleistä tarjoaa tosin vaihtoehdon tällaiseenkin kustomointiin. Ohjelmointi rekisteröityy myös välittömästi, ja painikkeet itsessään tuntuvat laadukkailta.

Yhteenveto

PS4 Back Button Attachment on erinomainen ja verrattain edullinen vaihtoehto, jos haluat saada enemmän kustomointimahdollisuuksia DualShock 4 -ohjaimelle.

Se on nopea ja helppo asentaa, eikä se vaadi erillisiä sovelluksia edes PC:llä käyttäessä. Lisäksi se toimii nykyisten DualShock 4 -ohjainten kanssa, eikä sitä varten tarvitse ostaa kallista pro-ohjainta.

Käyttömukavuus vaihtelee sen sijaan käyttäjästä, ja lisäpaino voi olla hyvä tai huono asia. Sama koskee myös siivekkeiden painallusherkkyyttä. Ottaen kuitenkin huomioon, että tämän laitteen avulla ohjaimeen saa kaksi ohjelmoitavaa lisänäppäintä, paino ei tuota suurta ongelmaa.

• Parhaat PS4-ohjaimet: parhaat vaihtoehdot pelaamiselle

Steam Deck julkaistiin helmikuussa 2022, ja julkaisunsa jälkeen Valve on päivittänyt laitetta säännöllisesti. Monia alkupään ongelmia on jo selätetty.

Steam Deckiä saa joko 64, 256 tai 512 gigatavun muistilla. 64 gigatavun versiossa on eMMC-muisti, kun taas suuremmissa versioissa on NVMe SSD. Kaikkien versioiden mukana tulee suojakotelo, ja kalliimpien versioiden kylkeen lisästään vielä kaupanpäällisiä.

Laitteen saatavuudessa on tällä hetkellä merkittäviä haasteita. Joudut odottamaan lokakuuhun 2022 asti, mikäli haluat tilata Steam Deckin Valven kautta. Voit jo tehdä varauksen ja sinulla on 72 tuntia aikaa vahvistaa ostoksesi, kun laitetta on taas saatavilla.

Alkuun suurin valituksen aihe oli akkukesto - tai paremminkin sen puute. Valve on parantanut kokemusta ohjelmistopäivityksillä, jotka eivät ole olleet vain pieniä paikkauksia. 

Steam Deck: Mitä on päivitetty?

Pitkin kevättä ja alkukesää rullanneet päivitykset ovat kattaneet kaikkea bugikorjauksista, ohjaimen asetuksiin ja ruudunpäivitysvaihtoehtoihin. Käyttäjät voivat nyt muun muassa asentaa Steam Deckiinsä Windows 11:n sekä luomaan omia lukitusnäyttöjä.

Kielivaihtoehtoja on nyt 21 ja näppäimistölle saa lukuisia asetteluita englanninkielisen QWERTY-vaihtoehdon lisäksi. Parhaillaan Valve työstää muun muassa korealaista, japanilaista sekä kiinalaista asettelua näppäimistölle. Käyttäjät voivat nyt myös siirtyä sulavasti ikkunasta toiseen, aivan kuten esimerkiksi selaimessa voi tehdä.

Yksi ratkaisematon ongelma on tuulettimen korkea ininä sekä natina. Ongelma ei ole suuri, mutta sitä on silti yritetty korjata ja miinuspuolena prosessori kuumentuu nykyään hieman enemmän.

Steam Deckin jatkuvat päivitykset parantavat jo ennestään vaikuttavaa laitetta. Pidimme laitteesta jo helmikuussa 2022, mutta viimeisimmät päivitykset näyttävät Steam Deckin todellisen potentiaalin. Katsasta alkuperäinen arviomme alta.

Pika-arviossa Steam Deck

Steam Deck on yksi odotetuimmista laitejulkaisuista viime aikoina.

Tehtävä on kunnianhimoinen, mutta Valve selviytyy hommasta melko hyvin. Vaikka voisi luulla, että Steam Deck on kilpailija Nintendo Switchille, se on oikeastaan enemmänkin haastaja peliläppäreille.

Jos olet PC-pelaaja, jolla on suuri kirjasto pelejä Steamissa ja olet tottunut PC-pelaamisen outouksiin sekä ärsytyksiin, pidät luultavasti Steam Deckistä ja siedät sen vikoja.

Toisaalta saatat pettyä, jos olet konsolipelaaja, joka on tottunut viimeistellympään ja yksinkertaisempaan kokemukseen.

Ongelmat ovat tavallaan osa viehätystä ja johtuvat laitteen kannettavasta luonteesta ja joustavuudesta, jota perinteiset konsolit eivät pysty tarjoamaan. Laitteeseen voi liittää melkein minkä tahansa USB-C hubin, monitorin tai TV:n ja pelata isolta ruudulta. Steam Deckiä voi käyttää myös työpöytämoodissa, jolloin siihen pystyy asentamaan valikoiman Linuxin sovelluksia tai vaikkapa Windows 11:n, jolloin laitteesta tulee todellinen mini-PC.

• Tutustu tämän hetken parhaisiin PC-peleihin

Steam Deck erottuu joukosta monipuolisuudellaan. Switchin kaltaista kokemusta etsivät eivät vakuutu, mutta peliläppärin hankkimista miettiville PC-pelaajille kyseessä on potentiaalinen laite, erityisesti jos tykkää värkätä.

Pelien tuki on yksi ongelmista. Jos ostat Nintedo Switchille pelin, tiedät että se toimii laitteessasi. Jos ostat pelin Steam Deckille, se ei välttämättä toimikaan laitteessasi. Tämä johtuu suurilta osin Deckin Linux-käyttöjärjestelmästä, tarkemmin sanottuna Steam OS 3.0:sta. Monet Steam-pelit kun toimivat vain Windowsilla. Valve on kehittänyt ratkaisuksi näppärän Protonin, jonka avulla voi pelata Windowsin pelejä Linuxilla. Ratkaisu ei kuitenkaan ole täydellinen, ja esimerkiksi huijauksenestosovelluksia käyttävät pelit eivät toimi.

Steam Deckillä toimivien pelien tunnistaminen on tehty helpoksi. Pelikirjastossa näkyy vihreä väkänen, jos nimike toimii laitteella ongelmitta. Grafiikka-asetukset ja kontrollit toimivat sekä menut ja tekstit ovat luettavissa.

Keltaisella väkäsellä merkityt pelit ovat pelattavissa, mutta niitä ei ole täysin testattu ja ongelmia saattaa ilmetä. Tällä hetkellä luultavasti suurin osa kirjastostasi osuu tähän kategoriaan.

Näiden lisäksi on vielä joukko tuntemattomia nimikkeitä, joista ei ole tarpeeksi tietoa toimivuuden varmistamiseksi. Sitten on vielä tukemattomien pelien joukko, jotka eivät varmasti toimi. Näitä on onneksi vähän ja toimimattomuus liittyy enemmänkin toimimattomaan lisälaitteeseen, kuten virtuaalilaseihin. Voit tarkastaa pelikirjastosi Steam Deck -yhteensopivuuden asiaan omistetulta sivustolta. Tarkistus kannattaa ehdottomasti tehdä ennen hankintaa.

Lähtöhinta 64 gigatavun eMMC-tallennustilalla varustetulle laitteelle on 419 euroa. Suosittelemme kuitenkin 256 gigatavun SSD-mallia, joka on myös nopeampi ja maksaa 549 euroa. 679 eurolla saa 512 gigatavua tallennustilaa sekä heijastamattoman näytön. Kaikissa malleissa on vakiona microSD-paikka muistin laajentamiseksi, mutta sen kautta pelatessa latausajat pitenevät.

Steam Deck tuntuu vankkarakenteiselta ja on kookas, mutta ei epämukava. Pienikätisemmillä voi tosin olla ongelmia koon kanssa. Erinomaisen hienoa on kuitenkin monipuolinen pelivalikoima. Visuaalisesti upea God of War pyörii ilman ongelmia, mutta vakuuttavin laite on vaatimattomampien indiepelien parissa, joita on tarkoitus pelata pienissä erissä.

Keskeytystoiminnon lisääminen on erittäin tervetullutta. Sen ansiosta pelit on helppo keskeyttää ja jatkaa myöhemmin. Vähemmän tervetullutta on heikko akku, jonka vuoksi esimerkiksi God of Waria pystyy pelaamaan vain puolitoista tuntia. Vähemmän tehoa vaativien nimikkeiden kohdalla akku kestää tietysti kauemmin.

Hinta ja saatavuus

Steam Deckin piti alun perin tulla joulukuussa 2021, mutta Valve lykkäsi julkaisua helmikuulle 2022. Kuten monia muitakin pelilaitteita tällä hetkellä, myös Valven uutukaista joutuu odottamaan. Kiinnostuneet voivat varata laitteen ja jotkut nopeasormiset onnistuivat saamaan laitteen lähellä julkaisua.

Kirjoitushetkellä omansa voi saada joskus toisen vuosineljänneksen jälkeen. Steam Deckiä havittelevat joutuvat kärsimään rajoitetusta saatavuudesta aivan kuten PS5:n tai RTX 3080:n ostelijat.

Steam Deckiä saa kolmena versiona. 419 euroa maksavassa perusversiossa on 64 gigatavua eMMC-tallennustilaa ja mukaan saa suojakotelon.

Arvostellussakin olleessa versiossa on 256 gigatavua NVMe SSD -tallennustilaa ja mukaan saa suojakotelon lisäksi eksklusiivisen Steam-yhteisöprofiilipaketin. Hintaa välimallilla on 549 euroa.

Kallein malli maksaa 679 euroa ja paketti sisältää 512 gigatavua NVMe SSD -tallennustilaa, suojakotelon, huipputason heijastamattoman näytön, eksklusiivisen Steam-yhteisöprofiilipaketin sekä eksklusiivisen virtuaalinäppäimistöteeman.

Suurin ero mallien välillä on tallennuskapasiteetti. Perusmalli vaikuttaa houkuttelevalta hintansa puolesta, mutta 64 gigatavua on aivan liian vähän nykypeleille. Esimerkiksi God of War vaatii 65 gigatavua tilaa, mikä tarkoittaa sitä että sitä ei voi pelata perusmallilla ilman laajennusmuistia.

Onneksi Steam Deckissä on microSD-paikka, joten tallennustilaa saa helposti lisää. Näin ollen perusmallia havittelevien kannattaa laskea mahdollisen muistikortin hinta pakettiin suoraan mukaan.

Tämä tekee keskihintaisesta 256 gigatavun mallista houkuttelevamman, sillä sen sisällä on nopeampi NVMe SSD -tallennustila, joka on paljon nopeampi kuin microSD-kortti.

Saimme tilaisuuden kokeilla myös suurimman tallennustilan mallia, jossa on hiukan eri näyttö. Heijastamaton näyttö vähentää kyllä heijastuksia, mutta se ei ole tarpeeksi oikeuttamaan korkeampaa hintaa. Niinpä suosittelemme 256 gigatavun mallia.

Steam Deck on kieltämättä kallis, sillä jopa perusmalli maksaa enemmän kuin Nintendo Switch. Switchin saa alle kolmella sadalla ja jopa uudempi OLED-malli on halvempi kuin Valven uutuus.

Nintendolla on etu hinnan puolesta, mutta monet monialustapelit saa halvemmalla Steam Deckille kuin Switchille. Jos sinulla on ennestään suuri pelikirjasto Steamissa, sinulla on jo valmiiksi hyvä valikoima pelattavaa. Tämä on huima etu PC-pelaajille.

Peliläppäriin verrattuna Steam Deck on selkeästi halvempi. Se ei ole yhtä monipuolinen, mutta Valve on huomauttanut innokkaasti, että se on kuitenkin pohjimmiltaan tietokone. Voit kytkeä siihen USB-telakan ja liittää siihen hiiren, näppäimistön ja näytön. Voit myös käyttää Linux-pohjaista käyttöjärjestelmää työpöytätilassa, jolloin se muistuttaa Windowsia. Voit myös asentaa muita sovelluksia, kuten tekstinkäsittelyn tai muita Linuxin käyttöjärjestelmiä tai jopa Windows 11:n

• Lue myös: Arvostelussa Nintendo Switch Lite
• Lue myös: Nintendo Switch OLED vs Nintendo Switch

Muotoilu

Steam Deck on kooltaan suurimpia käsikonsoleita ja selkeästi kookkaampi ja painavampi kuin Nintendo Switch. Valven mukaan kehitystyössä on panostettu mukavuuteen pitempiä pelisessioitakin ajatellen.

Koko vaatii totuttelua, etenkin pienempiin laitteisiin sekä perinteisiin peliohjaimiin tottuneille. Hektisemmät pelit, kuten Hades saattavat tuntua epämukavalta.

Steam Deck muuttuu kuitenkin sitä mukavammaksi, mitä pitempään sitä käyttää. Etupuolella on ohjainsauvat kummallakin puolella näyttöä, joissa on kapasitiiviset sensorit sisäänrakennettuna. Valven sanojen mukaan nämä tarjoavat "sellaista tarkkuutta ja mukavuutta, jota ei muista kannettavista pelilaitteista löydy".

Sauvat tuntuvat jämäköiltä, herkiltä ja tarkoilta, ja ovat useimmin käytetty ohjausmuoto. Sauvojen alapuolella olevat kosketuslevyt toimivat hiiriohjaimena. Niitä käytetään harvemmin, mutta ne muistuttavat Steam Controllerin vastaavia ja tarjoavat mukavasti pientä haptista palautetta.

Hieman vasemman ohjainsauvan yläpuolella sijaitsee ristiohjain, joka on kätevä 2D- ja retropeleissä. Samalla kohdalla oikeassa reunassa puolestaan sijaitsee Xboxin ohjaimestakin tutut A, B, X sekä Y-näppäimet.

Konsolista löytyy myös View-näppäin, Menu-nappula, Steam-Nappi sekä Quick access-näppäin. Välillä tämä tuntuu liialliselta, sillä aina ei ole selvää, mitä mikäkin näppäin tekee missäkin yhteydessä. Joskus nappuloilla saattaa olla useampikin toiminto.

Mutta jos pidät nappuloista, pidät Steam Deckistä! Yläreunassa on äänensäätö, virtanäppäin, kaksi olkanäppäintä sekä kaksi liipaisinta. Sieltä löytyy myös kuulokeliitäntä, USB-C-portti sekä merkkivalo.

Lisäksi taustapuolella on vielä neljä näppäintä lisää. Nämä tarjoavat monipuolisuutta, etenkin pelatessa sellaisia PC-pelejä, jotka vaativat yleensä näppäimistöltä käytettäviä pikakomentoja. Ikävästi nämä extranapit ovat joskus tiellä ja johtavat vahinkopainalluksiin pelin tiimellyksessä.

Myös kaiuttimet sekä mikrofoni sijaitsevat etupuolella, minkä vuoksi pelikavereille voi puhua ilman erillisiä kuulokkeita.

Laitteessa on 7-tuumainen (1 280 x 800, 16:10) kosketusnäyttö. Vaikka sen kosketusominaisuuksia käytetään peleissä hyvin harvakseltaan, on se kätevä valikoissa liikkumiseen.

Näyttö on suurempi kuin perusmallin Switchissä ja saman kokoinen kuin Switchin OLED-mallissa. Kummassakin Switchin mallissa resoluutio on 1 280 X 720, joten Steam Deckillä on pieni etu tässä. Moni peli käyttää 16:9-kuvasuhdetta, joten Steam Deckin ruudulle ilmestyy mustat palkit ylös sekä alas, eikä se näin ollen hyödy paremmasta resoluutiosta.

Onneksi monet nykypelit toimivat useilla resoluutioilla ja kuvasuhteille, joten ne sopivat ruudulle täydellisesti.

Resoluutiossa on myös järkeä. Kuva näyttää tarkalta ja eläväiseltä (ei kuitenkaan yhtä hyvältä kuin Switchin OLEDissa), ja suhteellisen pieni resoluutio ei rasita Steam Deckin laitteistoa niin paljoa. Tämä voi johtaa parempaan suorituskykyyn sekä pitempään akunkestoon.

On mainittava, että Steam Deckissä on tarvittaessa käyntiin pärähtävät tuulettimet laitteen yläosassa. Ne eivät ole maailman äänekkäimmät, ja PC-pelaajat tuskin välittävät äänestä, mutta hiljaisiin käsilaitteisiin tottuneet saattavat häiriintyä asiasta.

• Jumppaa itsesi kuntoon parhailla liikuntapeleillä

Suorituskyky

Steam Deckin suorituskyky aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Välillä se on todella vakuuttavaa ja välillä turhauttavaa. Osan turhautumisesta voi tosin laittaa Steam OS:n aikaiseen versioon, jota on sittemmin päivitetty tiiviisti.

Moni pelinkehittäjä työstää vielä pelejänsä Steam Deckillä toimivaksi. Varmistetut nimikkeet ilmestyvät listaan vihreän väkäsen kera, joka tarkoittaa, että ne on testattu perusteellisesti ja toimivat ilman ylimääräistä värkkäämistä.

Toimivaksi varmennettujen nimikkeiden lista kasvaa jatkuvasti. Listalla on God of Warin kaltaisia suurempia nimikkeitä, kuten myös Portal 2:n tapaisia klassikoita. Arviota aloittaessa esimerkiksi Hades ei ollut vielä varmennettujen listalla, mutta kehittäjät päivittivät sen listalle muutaman päivän jälkeen. Peli tosin toimi hyvin jo ennen sitä.

Samoin voi käydä myös nimikkeille, jotka on merkitty olevan "pelattavissa", mikä tarkoittaa että ne saattavat toimia, mutta takeita toimivuudesta ei ole. Esimerkiksi klassikko Monkey Island 2 käynnistyy, mutta jää alkuvalikkoon jumiin.

Steam-kirjasto on sen verran laaja, että suuri osa nimikkeistä on vielä optimoimatta Steam Deckille. Ne saattavat toimia, mutta mukana on todennäköisesti myös bugeja, toimimattomia käyttöliittymiä ja muita ongelmia.

Onneksi laitteella voi muokata asetuksia toimivuuden parantamiseksi. Joskus auttaa kuvan vaihtaminen kokonäytön tilaan tai resoluution säätäminen. Ohjaimeenkin löytyy valmiita asetuksia, jotka auttavat parhaan pelikokemuksen löytämisessä.

Värkkääminen kuuluu ikään kuin asiaan PC-pelaamisessa, mutta sulavampaan kokemukseen tottuneet konsolipelaajat saattavat karsastaa moista.

Jo varmistettujen pelien kanssa emme kokeneet mitään ongelmia. Niissä pysymällä vältät siis turhaa säätämistä.

Jopa näin alkuvaiheessa jo varmistettujen pelien määrä on vaikuttava, ja on aidosti riemastuttavaa pelata God of Warin tapaista graafisesti vaativaa peliä kannettavalla laitteella. Sen jälkeen on ilo vaihtaa indiepeleihin, kuten Hadekseen tai Hotline Miamiin. Steam Deckin potentiaali on äärimmäisen jännittävää.

Pudotimme God of Warin asetuksia ultrasta korkeaan tasaisemman suorituskyvyn vuoksi. Peli näyttää ilmiömäiseltä 7 tuuman näytöllä ja ruudunpäivitys pysyy 40 tietämissä.

Se on vaikuttavaa, mutta kyseessä ei ole kannettavaan laitteeseen suunniteltu peli. Samoin jotkut räiskintäpelit tuntuivat vaivalloisilta, mutta se voi johtua tottumuksestamme hiiren ja näppäimistön käyttämiseen räiskinnöissä.

Nopeatempoiset pienissä erissä pelattavat nimikkeet, kuten jo mainitut Hades sekä Hotline Miami sopivat laitteelle erittäin hyvin. Virtanäppäintä painamalla Steam Deck menee unitilaan ja uusi painallus käynnistää laitteen muutamassa sekunnissa.

Tämä hieno ominaisuus lisää Steam Deckin viehätystä. Konsolipelaajat ovat jo tottuneet pikaiseen pelaamiseen, mutta PC:lla tilanne on eri. Yksi hauskimmista peleistä oli Valven ikoninen Portal 2 ajalta, jolloin Valve vielä teki pelejä. Jotkin ensimmäisestä persoonasta kuvatut pelit eivät tunnu sopivan Deckille, mutta Portal toimii loistavasti. Tämä johtuu osittain hitaammasta temmosta sekä pelin rakenteesta, joka koostuu erillisistä pienemmistä pulmakentistä. Näin ollen siihen on helppo tarttua vaikkapa matkoilla. Portal 2 on jo vahvempi peli, mutta se näyttää loistavalta ja on ollut ilo palata sen pariin pitkän ajan jälkeen. Koska kyseessä on Valven teos, niin ei tullut yllätyksenä, että se pyörii Steam Deckillä erinomaisesti.

Suorituskyky ei ole kuitenkaan täydellinen ja jopa vähemmän näyttävissä peleissä ilmenee nykimistä. Kokonaisuutena suorituskyky on hyvällä mallilla ja moiset pienet rypyt luultavasti oikenevat sitä mukaa kun käyttöjärjestelmää, Protonia sekä pelejä päivitetään.

Valve on syystäkin rummuttanut Steam Deckin olevan pohjimmiltaan kannettava PC. Vaihto työpöytämoodiin mahdollistaa sovellusten asennuksen sekä käytön, joko nettiselaimen kautta ladattuna tai Discover Sofware Centerin kautta.

Näin Steam Deckiä voi käyttää kuten tavallista tietokonetta ja Steam OS:lle saatavien sovellusten kattaus on valtava. Voit liittää laitteen myös USB-hubiin ja kytkeä siihen hiiren, näppäimistön ja näytön, jolloin siitä tulee ikään kuin pieni pöytäkone. Tämä on vakuuttavaa ja on hienoa nähdä Valven sitoutuvan avoimuuteen ja joustavuuteen sallimalla melkeinpä minkä tahansa USB-hubien käytön.

Steam Deckin käyttäminen telakassa ei tuo parannuksia toisin kuin Nintendo Switchissä. Näin ollen Steam Deckin rajoitukset näkyvät selvemmin esimerkiksi kytkettäessä 4K-televisioon. Siltikin voit käyttää isoa näyttöä, hiirtä sekä näppäimistöä ja homma pelittää hyvin.

Linux ei ole käyttäväystävällisin käyttöjärjestelmä aloittelijoille, joten haluat luultavasti pitää Steam Deckin Big Picture -moodissa. Kaikki työpöytämoodissa tehdyt asiat pidetään erillään, joten Steam OS:n suuret päivityksen eivät pyyhi tekemisiäsi pois. Linuxin kanssa kikkaillessa on kuitenkin aina vaara rikkoa jotain oleellista, jolloin tarvitaan tehdasasetusten palautusta.

Pelivalikoima kasvaa reilusti, kun Steam Deckiin asentaa Windows 11:n. Näin voi asentaa myös Steamin ulkopuolisia, kuten esimerkiksi Ubisoftin ja Activision Blizzardin pelejä. Arvioinnin aikaan Windows 11 -tuki oli hieman häilyvä, mutta tämäkin seikka luultavasti paranee jatkuvien päivitysten ansiosta.

Jopa 256 gigatavun SSD-mallissa latausajat venyivät melko pitkiksi. Tämän huomaa selkeästi, jos on käyttänyt vastikään peli-PC:ta tai uuden sukupolven konsolia. Tilanne pahenee microSD:n kanssa nopeuden ollessa rajoitettu UHS-I-nopeuteen, joka on noin 104 Mt/s. Se on hitaampi kuin yksikään SSD ja voi kasvattaa latausaikojen pituutta.

Portal 2:n käynnistyminen SSD-levyltä vei 51 sekuntia ja tallennuksen lataaminen vielä 23 sekuntia siihen päälle. Yhteensä aikaa käynnistyksestä pelaamiseen meni siis minuutti ja 14 sekuntia. Se ei ehkä kuulosta paljolta, mutta odottaessa se tuntuu siltä.

Vanhempien sekä indiepelien kohdalla latausajat ovat lyhyempiä. Jo aiemmin mainittu unitila on hieno tapa kiertää latausaikoja. Peli jatkuu sekunneissa siitä mihin viimeksi jäit.

Tämä tekee pikaisista pelisessioista todella houkuttavia. Etenkin kun PC-pelaajien olisi normaalisti käynnistettävä kone, odotettava Windowsin käynnistymistä ja sitten vielä pelin käynnistymistä. Unitila ei syö akkuakaan holtittomasti, sillä 16 tunnin käyttö vei varauksesta vain 8 prosenttia.

Valve on lisännyt päivityksillään myös moniajon Steam Deckiin. Sen avulla pelatessa voi kuunnella musiikkia, mutta myös käynnistää kaksi peliä yhtä aikaa, jolloin niiden välillä voi vaihdella ilman lataustaukoja.

Tämä tietysti rasittaa erityisesti keskusmuistia ja akkua ja laite jopa varoittaa kahden pelin yhtäaikaisesta käynnistämisestä. Toivottavasti tulevat päivitykset parantavat moniajoa ja kahden pelin yhtäaikainen käynnistäminen syö vähemmän resursseja.

Pelit näyttävät hyvältä 7-tuumaiselta näytöltä. Erityisesti 2D-pelit ja esimerkiksi Hades näyttää kirkkaalta ja eloisalta. Kalleimman mallin heijastamaton näyttö on tietysti kiva, mutta testiyksilön perusnäyttö toimi myös moitteetta. Kaiuttimien äänenlaatu yllätti iskevyydellään ja hyvin toimivalla stereoäänellä.

Kokonaisuutena suorituskyky yllätti. Steam Deck toimii niin AAA-nimikkeiden kuin vaatimattomampien pelien kanssa. Laitteen luonteen vuoksi helposti lähestyttävät indiepelit loistivat erityisesti elokuvallisten tai monimutkaisia kontrolleja sisältävien teosten sijaan.

Akkukesto

Ikävä kyllä huomasimme akkukeston olevan ongelma. God of Waria pelatessa akku kesti vain puolitoista tuntia, mikä on alle Valven ilmoittaman kahden tunnin minimin. Kyseessä on tietysti tehoja vaativa peli, mutta tämä tarkoittaa, että laitetta joutuu lataamaan usein.

Akun heikko kesto tietysti harmittaa niitä, jotka ovat ajatelleet käyttää Steam Deckiä vaikkapa pitkän lennon aikana. Kestoa voi pidentää säätämällä asetuksia heikommaksi tai käyttämällä akkupakettia. Lataaminen on toki helppoa USB-C-liitännän ansiosta, mutta kaikki tämä tekee laitteesta vähemmän kannettavan tuntuisen.

Onneksi vaatimattomammat pelit eivät kuluta akkua niin paljoa ja voimme nauttia pelaamisesta pitempään usean pelisession ajan.

Jos et odota liikoja, akkukesto ei ole katastrofi, mutta jos haluat pelata näyttäviä pelejä tuntikausia, pidä laturi lähellä.

Kannattaako Steam Deck ostaa?

Osta jos...

Älä osta jos...

Arvio julkaistu alun perin helmikuussa 2022

• Lue myös: Parhaat indie-pelit 2022
• Lue myös: Paras pelipuhelin 2022
• Lue myös: Parhaat pelikuulokkeet 2022

Pika-arviossa JBL Quantum 350 Wireless

JBL Quantum 350 Wireless täydentää valmistajan monipuolista pelikuulokevalikoimaa, jossa riittää malleja jokaiseen hintaluokkaan. Yhtiön lippulaivamalli Quantum One erottuu joukossa edukseen erityisellä tilaäänellä, joka seuraa pään liikkeitä. 

Kaikki eivät kuitenkaan halua maksaa pelikuulokkeistaan useampaa satasta. Jos tähtäimessä on yksinkertaiset langattomat kuulokkeet ilman ylimääräisiä erikoisominaisuuksia, on JBL:n edullisin Quantum 350 Wireless mainio vaihtoehto.

Huokea hintalappu ei jää huomaamatta. Kuulokemikrofoni on valmistettu kevyestä muovista, ja sama vaikutelma nousee esiin kaikista painikkeista ja säätimistä. Ensivaikutelma ei tee kunniaa kokonaisuudelle.

Muovinen rakenne on myös etu. Se mahdollistaa paitsi halvan hinnan mutta myös erittäin kevyen rakenteen. Kuulokkeet tuntuvat päässä todella huomaamattomilta jopa pidempien pelisessioiden aikana.

Hyvin sijoitetut pehmusteet tukevat käyttömukavuutta. Lisäksi korvakupit ovat niin suuret, että korvat mahtuvat kokonaan niiden sisään. Et siis joudu kärsimään ikävästä puristuksesta missään vaiheessa.

Quantum 350 Wireless tukee valmistajan omaa virtuaalista QuantumSurroud-tilaääntä. Se saa luotua ääneen tilan ja suunnan tunteen, jolloin kuulet esimerkiksi vihollisen juoksusuunnan. Sen sijaan huippumalleille tyypillisiä Dolby Atmos for Headphones- tai DTS Headphones: X -tukea ei ole suoraan mukana.

Ensivaikutelman haasteet kuuluvat myös äänessä. Tämä on onneksi harhaanjohtavaa, sillä QuantumEngine-tukisovelluksen taajuuskorjaimella saa luotua itselleen erittäin kirkkaan ja laadukkaan ääniprofiilin. Suosittelemmekin nostamaan diskanttia hiukan ylöspäin ennen pelisessioiden aloittamista. Basso on puolestaan jo esiasetuksilla kohdillaan. Räjähdykset ja muut pamahdukset jytisevät korvissa erittäin vakuuttavasti.

Kaikkinensa JBL Quantum 350 Wireless on kevyt, käyttömukava ja hyvältä kuulostava vaihtoehto edullisia pelikuulokkeita etsivälle. Hinta näkyy muovisena olemuksena sekä RGB-valaistuksen puuttumisena. Jos tämä ei haittaa, kyseessä on hinnoittelun puolesta yksi houkuttelevimmista pelikuulokkeista.

• Tutustu tämän hetken parhaisiin pelikuulokkeisiin

Hinta ja saatavuus

JBL Quantum 350 Wireless on myynnissä useilla suomalaisilla jälleenmyyjillä. Pelikuulokkeiden suositushinta on 99,95 €, mutta arvostelun kirjoitushetkellä useat tarjoukset ovat pudottaneet hinnan jo 65 euron hujakoille.

Hinta tuntuu kuulokkeiden valmistusmateriaalien vuoksi hiukan korkealta, mutta äänenlaatu ja käyttömukavuus paikkaavat tilanteen nopeasti.

Muotoilu

Quantum 350 Wireless muistuttaa muotoilun osalta valmistajan muita pelikuulokkeita. Lopputuloksesta huokuu useita yhtiön lippulaivamalli JBL Quantum One -kuulokkeista tuttuja vivahteita.

Kuulokkeet näyttävät hyvin perinteiseltä ja turvalliselta vaihtoehdolta. Mukana on muutamia tyylikkäitä yksityiskohtia sekä kauttaaltaan musta väritys. Edullinen hintalappu sekä hyvä akkukesto perustuvat ainakin osittain RGB-valaistuksen puuttumiseen. Ratkaisu jakaa varmasti mielipiteitä, sillä värishow herättää tunteita puolesta ja vastaan. Osalle niiden puuttuminen voi hyvinkin olla jopa peruste mallin hankkimiselle.

RGB-valaistuksen puuttuminen ei kuitenkaan ole ainoa hintaa höylännyt kompromissi. Malli on Quantum Onen tavoin muovinen, mutta Quantum 350 tuntuu selvästi halvemmalta.

Valmistusmateriaalit eivät ole kuitenkaan pelkästään negatiivinen asia. Sen ansiosta Quantum 350 Wireless on nimittäin erittäin kevyt. Hyvin sijoitetut pehmusteet sekä sangan hillitty puristusvoima tekevät mallista lähes huomaamattoman.

Käyttömukavuus juontaa osittain juurensa isoihin korvakuppeihin. Ne ovat niin isot, että kupit ympäröivät korvat kokonaisuudessaan eivätkä täten aiheuta ikävää painautumista. Lopputuloksena Quantum 350 Wireless tuntuu päässä mukavalta jopa useamman tunnin mittaiseksi venyvän pelisession aikana. Ainoa negatiivinen piirre koskee keinonahkaista pehmustetta, joka muuttuu käytössä hiukan kosteaksi. Tämä on kuitenkin pelikuulokkeille varsin tyypillinen ilmiö eikä tällä kertaa alkuunkaan pahimmasta päästä.

Ominaisuudet

JBL Quantum 350 Wireless on tarkoitettu PC-käyttöön. Kuulokkeet saa yhdistettyä erilliseen USB-sovittimeen langattomalla 2,4 GHz yhteydellä. Sovitin on yhteensopiva myös PlayStationin, Nintendo Switchin telakan sekä Macin kanssa. QuantumEngine-tukisovellus toimii kuitenkin ainoastaan PC:llä.

Langaton yhteys toimi arvostelujakson aikana erittäin varmasti. Emme havainneet käytössä minkäänlaisia katkoksia tai viivettä.

Edellä mainittu QuantumEngine mahdollistaa QuantumSurround-ääniprosessoinnin aktivoimisen, joka muuttaa pelin surround-äänen virtuaaliseksi tilaääneksi. Ominaisuus kuulostaa pitkälti samalta kuin kuulokkeille tyypilliset Dolby Atmos, DTS:X sekä Windows Sonic. Pääsääntöisesti se toimii kuten kuuluukin. Tällöin kuulet ympäristösi äänet kuin ne tapahtuisivat samassa tilassa kanssasi.

Halutessaan QuantumSurroundin voi tietenkin ottaa pois käytöstä ja hyödyntää esimerkiksi Dolby Atmosta. Tämä kuitenkin vaatii Windowsille erikseen hankittavan Dolby Atmos for Headphones -lisenssin.

Valitsitpa minkä tahansa tilaäänen, sinun on otettava käyttöön Windowsin asetuksista 7.1 Surround -ääniasetus. QuantumEngine-tukisovellus neuvoo tämän kanssa, joten asia ei vaadi erillistä perehtymistä.

QuantumEngine sisältää erillisen taajuuskorjaimen sekä mahdollisuuden hallita mikrofonin voimakkuutta sekä "sivuäänen" tasoa.

Kuulokkeissa on virtapainike, näppäin mikrofonin mykistämiseksi sekä äänenvoimakkuutta säätävä rulla. Näistä viimeisin vaikuttaa passiivisesti kuulokkeiden volyymiin, eikä se täten muuta Windowsin volyymitasoa. Tämä tuskin on kenellekään ongelma, mutta se on hyvä tiedostaa.

Quantum 350 Wirelessin lataaminen onnistuu myyntipakettiin kuuluvalla USB-C-to-USB-A-kaapelilla. Kuulokkeita voi käyttää lataamisen aikana. On kuitenkin syytä huomata, että kuulokkeet toimivat pelkästään langattomasti. Pelkän latauspiuhan kytkentä ei siis mahdollista kuuntelemista. Mallissa ei myöskään ole 3,5mm-sisääntuloa.

Äänenlaatu

Quantum 350 Wirelessin äänenlaatu tuntuu oletusasetuksilla hiukan puuroutuneelta. Huoli ei onneksi ole tämännäköinen, sillä QuantumEnginen taajuuskorjain ratkaisee ongelman hetkessä. Ainakin testikäytössä huomasimme kuuntelukokemuksen parantuneen merkittävästi, kun nostimme diskantin tasoa muutaman pykälän ylöspäin ja vastaavasti keskiääniä napsun hiljaisemmalle.

Kun asetusmuutokset sai tehtyä, pelikuulokkeiden tarjoama ääni kuulosti korviimme erinomaiselta. Bassossa riittää potkua, mikä tuo räiskintäpelien räjähdykset eloon hienolla tavalla. Myös pienet, hiljaisemmat yksityiskohdat toistuvat korviisi selkeästi. Olipa kyseessä rauhallisempi keskusteluhetki tiimikavereiden kanssa tai toiminnantäyteinen taistelu vihollisvyörytystä vastaan, kuulet jokaisen tapahtuman.

Vaikka JBL Quantum 350 Wireless on tarkoitettu pelikäyttöön, toimivat ne hyvin myös leffojen katselussa sekä musiikkia kuunnellessa. Jälkimmäisen kohdalla kannattaa kuitenkin poistaa QuantumSurround-ominaisuus pois käytöstä. Se nimittäin aiheuttaa herkästi stereoäänen puuroutumisen.

Tykästyimme mallin mikrofoniin, vaikka sen välittämä ääni kuulostaa hieman samalta kuin puhelimen kautta puhuessa. Tämä juontaa juurensa rajalliseen taajuusvasteeseen (100 - 10 000 Hz). Tästä huolimatta keskustelukumppanimme pitivät ääntä selkeänä myös äänenvoimakkuuden noustessa naapureita häiritseväksi.

Kannattaako JBL Quantum 350 Wireless ostaa?

Osta, jos...

Älä osta, jos...

Kun pelaaja huomaa jo pelisessionsa ensiminuuttien yhteydessä rentoutuvansa ja nauttivansa, on se yleensä erittäin hyvä merkki. Tässä Dying Light 2 myös onnistuu. Etenkin vuonna 2015 ilmestynyttä ykkösosaa pelanneet ovat välittömästi kuin kotonaan. Sarjan valttikortteina ovat edelleen parkourista ammentava liikkuminen sekä erittäin tyydyttävä lähitaistelu. Molemmat tuntuvat samaan aikaan tutuilta että sopivasti uudistuneilta.

Pelin rentous tuntuu jopa omituiselta, sillä teoksen tarjoama avoin maailma on kaikkea paitsi hilpeä. Teos sijoittuu 15 vuotta ensimmäisen seikkailun jälkeen, mutta kulunut aika ei ole saanut miljöötä yhtään eloisammaksi. Arkeamme viimeiset pari vuotta runnellut pandemia tuntuu Dying Light 2:n rinnalla jopa varsin pieneltä murheelta.

Pelaajan ohjastama Aiden on niin sanottu pyhiinvaeltaja (Pilgrim). Arvonimi pohjautuu rohkeuteen tepastella asutuskeskuksen ulkopuolella. Sankarin takaraivossa kolkuttelevat lapsuuden kokemukset, Mia-siskon löytäminen sekä Villedor-kaupungin nuohoaminen.

Ennen kuin Villedoriin päästään, saa Aiden matkaansa GRE-avainkortin. GRE on puolisotilaallinen organisaatio, joka metsästi avausosassa lääkettä virusepidemiaan. Operaatio ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsössä, sillä joukkoja syytettiin sittemmin pandemian leviämisestä. Vaan kukapa menneitä muistelee, sillä GRE-avaimella saa avattua Villedorissa käytännössä mitä tahansa. Tämän ympärille pelin tarinakin lopulta rakentuu.

Hinta ja julkaisupäivä

• Mikä se on? Ensimmäisen persoonan roolipeli zombien täyttämässä dystopiassa
• Milloin se julkaistiin? 4.2.2022
• Mille alustoille se julkaistiin? Xbox One, Xbox Series X/S, PS5, PS4, PC
• Paljonko se maksaa? 59,99 €

Villedorin katoilla

Kunhan pelaaja on ensin aloittanut välienselvittelyn Borderlands-sarjan katujengeistä vaikutteita ottaneisiin Renegades-vihulaisiin, Aiden pääsee viimein Villedoriin. Vastaanotto ei kuitenkaan ole lämmin, sillä terveydentilasta kertova biomarkkeri puuttuu ranteesta. Sen avulla seurataan mahdollista zombiksi muuttumista, joten paikallisilla on varsin ymmärrettävä peruste olla huolissaan. Hirsipuuta ei tarvitse onneksi käydä tervehtimässä, sillä Hakon pelastaa sankarin ja antaa kaivatun rannehelyn. Tämän jälleen hauskanpito voikin alkaa.

Kuten avausosassakin, myös tällä kertaa vuorokausi etenee tikittävän kellon mukaan. Mutatoituneet zombit majailevat päivisin pääasiassa sisätiloissa, mutta öisillä kaduilla riittää kuhinaa kuin isommassakin torijuhlassa. Olosuhteiden muodostama pakko kannustaa liikkumaan rakennusten katoilla. Aluksi vanhan kaupungin miljöö pysyy hallittavana, mutta Mian etsintä kasvattaa aluetta pilvenpiirtäjistä koostuvalle Central Loop -kaupunginosaan.

Ennen kuin Central Loopin nurkat aukeavat, tarinasisältö potkaistaan kunnolla käyntiin. Alueet yhteen sitovat metrotunnelit ovat olleet Lucasin johtamien rauhanturvaajien (Peace Keepers eli tutummin PK). Johtajan salamurha on kuitenkin kääntänyt tilanteen päälaelleen. Uusi päällikkö Aitor suhtautuu Aidenin toiveisiin suopeasti sillä ehdolla, että pelaaja selvittää Lucasin tappajan. Tämäkään ei tosin mene aivan kuten alkujaan sopi toivoa. PK-joukkoja vastustava Survivors-jengi nimittäin astuu tässä vaiheessa mukaan kuvioihin.

Syvyys ja monipuolisuus ruokkivat tarinaa

Jo ensimmäiset tunnit tekevät selväksi, että Dying Light 2: Stay Human on selvästi edeltäjäänsä kattavampi kokonaisuus. Käytännössä peli on zombiseikkailuksi naamioitunut roolipeli. Erilaisia elementtejä sekä muuttujia on runsain mitoin, ja ne vieläpä parantavat kokonaisuutta sopivasti ristiin. Aiden voi esimerkiksi kerätä terveyttä ja kestävyyttä lisääviä inhibiittoreita, jotka auttavat tarinatehtävien suorittamisessa sekä parkourin sujuvuudessa. Juonikuviot taasen tarjoavat parkouriin ja taisteluun käytettäviä kokemuspisteitä.

Tarina haarautuu muutamissa käännekohdissa, joissa pelaajan valinnat ja toimet kääntävät tilanteen suuntaan taikka toiseen. Tosin hahmoihin ja järjestöihin ei pelin aikana ehdi liiaksi kiintyä. Syy ei ole niiden huonossa käsikirjoittamisessa, vaan turhankin intohimoisessa halussa puukottaa pelaajaa selkään.

Pelimaailma on pullollaan erilaisia kiintopisteitä. Veritornit, tuulimyllyt, sähkökeskukset ja metroasemat odottavat pelaajan toimia. Kunhan oleelliset nurkat ja rakennukset saa käynnistetty tai vapautettua, muuttavat ne koko ympäristöä merkittävissä määrin. Pelaajan toimien ansiosta Survivors-joukot asettelevat paikkoihin erilaisia laskeutumisalustoja, kun taas PK-sotilaat asentavat zombieansoja. Muuttuva kaupunki on Dying Light 2:n isoimpia uudistuksia. Valitettavasti se ei kuitenkaan lunasta koko potentiaaliaan, sillä lisäykset jäävät enemmän kuriositeeteiksi kuin pelikokemuksen mullistaviksi käänteiksi.

Zombieiden sukupuuton nopeuttaminen

Kerättävät esineet ja materiaalit eivät lopu kesken. Näiden arvo on merkittävä, sillä nurkkia nuohoavalla pelaajalla riittää valuuttaa aseiden, panssareiden sekä varusteiden päivittämiseen. Craftmaster-hahmot kauppaavat pelaajalle piirustuksia erilaisten hyökkäävien ja puolustavien varusteiden luomiseen. Esimerkiksi miinat, polttopullot, terveyspaketit sekä immuniteettipiikit muodostuvat nopeasti menestyvän pelaajan arkivälineiksi. Uusia varustepäivityksiä avautuu zombeja lahtaamalla. Kokonaisuus kannustaa kehittymään ja toimimaan.

Aidenin keräämät kokemustasot avaavat käyttöön uusia aseita sekä parempia panssareita. Hyvin varustautunut sankari muodostuu nopeaksi todelliseksi zombilahtariksi. Vauhdikas ja hauska toiminta tekevät menosta entistä hauskempaa, sillä iskut ja väistöt linkittyvät komeiksi liikesarjoiksi. Tekijät ovat onneksi päättäneet jättää perinteiset pyssyt kokonaan pois. Liikennekyltit, ruosteiset machetet, krikettimailat ja muut ympäristön materiaaleista koostuvat lähitaisteluvermeet ovat nimittäin huomattavasti hauskempia. Halutessaan välineitä voi päivittää tulella, räjähteillä, sähköllä tai myrkyillä. Luonnollisesti ympäristöä koristavat bensakanisterit ja muut lisävälineet tarjoavat omat kikkakolmosensa.

Zombipesiin suositellaan aluksi menemään vain öisin, jolloin elävät kuolleet tepastelevat kaduilla. Varoituksista oppii kuitenkin olemaan välittämättä, sillä valtavien vihollislaumojen teurastaminen on hulvatonta viihdettä. Öisen kadun tallustajat lähtevät seuraamaan valtavana joukkona varomatonta pelaajaa. Jos seuraajalaumasta haluaa eroon, voi näitä paeta piilopaikkaan tai UV-valaistuun turvasatamaan.

Tarina vie mukanaan

Dying Light 2:n tarina kallistuu plussan puolelle. Alku tuntuu hiukan hitaalta, mutta meno villiintyy Central Loop -alueen sekä liitovarjon auetessa käyttöön. Tämän jälkeen menevä toiminta ja hauska liikkuminen tekevät kaupungilla mellastamisesta todella lystikästä. Huomasimme nauttivamme yllättävänkin paljon ilmapumppujen päällä liitelystä, jolloin taivasalla saattoi viettää pitkiäkin aikoja. Myöhemmin työkalupakkia laajennetaan vielä heittoköydellä. Sen hallitseminen on avain vaikeimpien parkourtehtävien onnistuneeseen suorittamiseen.

Tarinan loppusuoralla meno villiintyy turhankin vauhdikkaaksi, kun käänteitä riittää jokaisen nurkan takana. Onneksi mainiot pomotaistelut paikkaavat murhetta jonkin verran. Kokonaisuutena tekijätiimi Techland on onnistunut yhdistämään lapsuustraumojen kaltaiset takaumat GRE-laitoksessa sekä muut irtoelementit varsin kokonaisvaltaiseksi juonikuvioksi. Vain loppuratkaisu tuntuu lässähtävän. Lisäksi on hiukan marmatettava pelin ääninäyttelystä, sillä etenkin Renegades-joukkojen puheensorina on yllättävän huonolaatuista. Ja vaikka Dying Light 2 näyttää ihan hyvältä, varsinaisesta silmäkarkista ei puhuta. Tämä on kuitenkin tyypillistä teoksille, jotka julkaistaan sekä uudelle että vanhalle konsolisukupolvelle.

Kunhan noin 20 tuntia kestävä tarina on paketissa, paljastaa peli lähes loputtomalta tuntuvan määrän sisältöä. Pelin julkaisua edeltänyt kohu jopa 500 tunnin sisältösatsista takaa tekemistä pitkäksi aikaa. Emme vielä tiedä sitä, onko lukema täysin totta. Huomasimme Dying Light 2:n jättäneen tarinan jälkeen kutkuttavan jälkimaun, joten pelin pariin halusi palata illasta toiseen ihan vain hauskaa pitääkseen.

Ennen kuin teos julkaistiin, ainoa moninpelielementti oli liittyminen apua anelevan pelaajan peliin. Tämä tuntuu yllättävän rajalliselta. Kun zombilahtaus on näin hauskaa, minkä takia kukaan haluaisi pyytää kaveria teurastamaan hirviöitä oman nenän edestä? Joka tapauksessa orastava verkkopeli osoittaa, että tekijätiimillä saattaa hyvinkin olla suurempia suunnitelmia tämän suhteen. Jäämme odottamaan tulevaa.

Techlandin kunnianhimoa täytyy arvostaa. Dying Light 2: Stay Humanin avoin maailma, messevä toiminta, haarautuva tarina sekä erinomaiset roolipelielementit luovat persoonallisen kokonaisuuden. Näin laaja kokonaisuus voisi herkästi tuntua hajanaiselta, mutta näin ei onneksi ole. Teos on kokonaisvaltaisimpia ja älykkäimpiä zombipelejä tähän mennessä.

Yhteenveto

Techland pyrki tekemään kattavimman ja parhaan zombipelin tähän mennessä. Koville mainospuheille riittää katetta, sillä Dying Light 2: Stay Human tarjoaa kokonaisvaltaisen kokemuksen. Roolipelielementit, vauhdikas toiminta, parkour, vuorokausirytmi, monitahoinen juonikuvio sekä riippuliidin muodostavan mainion pohjan kymmeniksi ja sadoiksi tunneiksi. Se, että näin monipuolinen kokonaisuus tuntuu hallitulta, on jo itsesään pieni ihme.

• Dying Light 2:n kykypuu tekee pelaajasta parkourmestarin

Kaikki Halo-pelisarjan Master Chiefin matkassa kulkeneet tietävät, että kyseessä on jättiläismäinen Spartan-soturi, joka ei juuri liikoja puhele. Joten John-117:ää mukaillen menen suoraan asiaan: Halo Infiniten kampanja on pelisarjan vakuuttavin osa.

Ylistys voi tuntua liioittelulta niille pelisarjan alkuperäisille faneille, jotka pitävät Bungien julkaisemia tuotoksia Halon parhaimpina. Mutta Halo Infiniten kattavan yksinpelin päättyessä ja lopputekstien rullatessa voin sanoa hyvällä omatunnolla, että 343 Industries on tehnyt upeaa jälkeä.

Halo 5: Guardiansin itseään toistava ja mielikuvitukseton kampanja jää viimein historiaan, eikä monimutkaisesta tarinasta, pitkitetyistä tulitaisteluista ja mielenkiinnottomista hahmoista ole enää tietoakaan. Sen sijaan 343 Industries on luonut pelin, joka onnistuu kaappaamaan Halo: Combat Evolvedin olemuksen ja tuonut siihen jotain, joka ei alkuperäisessä Xbox-pelissä ollut koskaan mahdollista; antamalla pelaajille aidon vapauden.

Hinta ja julkaisupäivä

• Mikä se on? Ensimmäisen persoonan räiskintäpeli ja Halo-pelisarjan kuudes osa
• Julkaisupäivä? 8. joulukuuta 2021
• Mille alustoille se on? Xbox One, Xbox Series X/S, PC
• Hinta? 59,95 €

Totuus ja sovinto

Yksi Halo 5:een kohdistuneista kritiikeistä oli se, että juoni vaati pelaajilta laajaa tietämystä Halo-sarjan moniulotteisesta universumista. Juoni tuntuikin usein siltä, että kerronnan ymmärtäminen olisi vaatinut joka ikisen Halo-kirjan lukemisen, jotta siinä olisi pysynyt edes kärryillä. Silti juoni itsessään oli äärimmäisen katkonainen ja vaisu.

Halo Infiniten kohdalla studio on palannut perusteisiin ja keskittänyt tarinan kolmen peruspilarin varaan: Master Chiefin, hänen ja tämän tekoälyn väliseen suhteeseen sekä taisteluun uutta uhkaa vastaan.

Ylimääräistä taustatietoa ja tarinaa on toki tarjolla läpi pelin, mutta ne tukevat eteenpäin vievää kerrontaa. Sen vuoksi Halo Infiniten tarina tuntuu paljon henkilökohtaisemmalta ja tutummalta, minkä lisäksi se soveltuu erinomaisesti myös ensikertalaisille. Sarjan veteraaneillekin se tuntuu virkistävältä ja mielenkiintoiselta.

Peli alkaakin melko odottamattomalla tavalla. Master Chief joutuu Atriox-nimisen bruten moukaroimaksi, kun Banished-armeijan joukot hyökkäävät. Päähenkilö heitetäänkin avaruuden armoille, jossa tämä leijuu avuttomana Atrioxin tuhotessa UNSC:n joukot.

Kuusi kuukautta myöhemmin yksi UNSC:n sotilas löytää Master Chiefin ajelehtimasta ja pelastaa tämän alukseensa. Ja yksi uudelleenkäynnistys myöhemmin Chief ryntääkin jo takaisin taisteluun pelastaakseen ihmiskunnan tuholta ja selvittääkseen, mitä tämän entiselle tekoälyapuri Cortanalle on käynyt. Tätä seikkailua varten hän tarvitseekin avukseen tämän pelastaneen pilotin sekä uuden tekoälykumppanin, The Weaponin.

Tarvitsen aseen

Halo-veteraaneille The Weaponin esittely tuntuu välittömästi kotoisalta. Tekoälyn nasevat lohkaisut ja mietteliäät havainnot tekevät pelaamisesta jälleen lämpöisää, kun pieni ääni Chiefin pään sisällä kommentoi tapahtumia. Parivaljakon suhde syvenee kampanjan aikana, ja juuri tämä dynamiikka on yksi tarinan vahvuuksista. Samalla se toimii elintärkeänä siteenä stoalaisen Chiefin ja pelaajan välillä.

Mutta vaikka samankaltaisuudet Cortanan ja The Weaponin välillä ovat ilmiselvät, he eivät ole kuitenkaan toistensa kopioita. Uusi tuttavuus on paljon tuttavallisempi kuin pelisarjan aiempi ikoni, joka koki varsinkin Halo 5:ssä dramaattisen muutoksen. The Weapon onnistuu houkuttelemaan Master Chiefistä esiin myös aavistuksen leikkisämpää puolta, mikä on itse asiassa kaivattu ominaisuus hahmolle.

Mutta The Weapon on myös paljon naiivimpi kuin Cortana koskaan. Pelaajan lailla hänelle selviä hiljalleen matkan aikana se, mitä kaikkea on tapahtunut sen jälkeen, kun Banished-joukot kukistivat UNSC:n. Eikä peli todellakaan oleta, että pelaaja tietäisi automaattisesti kaiken Halo-universumista saati edes pelisarjan aiemmista osista, joten se on pelaajaystävällisempi myös uusille tulokkaille.

Halon uudelleensyntyminen

Mutta vaikka Halo Infiniten tarina on vakuuttava, sarjan maailma ei ole kuitenkaan päällimmäinen vetosyy pelisarjan 20 vuotta hehkutettuun historiaan. Alkuperäiselle Xboxille julkaistu Halo vakuutti ennen kaikkea sen toiminnan vuoksi, minkä ansiosta peli on noussut oikeutetusti videopelihistorian tunnetuimpien nimikkeiden joukkoon. Ja juuri toiminta on Halo Infinitessa kenties pelisarjan parasta.

Kampanja käynnistyy hyvin suoraviivaisissa merkeissä, kun pelaaja lanaa grunteja, bruteja ja elitejä tuhon kielissä olevan avaruusaluksen sisätiloissa. Tämän jälkeen pelaajalle esitellään tosin muutama uusi pelimekaniikka, jotka mullistavat täysin tutun halomaisen pelattavuuden.

Ensimmäinen seikka saattaa tuntua merkityksettömältä, mutta silti siihen ei ennätä kyllästyä koskaan. Pelaaja pystyy tällä kertaa noukkimaan räjähtäviä tynnyreitä maasta ja heittämään nämä kohti vihollista. Olemme tottuneet räjäyttämään punaiset tynnyrit peleissä jo vuosikymmenten ajan, mutta nyt vastaavia avusteita voi käyttää hyödyksi entistä monipuolisemmin. Vastaan rynnivän bruten tai pienen grunttilauman eliminoiminen hyvin tähdätyllä tynnyrillä onkin sanoinkuvaamattoman nautinnollista. Ja onnekseen tynnyreiden luokse ei tarvitse enää edes kävellä.

Halo Infiniten moninpeliä pelanneet mukanaan vienyt heittokoukku muuttaa nimittäin kaiken. Sen avulla voi napata itselleen aseita tai räjähtäviä kanistereita itselleen kaukaa, tai kiivetä ennen mahdottoman korkeita vuorten tai rakennusten huipulle. Vastaavasti sen avulla voi nopeasti lingota itsensä turvaan kulman taakse, tai saavuttaa kaukana oleva vihollinen vaivihkaa turpakäräjille.

Heittokoukku antaakin pelaajille mielettömän määrän vapautta ja vaihtoehtoja liikkumiseen, että jälkeenpäin suorastaan ihmettelee, miten sitä ei ole tuotu pelisarjaan jo aiemmin. Mekaniikka ei tunnu missään vaiheessa päälle liimatulta tai tarpeettomalta, vaan tarjoaa toimintaan täysin uudenlaista korkeuden tunnetta taktikointiin. Ja pelialueena toimiva Zeta Halo on tähän täydellinen leikkikenttä.

Suoraan holvista

Halo Infiniten Zeta Halo aiheuttanee samanlaisen hengensalpaavan reaktion kuin The Legend of Zelda: Breath of the Wild pelaajissa, jotka astuivat Linkillä ensimmäistä kertaa Great Plateaun päälle. Uusi maailma houkutteleekin tutkimaan kauniilla maisemillaan ja kiinnostavilla löydöillä.

Kun pelaaja astuu ensimmäistä kertaa pelin avoimeen maailmaan ja huomaa ympäristössä meuhkaavat lukemattomat viholliset, Halo Infinite esittelee ensimmäistä kertaa genren tuomia mahdollisuuksia hiekkalaatikolla.

Master Chiefin käytössä on erilaisia aseita ja erikoiskykyjä, jotka auttavat eliminoimaan viholliset vaivihkaa, mutta lähestymistapa jätetään aina pelaajalle. Ehkä haluat tappaa vastustajat kaukaa pitkän matkan kivääreillä? Tai hyödyntää heittokoukkua päästäksesi korkean tornin päälle?

Toisinaan pelaaja pakotetaan kuitenkin sisätiloihin hoitamaan siellä lymyilevät viholliset, mutta onneksi tuttu ja luotettava rynnäkkökivääri tai BR-kivääri hoitavat nämä nopeasti pois aikajärjestyksestä. Vastaavasti vihollistulta voi juosta pakoon itse asetettavan suojan taakse, ja isot väkijoukot harventaa hyvin heitetyllä kranaatilla.

Kaikki nämä keinot luovat pelaajalle pelisarjassa ennennäkemätöntä vapautta hoitaa Zeta Halon valloittajat pois kuvioista, ja uudet heittokoukun kaltaiset lisät ainoastaan lisäävät vapaudentunnetta.

Halo Infiniten tarjoamat mahdollisuudet luovatkin hetkiä, joita kukaan muu ei luultavasti pääse koskaan kokemaan, mikä tekee pelaamisesta entistä henkilökohtaisempaa. Tämä puolestaan houkuttelee hehkuttamaan omia siistejä sotatarinoita kavereiden kanssa tai jakamaan niitä verkossa muille.

Kävely metsässä

Mutta miten avoin maailma toimii sellaisen pelisarjan kohdalla, joka on aina ohjannut selkeästi pelaajat kohti yhtä päämäärää? Halo Infinitessä on edelleen perinteisiä tarinatehtäviä, mutta näiden lisäksi maailmasta löytyy vaihtoehtoista tekemistä tätä kaipaaville.

Tärkeimmät näistä ovat tukikohtien valloitukset, jotka kukistettuaan paljastavat lähitienoolta kaikki mielenkiintoiset sijainnit sekä toimivat pikamatkustuspaikkoina. Samalla niihin voi kutsua ajoneuvoja, aseita ja sotilaita avuksi seuraavaa taistelua varten. Näiden valikoimaa parannetaan aktiviteeteista saatavilla Valor-pisteillä.

Muihin sivuaktiviteetteihin lukeutuvat korkea-arvoisten kohteiden eliminointi, linnakkeiden valloitus, UNSC-sotilaiden pelastus ja propagandatornien tuhoaminen. Pelimaailmaan on myös kätketty kosmeettisia esineitä sisältäviä Mjolnir-kaappeja, taustoja avaavia lokikirjoja sekä Spartan Core -pisteitä, joilla päivitetään heittokoukun kaltaisia kykyjä.

Ja mitä enemmän Valor-pisteitä itselleen kerää, sitä enemmän tulivoimaa pelaajalla on käytettävissä Banished-joukkoja vastaan. Raketinheittimellä varustettu Razorback täynnä sotilaita auttaakin merkittävästi linnakkeiden puhdistuksessa.

Yllä olevat lisät kuulostavat varmasti hyvin tutuilta kaikille avoimen maailman pelejä pelanneille, eivätkä ne lopulta niistä juuri poikkeakaan. Silti Halo Infiniten hiekkalaatikko ja pelaajille annettu vapaus tuntuu täydelliseltä yhdistelmältä. Mitään sivuaktiviteeteista ei ole myöskään välttämätön tehdä, mutta monesti löysimme itsemme silti niitä suorittamasta, sillä pelattavuus on vain niin hauskaa, että viholliskohtaamiset tuntuvat aina nautinnollisilta.

Avoimesta maailmasta siirrytään tosin hieman perinteisempiin ja tutumpiin maisemiin juuri tarinatehtävissä, jotka on rakennettu upeasti suunniteltujen sisätilojen ja siellä suoritettavien haasteiden ympärille. Joten avoimesta maailmasta huolimatta Halo Infinite tarjoaa myös klassisen Halo-kokemuksen, mutta nyt pelisarjalla on tarjota myös paljon enemmän tätä kaipaaville.

Ihmeellistä taustamusiikkia

Halo Infiniten palkitseva pelattavuus ja vetovoimainen tarina korostuvat entisestään pelin huippulaadukkaan äänisuunnittelun myötä. Ja vaikka kaikki eivät asiaa välttämättä arvostakaan, Halo Infinite kuulostaa jumalaisen upealta. Peli hyödyntääkin kaiken Dolby Atmosista ja tilaäänestä, minkä ansiosta toimintaa säestetään aivan tajuttoman upealla äänisuunnittelulla.

Niin viholliset kuin ohi kiitävät luodit pystyykin paikantamaan lähes millintarkkuudella, joten 343 Industriesin audiotiimi on tehnyt tehtävänsä esimerkillisen hyvin. Halon vieras maailma herääkin todenteolla eloon pelisarjan uusimmassa osassa.

Eikä äänisuunnittelu koske ainoastaan aseita ja ympäristön ääniä, vaan myös muita hetkiä, jotka tekevät maailmasta entistä elävämmän tuntuisen. Banishedin joukot keskustelevat keskenään alituiseen, mikä tekee näistä aidompia ja huvittavimpia. Brutet, jackalit ja gruntit nahistelevat keskenään ja hurraavat, jos saavat Master Chiefin kukistettua. Peliin onkin ängetty lukuisia hauskoja kommentteja, jotka saavat hymyilemään.

Ulos varjoista

Vaan vaikka Halo Infinite kuulostaa upealta, se ei ole visuaalisesti aivan sellainen kuin vuonna 2021 julkaistulta konsoliyksinoikeudelta voisi odottaa. Silti 343 Industriesin käyttämä Slipspace Engine ei ole mikään nahjus, vaan pystyy taikomaan varsin vakuuttavia ilmestyksiä ruudulle.

Halo Infinite onkin upeannäköinen peli, joka myös pyörii esimerkillisen vakaasti. Vaikka osa ympäristöstä näyttää edelleen vähän nuhjuiselta ja Craig-meemin brutet ovat edelleen vähän koomisia lähietäisyydeltä, nämä jäävät lopulta hyvin mitättömään rooliin. Realistinen valaistus, rikkaat tekstuurit, erinomainen HDR ja vakuuttavat partikkeliefektit luovat vakuuttavaa silmäkarkkia, jota tukevat sulavat animaatiot. Joten vaikka toiminnassa ei ylletä Call of Duty: Vanguardin elokuvamaiseen näyttävyyteen, Halo Infinitessä on eittämättä enemmän sielukkuutta.

Tekniseltä puolelta haluamme kuitenkin nostaa muutamia outoja ihmeellisyyksiä, jotka heikentävät hieman kokemusta. Latausanimaatiot tuntuvat olevan jostain syystä renderöity alhaisemmalla ruudunpäivityksellä, minkä lisäksi myös välianimaatiot tuntuvat toisinaan katkonaisilta. Piirtoetäisyys ei myöskään yllä aivan maailman tarvitsemalle tasolle, mutta nämä jäävät onneksi melko pieniksi murheiksi. Latausajat ovat sen sijaan Xbox Series X:llä käytännössä olemattomat, joten peliaika vietetään nimenomaan pelatessa, eikä latausruutuja tihrustaessa.

Yhteenveto

Vuoteen 2021 mennessä on julkaistu niin monta peliä, jotka yrittävät saada pelaajan tuntemaan siltä kuin he voisivat tehdä melkein mitä tahansa. Halo Infinite onnistuu kuitenkin tehtävässään ja päästää pelaajien mielikuvituksen valloilleen. Se ei siten sido pelaajaa juuri tiettyyn kaavaan, vaan tönii tätä aktiivisesti kokeilemaan jotain uutta ja mielenvikaista yhä uudelleen ja uudelleen.

Halo Infinite tuntuukin sen vuoksi poikkeuksellisen erilaiselta. Ja jos olet viettänyt aikaa jo sen ilmaiseksi jaetun moninpelin parissa, tiedät helposti syyn miksi. Nyt onkin oiva hetki pistää verkkoräiskintä hetkeksi tauolle ja nauttia pelin loistavasta kampanjasta.

• Parhaat Xbox Series X -peli: näillä peleillä kannattaa jatkaa

Minuutin pika-arvio

Markkinoilla riittää pelikuulokkeita ruuhkaksi asti. Valikoimassa on kuitenkin vain kourallinen malleja, jotka pystyvät samaan kuin EPOS H6PRO Open. Sen avoin akustinen rakenne tekee monille jo itsessään mielenkiintoisen vaihtoehdon. Myös muut osa-alueet perustelevat laitteen nousun yhdeksi syksyn 2021 huippuvaihtoehdoista.

Laitteen tyylikäs ja esteettinen muotoilu soveltuu muiden pelilaitteiden joukkoon, mutta vilkkuvien valojen puute on nykyaikana miellyttävä poikkeus. Kaikille erilaiset RGB-valot eivät ole mieleen, ja tekeepä niiden puute mallista myös ammattimaisuutta huokuvan vaihtoehdon työkäyttöön.

Testilaitteeksi saatu vihreää ja kultaa sisältänyt versio ei tosin ole kaikista huomaamattomin. Mikäli maltti on valttia, kannattaa suunnata katse sinimustaan vaihtoehtoon.

H6PRO Open tarjoaa todella käyttömukavat pelikuulokkeet, jotka iskostuvat pään ympärille mukavasti. Hyvät pehmusteet tekevät käytöstä miellyttävää pidempienkin pelisessioiden ajan.

Avoin muotoilu tarjoaa plussat ja miinukset. Kuulet ympäristösi hälinän suljettuja versioita paremmin, mikä on monille tarpeen. Samalla kuitenkin ääni vuotaa kuulokkeiden ulkopuolelle jossain määrin, joten esimerkiksi vieressä työskentelevät eivät ole tästä välttämättä järin innoissaan. Merkittävää vaivaa äänivuodosta ei ole, mutta asia on syytä huomioida.

Vastaavasti rakenteen positiivisena puolena on äänimaiseman ilmavuus ja avoimuus. Kuulet tapahtumat kuin ne sijoittuisivat ympärillesi. Suljettu muotoilu estää taustamelun paremmin, mutta monille äänimaiseman sulloutuminen ikään kuin pään sisään ei ole mieleen. Lisäksi pää ei hikoa paremman ilmanvaihdon ansiosta.

Äänenlaatu on kauttaaltaan erittäin hyvää. Musiikkitoisto ei saa aivan puhtaita papereita, mutta kokonaisuus loistaa erityisesti peli- ja elokuvakäytössä. Kuulokkeet tuovat dramaattiset toimintapläjäykset sekä rauhallisemmat rupatteluhetket upealla tavalla eloon. Lisäksi irrotettava mikrofoni on huippulaadukas, joten omat keskusteluhetket ovat vastapuolelle silkkaa nautintoa.

Jos etsit avoimella rakenteella varustettuja laadukkaita pelikuulokkeita, on EPOS H6PRO Open vastaus toiveisiisi. Ja mikäli suosit ennemmin suljettua rakennetta, on laitteesta tarjolla myös sellainen variaatio EPOS H6PRO Closed. Hintaeroa ei näiden välillä ole.

Hinta ja saatavuus

Hinta ja saatavuus

EPOS H6PRO Open on myynnissä useilla suomalaisilla jälleenmyyjillä. Laitteen suositushinta kotimaisilla kauppiailla on 199 euroa, joskin EPOS myy tuotetta omassa verkkokaupassaan 179 eurolla.

Laite on saatavana kolmessa eri värivaihtoehdossa, jotka ovat sininen/musta, harmaa/valkoinen ja vihreä/musta. Näistä jälkimmäisessä on kultaisia yksityiskohtia sangan ympärillä.

EPOS H6PRO on saatavana myös suljetulla muotoilulla. Hinta ja värivaihtoehdot ovat identtiset, joten valinta on syytä tehdä puhtaasti omien mieltymysten pohjalta.

Hintalappu osuu avoimen rakenteen pelikuulokkeiden markkinoilla keskiluokkaan. Tarjolla on niin ikään mikrofonilla varustettuja vaihtoehtoja sekä edullisempaan että tyyriimpään hintaan. Mikäli budjetti on tiukalla, voi katseen kääntää esimerkiksi samaisen valmistajan EPOS HSP 500 -malliin.

• Tutustu tämän hetken parhaisiin pelikuulokkeisiin

Muotoilu

Muotoilu

H6PRO Openin merkittävin muotoiluun liittyvä elementti ei paljastu ensinäkemältä. Tarkempi syynäys kuitenkin paljastaa avoimen muotoilun, sillä kuulokkeissa on aukkoja.

Toisin kuin valtaosa nykyisistä pelikuulokkeista, malli hyödyntää avoimen akustiikan rakennetta. Käytännössä siis ääni liikkuu kuulokkeista sisään ja ulos. Ratkaisu ei ole kaikille mieleen, mutta siinä on tilanteesta riippuen merkittäviä etuja.

Valinta tekee mallista avoimemman ja ilmavamman kokonaisuuden. Siinä missä suljettujen kuulokkeiden kanssa on loukussa tapahtumien ja omien ajatusten kanssa, avoimen rakenteen mallin kanssa kuulet myös ympäristösi tapahtumat.

Tämä on esimerkiksi työkäytössä sekä perheellisten arjessa monesti kullanarvoista. H6PRO Open tuo pelitapahtumat upeasti eloon, mutta samalla kuulet mikäli kollega tulee jutulle tai jälkikasvu parahtaa kesken yöunien.

Kuten mainittua, äänet "vuotavat" molempiin suuntiin. Onkin syytä huomata, että pelihetkesi paukkeet kaikuvat jossain määrin myös kuulokkeiden ulkopuolelle. Esimerkiksi avokonttorin vieruskaveri saattaa siis hyvinkin kuulla osan kuulemastasi. Yksityisyys ei siis ole samalla viivalla suljettuun rakenteeseen luottavien kuulokkeiden tapauksessa.

H6PRO näyttää pelikuulokkeelta, mutta se on samalla esteettisesti selvästi valtavirtaa maltillisempi. Mukana ei ole minkäänlaisia RGB-valohimmeleitä varastamassa huomiota. Kenties olemme aavistuksen vanhoillisia tällä saralla, mutta valinnan soisi yleistyvän. Kypsyyttä ja ammattimaisuutta huokuva kokonaisuus todella miellyttää silmää.

Malli on myös rakenteeltaan erinomainen. Käytetyt materiaalit muodostavat kestävän kokonaisuuden, jonka voi helposti povata kestävän vuosikausia ilman ongelmia.

Kunhan kuulokkeiden sangan asettaa sopivaksi, on H6PRO Open todella mukava käytettävä. Pääpannan pehmuste varmistaa hyvän ja tukevan asennon. Kuulokkeet on puolestaan varustettu kangaspeitteillä, jotka ympäröivät korvat mainiosti. Avoin rakenne pitää kuulokkeet mieluisia ja viileinä myös venyvien pelisessioiden lomassa.

Mallin kompastuskivi on säätömahdollisuuksien rajallisuus. Mukana ei ole erillistä ohjelmistoa monipuoliseen kustomointiin. Koska H6PRO Open on analoginen kuulokemalli, yhdistyvät ne käytettävään laitteeseen sellaisenaan. Oikeassa kuulokekupissa on pyöritettävä äänenvoimakkuussäädin, minkä lisäksi puomimikrofonin saa sammutettua nostamalla varren ylöspäin. Tämän enempää ei kuitenkaan ole ominaisuuspuolella tarjolla.

Joudut siis pärjäämään ilman virtuaalista surround-ääntä sekä muita avusteita. On kuitenkin sanottava, että emme jääneet testijakson aikana kaipaamaan näitä lisukkeita. Kun äänenlaatu on näin hyvällä tasolla, eivät ylimääräiset herkut ole tarpeellisia. Huonompilaatuisessa kokonaisuudessa tilanne voisi olla toisin.

Tuotepaketti sisältää kaksi äänikaapelia, joista ensimmäisessä on yhdistetty lähtö- ja tuloliitin. Vastaavasti toisessa kuulokkeiden ja mikrofonin liittimet on eroteltu.

Mikrofonin osalta on hyvä huomata, että se yhdistyy kuulokkeisiin magneetilla. Mikin saa siis poistettua vaivatta pois laitteesta. Irrotetun mikrofonin paikalle voi sijoittaa erillisen kiinnikesuojan, jolloin laitteen ulkonäkö pysyy kokonaisvaltaisena.

Äänenlaatu

Äänenlaatu

Kun H6PRO Open on päässä ja äänet kytkee päälle, tekee malli jälleen vaikutuksen.

Avoin muotoilu erottuu selvästi useista kilpakumppaneista. Siinä missä perinteiset suljetut kuppikuulokkeet ahtaavat äänen pieneen tilaan, avoin rakenne mahdollistaa tilavamman ja ilmavamman lopputuleman. Kokonaisuus kuulostaa tulevan korvien ulkopuolelta, ei niinkään niiden syövereistä.

Taajuusvaste ansaitsee kehuja. Kuulokkeet onnistuvat pyrkimyksissään käyttötavasta riippumatta. Kuluipa vapaa-aikasi elokuvien, pelien tai musiikin parissa, H6PRO vastaa haasteeseen.

Ainoa moitteensija koskee bassoa. Olisimme toivoneet matalien äänien jytisevän hieman nykyistä enemmän, sillä nyt ne tuntuvat jäävän alakynteen. Se, paljonko tämä lopulta haittaa, riippuu lähinnä musiikkimausta. Muussa käytössä emme kokeneet tätä motkotuksen arvoiseksi.

Etenkin elokuva- ja pelikäytössä tunnelma on käsinkosketeltavaa. Kun ruutu täyttyy räjähdyksistä, tunnet dramaattisen voiman ja paukahduksen juuri toivotulla tavalla. Myös perinteisemmästä draamasta pitävät saavat rahalleen hyvän vastineen. Niin tapahtumien yksityiskohdat kuin hahmojen dialogit kaikuvat korviisi tarkasti.

Puomimikrofoni tekee rupatteluhetkistä nautintoa. Kun rimpautimme testimielessä perinteisen videopuhelun ja osallistuimme moninpelisessioiden aikana ryhmäkeskusteluun, saimme kirkkaasta äänestä runsaasti kehuja. Kohinaa ei kuulu nimeksikään, joten kultakurkun syövereistä kaikuneet sulosoinnut kuuluivat vastapuolen korviin erittäin luonnollisina. Näin hyvää mikrofoni on pelikuulokkeissa harvinaisuus.

Yhteenveto

Yhteenveto

Osta, jos...

Älä osta, jos...

• Paras pelihiiri 2021: valitse oikea hiiri pelaamiseen
• Paras pelinäppäimistö 2021: näiden avulla saat lisätarkkuutta pelaamiseen

Arvosteltu lokakuussa 2021.

Minuutin pika-arvio

Kutkuttaako ajatus pelihetkien striimauksesta tai omasta videoblogista? Ensiaskeleita videosisältöön ottavat ovat monesti budjetin suhteen tiukalla, sillä harrastuksen aloittamiseen ei huvita tyhjentää koko säästötiliä. Trust Onyx 255+ tavoittelee juuri tätä kohdeyleisöä, joka etsii laadukasta laitetta hyvään budjettihintaan.

Äänenlaadun tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa. Samalla on selvää, että parhaat mikrofonit maksavat pitkän pennin. Osa huippumalleista vaatii vieläpä erillisen ulkoisen äänikortin. Kun kassalle kiikuttaa lopuksi vielä erillisen jalustan mikrofonin onnistunutta asettelua varten, saattaa loppulasku aiheuttaa järkytyksen.

Trust Onyx 255+ tarjoaa kaiken mainitun yhdessä paketissa. Vaikka ominaisuuslista tekee vaikutuksen, hinta on saatu pidettyä erittäin houkuttelevana. Samaan hintaan ei saa hankittua erillistä laadukasta mikrofonia, ulkoista äänikorttia sekä mikrofonivartta. Vaikka kokonaisuus yllättää positiivisesti, muutamia kompromisseja on jouduttu hinnan vuoksi tekemään.

Äänenlaatu on kaiken keskiössä. Jo tavallinen rupattelu kuulostaa hyvältä, mutta voit halutessasi myös selkeyttää lopputulemaa taajuuskorjaimella. Harmillisesti pop-suodatin ei osoittaudu kovinkaan tehokkaaksi. Muilta osin äänenlaatu on kuitenkin mainiolla tasolla.

Trust Onyx 255+ ei hyödynnä erillistä tukiohjelmistoa, vaan säädöt tehdään suoraan mikrofoniin. Tämä tekee käytöstä erittäin käyttäjäystävällistä. Samaan syssyyn on myös mainittava, ettei malli tue ASIO-ajuriprotokollaa. Tämän vuoksi osa nauhoitussovelluksista voi aiheuttaa ongelmia, joskaan täydellisestä toimimattomuudesta ei onneksi puhuta. Mikrofoni toimii esimerkiksi OBS:n kanssa moitteitta.

Valmistusmateriaaleissa on nähtävissä pientä pihistelyä. Jalusta tuntuu heikolta, minkä lisäksi kokonaisuuden monet muoviosat eivät vakuuta kestävyydellään. Nämä ovat kuitenkin varsin ymmärrettäviä kompromisseja, kun laitteen myyntihinta on varsineen kaikkineen vain 200 euroa.

Trust Onyx 255+ loistaa hinta-laatusuhteellaan. Jos olet innostunut YouTube-videoiden luomisesta tai striimaamisesta, on aloittelijaystävällinen budjettimalli oivallinen lähtölaukaus videosisällön ihmeelliseen maailmaan.

• Paras ilmainen sovellus striimaukseen 2021: jaa pelikokemuksesi kuin Twitchin ammattilaiset

Muotoilu ja toimivuus

Trust Onyx 255+ muistuttaa muotoilunsa osalta tyypillistä pelaajalle tarkoitettua lisälaitetta. Laite on musta lukuun ottamatta mikrofonin ympärillä olevaa valorengasta. Rinkula on miellyttävä lisä kokonaisuuteen. Sen väriä voi vaihtaa kuuden eri vaihtoehdon välillä, joten varsinaista RGB-ilotulitusta siitä ei saa.

Rajallinen värivaihtoehtojen määrä sopii laitteeseen varsin hyvin. Emme jääneet arvostelujakson aikana kaipaamaan rikkaampaa valikoimaa. Tosin samalla on kuitenkin sanottava, että kyllähän rajoittuneisuus alleviivaa mallin budjettihintaa.

Vaikka erilaiset valoefektit ovat monesti pelaajien mieleen, kaikki eivät niistä pidä. Trustin mikrofoni sallii valon sammuttamisen kokonaan, jolloin laitteesta saa huomattavasti ammattimaisemman. Et siis joudu hankkimaan etäkonttorin työpäiviä sekä vapaa-ajan viihdettä varten erillisiä mikrofoneja.

Jalustan pöytään lukitseva kiinnike on valmistettu metallista. Se erottuu materiaalin osalta muusta kokonaisuudesta varsin selvästi. Kiinnike tarttuu pöytään mukavan jämäkästi, ja sen molemmissa puolissa olevat muovit suojaavat pöytää ja muita pintoja ikäviltä naarmuilta.

Varsi itsessään ei tee aivan samanlaista vaikutusta. Hiukan heikkolaatuisesta muovista varmistettu pidike sisältää kaksi kiristysruuvia, joiden avulla mikrofonin saa asetettua haluamaansa asentoon. Lopputulos ei kuitenkaan ole aivan niin hyvä kuin voisi toivoa. Mikrofoni ei tunnu lukittuvan riittävän vahvasti. Tämä ei yleensä haittaa, mutta edullisuus huokuu ratkaisusta turhan selvästi.

Mikrofonivarsi kätkee miellyttävän yllätyksen, sillä siinä on kaksi USB-väylää. Tietokoneeseen yhdistettävä kaapeli on puolestaan laitteen pohjassa. Näinpä voit käyttää toista USB-porttia mikrofoniin ja toista esimerkiksi kuulokkeisiin. Vaikka nykylaitteissa ei ole suoranaista pulaa USB-paikoista, ei niitä voi koskaan olla liikaakaan.

Mikrofoni itsessään sisältää tärinänvaimennuksen. Testiemme perusteella laite saa estettyä ympäristön häiriöäänet hyvällä prosentilla.

Onyx 255+ ei tarjoa erillistä ohjelmistoa, joten kaikki toiminnot hoituvat mikrofonista itsestään. Mukana on äänenvoimakkuutta hallitseva nuppi, jota pohjassa pitämällä saa mykistettyä koko laitteen. Erillinen kytkin taasen hallitsee yhdistettyjä laitteita, joten saat vaikkapa nostettua kuulokkeiden volyymiä muutamalla lisäpykälällä. Ratkaisu on pieni mutta osalle käyttäjistä merkittävä parannus. Kun lisälaitteet poistuvat välistä, ei audiosignaalia tarvitse kierrättää tietokoneen kautta.

Audiosignaalin nopeus on oleellista, sillä Onyx 255+ ei tue ASIO-ajuriprotokollaa, jonka tarkoituksena on minimoida tallennusviive. Sen sijaan käytössä on Windowsin oma WASAPI-protokolla, jonka viive on jonkin verran ASIO-verrokkia pidempi.

Ongelman voi halutessaan kiertää asentamalla koneelle kolmannen osapuolen ASIO4ALL-sovelluksen, joka muuntaa audiosignaalin ASIO-yhteensopivaksi. Nykyisen ajuriprotokollan tukeminen olisi kuitenkin ollut Trustilta toivotumpi vaihtoehto.

Äänenlaatu

Laitteen valmistusmateriaalit sekä kiinnikkeet ovat kuitenkin toissijaisia, sillä mikrofonit onnistuvat tai unohtuvat äänenlaadun myötä. Siinä Onyx 255+ yllättää positiivisesti, vaikka mukana on budjettimalleille tyypillisiä ongelmia.

Äänenlaatu on kauttaaltaan laadukasta. Erityisesti keskiäänet kuulostavat erittäin hyviltä ja yksityiskohtaisilta. Oletusasetukset riittävät valtaosalle käyttäjistä, mutta halutessaan kokonaisuutta voi säätää kattavasti. Koostuipa nauhoituksesi hiljaisista kuiskauksista tai täysillä huutamisesta, Onyx 255+ vastaa haasteeseen.

Oletusasetusten taajuusvastetta olisi testiemme perusteella voinut hiukan kuitenkin nostaa. Noin 5 000 Hz:n vaste olisi tehnyt kokonaisuudesta vielä aavistuksen selkeämpää. Parannus ei ole kuitenkaan niin merkittävä, että taajuuskorjaimen käyttö tuntuisi pakolliselta. Lisäksi tämä muutos on tehty turhan hankalaksi, sillä ohjelmisto olisi auttanut tilanteessa merkittävästi.

Taajuuskorjaimen avulla saimme luotua ääniprofiilin, joka kestää suoran vertailun jopa huippumikrofonien kanssa. Tämä on erittäin suuri ansio kun huomioi, että Onyx 255+ on "vain" pelaajille tarkoitettu all-in-one-mikrofoniratkaisu. Vertailu Red NT1-A -mikrofoniin päätyy käytännössä tasapeliin, vaikka kalliimpi kilpakumppani ei sisällä jalustaa eikä ulkoista äänikorttia.

Toinen ongelma koskee sisäänrakennettua pop-suodatinta, joka on käytännössä erillinen pehmeärakenteinen suoja mikrofonin päällä. Testeissä havaitsimme sen karsivan erityisesti B- ja P-kirjaimien selkeyttä. Se, onko tämä ongelma vai ei, riippuu käytöstä. Tavallisessa videonauhoituksessa tai striimauksessa tämä ei juurikaan onneksi haittaa.

Murheen saa poistettua siirtymällä hiukan kauemmaksi mikrofonista. Tällöin kuitenkin myös basso vähenee ja vastaavasti taustamelu lisääntyy. Toinen ratkaisu on hankkia laitteeseen laadukkaampi pop-suodatin. Tämä tosin saa laitteen all-in-one-paketin kuitenkin tuntumaan vajavaiselta.

Onneksi laitteen kardioidiominaisuudet saavat pidettyä taustamelun varsin hyvin loitolla. Arvostimme nauhoituksia kuunnellessamme selkeyttä, joka ei vaatinut erillistä jälkikäsittelyä. Tämä tuo kuuntelukokemukseen aimo annoksen luonnollisuutta.

Yhteenveto

Osta, jos...

Älä osta, jos...

Arvosteltu lokakuussa 2021.

Pika-arvio

Nykyään miljoonilla eri värisävyillä kuorrutettuja pelinäppäimistöjä ei ole vaikea löytää kaupoista, joten Logitech yrittää jotain muuta yhtiön G815 Lightsync RGB -mallilla.

Vaan kuten nimestäkin voi jo päätellä, ei G815 Lightsync RGB suinkaan hylkää värivaloja kokonaan, mutta muotokieleltään näppäimistö on minimalistisempi ja maltillisempi kuin moni sisaruksensa. Suurempi ero muihin syntyy kuitenkin itse mekaanisista näppäimistä, jotka ovat kilpailijoitaan paljon matalampiprofiiliset.

Huoleen ei kuitenkaan ole syytä, sillä käyttökokemuksen osalta Logitechin uudet GL-painikkeet ovat erinomaiset. Ne on lisäksi saatavilla kolmilla eri kytkimillä: Cherry MX Redillä, Brownilla ja Bluella. Arvostelukappaleessamme oli Brownia vastaavat GL Tactile -näppäimet, jotka tuntuivat upeilta kirjoittaessa ja pelatessa.

Lisäksi näppäimistössä on viisi makronäppäintä, jotka voi ohjelmoida kolmeen eri profiiliin, sekä todella hyvät mediapainikkeet musiikin kuunteluun tai nopeisiin äänenvoimakkuuteen tehtäviin säätöihin.

Mallin valaistusta voi säätää Logitechin oman G Hub -ohjelman kautta, jossa voi luoda myös monimutkaisempia makroja ja pikatoimintoja.

G815 Lightsync RGB:stä on oikeastaan vaikea löytää mitään pahaa sanottavaa, ja ainoa moite tulee sen melko korkeasta noin 199 € hinnasta. Osalle myös makro- ja muiden näppäinten etäisyys toisistaan voi olla liian lyhyt, mikä voi johtaa vahinkopainalluksiin. Lisäksi myyntipakkaukseen olisi mieluusti ottanut rannetuen.

Mutta jos yllä olevat eivät kuulosta järin huolestuttavilta, eikä pyyntihinta pelota, silloin G815 Lightsync RGB on erinomainen pelinäppäimistö hankittavaksi.

Muotoilu

Logitech G815 Lightsync RGB:n muotoilu paljastaa kyseessä olevan pelinäppäimistö, mutta se on myös totuttua tyylikkäämpi ja maltillisempi muotoilultaan. Suoraviivaiset linjat kielivät kestävyyttä ja yksinkertaisuutta, minkä lisäksi se on kompakti. Tämä koskee niin näppäimistön fyysistä kokoa, johon on mahdutettu vain kaikkein välttämättömimmät, sekä sen korkeutta. Matalaprofiilisena näppäimistönä se melkein katoaa pöydälle.

Nimensä mukaisesti G815 tukee värisävyjä, joiden avulla sen voi laittaa tuikkimaan vaikka sateenkaaren väreissä. Kustomointi hoidetaan täysin G Hub -sovelluksen kautta. Ohjelman avulla yksittäiset painikkeet voi sävyttää mieleisekseen, tai koko näppäimistön voi laittaa aaltoilemaan tai tuikkimaan halutuissa väreissä.

Ja jos näppäimistön haluaa vielä ilmeettömämmäksi, voi sävyn vaihtaa valkoiselle ja jopa sammuttaa yläkulmassa olevan G-logon, jolloin yleisilme jää melko neutraaliksi esimerkiksi toimistokäytössä. Valaistus on tosin kriittinen näppäinten korostamiseksi, joten jos valaistuksen kytkee kokonaan pois päältä, ei painikkeista saa selvän. Joten jos olit aikeissa ottaa näppäimistön käyttöön ilman minkäänlaista valaistusta, G815 ei todennäköisesti ole sopiva vaihtoehto.

Toisaalta koska valo tulee ainoastaan näppäinten kautta ulos, G815 ei valaise koko näppäimistöä samalla tavalla kuin monet kilpailijat. Vastaavasti jos haluat mallin, joka valaisee ympäristön mahdollisimman sävykkääksi, suosittelemme etsimään muita malleja.

G815:n kestävyys on niin ikään erinomainen. Painoltaan pelinäppäimistö on yli kilon, joten se ei pysy ainoastaan tukevasti pöydällä, vaan myös tuntuu laadukkaalta.

Käyttökokemus

Vaikka pelinäppäimistöt keskittyvät monesti ulkopuolisiin ominaisuuksiin, kuten kestävyyteen ja värisävyihin, monille varsinaiset näppäimistöt ovat usein se tärkein seikka. G815:n avulla Logitech yrittää jotain uutta tuomalla pelaajille käyttöön matalalla profiililla varustetut mekaaniset kytkimet, jotka paljastuvat erinomaisiksi.

Ymmärryksemme mukaan kytkimet ovat Logitechin omaa käsialaa, ja ne on saatavilla kolmessa eri variantissa: GL Linear, GL Tactile ja GL Clicky. Nämä vastaavat suunnilleen Cherry MX Rediä, Brownia ja Blueta, jotka poikkeavat toisistaan painikkeiden vastustuksen ja äänen perusteella.

Testikappaleessamme oli käytössä GL Tactile -kytkimet, jotka kyllä naksahtavat painaessa selkeästi, mutta eivät ole niin raskaat kuin Blue-kytkimet.

Matala profiili tarkoittaa myös mekaanisia näppäimistöjä pienempää mittaa painallusten osalta. Näiden tuntuvuus on lopulta pitkälti mielipidekysymys, joskin sillä on muun muassa vaikutusta, painaako näppäimet luonnollisesti pohjaan kokonaan vai ainoastaan puoliväliin. Jälkimmäisen kohdalla tuntuma ei luultavasti poikkea hirveästi totutusta, mutta pohjaan painaessa eron kyllä huomaa.

Omiin näppeihin G815 tuntui kuitenkin todella mukavalta ja ennen kaikkea äärimmäisen tarkalta. Eikä tuntuma koskenut ainoastaan pelaamista, vaan näppäimistöllä on myös todella mukava kirjoittaa. Ja koska sen hintalappu on korkea, on hyvä tietää, että hintaa vasten saa samalla monipuolisen näppäimistön.

Näppäimistön vasemmassa laidassa olevat makropainikkeet ovat kuitenkin aavistuksen liian likellä muuta näppäimistöä. Jos vasemman käden sormia käyttää usein oikean käsisijainnin etsimiseen, saattaa pikkurilli tunnistaa toisinaan G5-makropainikkeen CTRL-näppäimen sijaan. Tämä ongelma ei tietenkään koske kaikkia, mutta se on hyvä ainakin tiedostaa ennen ostopäätöstä.

Ominaisuudet

G815 Lightsync RGB:ssä on liuta käteviä ominaisuuksia, jotka tekevät siitä käytännöllisemmän ja käyttäjäystävällisemmän.

Oikealla puolella sijaitsevan numpadin yläpuolelle on sijoitettu mediapainikkeet, joiden avulla kappaleita voi toistaa, pysäyttää, kelata tai mykistää. Lisäksi näiden rinnalla on äänenvoimakkuusrulla, jolla volyymia voi säätää tarkasti ja nopeasti. Painikkeiden laatu on myös ensiluokkainen, kuten hintalapun perusteella voisi odottaakin.

Vasemmalla puolella on puolestaan pystyrivi viidelle makropainikkeelle, joille voi määrittää haluamansa toimenpiteen G Hubin kautta. Vasemmassa yläkulmassa olevat M1, M2 ja M3 vaihtavat puolestaan makroprofiilien välillä, joten ohjelmoitavia makropainikkeita on käytössä viisitoista kappaletta. Näiden vieressä on vielä MR-nappi, jolla voi aktivoida makrotallennuksen ja tallentaa nopeasti näppäinsarjan muistiin.

Vaihtoehtoisesti makrot voi hoitaa G Hubin kautta, jolloin niihin voi kytkeä erilaisia järjestelmäkomentoja, monimutkaisempia makroja tai toimintoja kolmannen osapuolen sovelluksille, kuten Discordille tai OBS:lle.

Tämän vieressä on puolestaan pelipainike, jolla voi kytkeä haluamattomat painikkeet pois käytöstä. Käytännössä tämä koskee Windows- ja Menu-painiketta, mutta jälleen G Hubin kautta sen alle voi lisätä muitakin näppäimiä.

Viimeisenä ylhäällä on vielä painike, jolla voi säätää näppäimistön valovoimaisuutta kolmen eri asteen kautta tai sammuttaa valaistus kokonaan.

Näppäimistön perässä on lisäksi USB-portti, jota voi käyttää esimerkiksi hiiren lataukseen. Liitäntä on varsin mukava bonus, jolla pystyy hieman vähentämään tietokoneympäristön piuhasotkuja.

Näppäimistön alla on puolestaan Logitechin tutut jalat, joilla voi säätää kirjoituskulmaa. Olisimme tosin toivoneet saavamme Ergo K860:sta tutut jalat myös toiselle puolelle, jolloin saman tempun olisi voinut tehdä myös toiseen suuntaan.

Kannattaako Logitech G815 Lightsync RGB ostaa?

Osta jos...

Älä osta, jos...

Arvosteltu ensimmäisen kerran: syyskuu2021

Far Cry -sarja ei ole yltänyt viimeisen vuosikymmenen aikana parhaimpaansa. Erikoiset sivuosat Far Cry Primal ja Far Cry New Dawn eivät täysin vakuuttaneet, kun taas pääsarjan Far Cry 5 hukkasi lupaavat lähtöasetelmansa tylsään tarinaan.

Far Cry 6 vie pelaajat takaisin sarjan eksoottisille juurille sijoittumalla fiktiiviselle Yaran saarelle keskellä Karibiaa. Yara on sykähdyttävän upea alue tutkittavaksi sympaattisine kylineen sekä upeine viidakkoineen ja vuorineen. Tämä kauneus jää kuitenkin diktaattori Antón Castillon sorron alle. Mitä ilmeisimmin Far Cry -peliä ei voi tehdä ilman vallasta syöstävää hallitsijaa.

Sissitaisteluun sekä muokattavaiin aseisiin keskittyvä Far Cry 6 saa demokratiaa hamuavat taistelijat tuntumaan erittäin sympaattisilta. Kun Castillon alueita saa vapautettua, pelaaja todella tuntee tekevänsä vaikutuksen.

Far Cry 6 ei keksi pyörää uudelleen. Myös aiemmista osista tuttu toisto on yhä läsnä. Vaikka tehtävät voivat tylsistyttää samankaltaisuudellaan pidemmän päälle, on pelaaminen joka tapauksessa kiehtovampaa kuin aiemmissa osissa.

Hinta ja julkaisupäivä

Hinta ja julkaisupäivä

• Mikä se on? Ubisoftin avoimen maailman räiskintäpelisarjan kuudes pääsarjan osa
• Milloin se ilmestyy? Lokakuun 7. päivä 2021
• Millä sitä voi pelata? PS5, PS4, Xbox Series X/S, Xbox One, PC, Google Stadia
• Suositushinta: 59,99 €

Yara sykähdyttää

• Yksinkertainen tarina upeilla hahmoilla
• Sivupahikset jäävät paitsioon
• Antón Castillo nousee sarjan parhaaksi konnaksi

Far Cry 6 kertoo Dani Rojasin tarinan (älä muuten sekoita päähenkilön samannimiseen Ted Lasso -hahmoon). Dani on Yaran kasvatteja, jonka suurimpana unelmana on paeta Castillon sortoa Floridan aurinkorannoille.

Kunhan Danin sukupuoli on ensin valittu, pääsee pelaaja yrittämään pakoa avausminuuttien aikana. Yritys ei luonnollisestikaan onnistu, vaan pelaaja pelastuu ainoana selviytyjänä kaukaiselle rannalle. Lopulta tie vie Libertad-vapaustaistelijoiden riveihin kaatamaan Castillon hallintoa.

Tässä vaiheessa peli avaa maailman sepposen selälleen. Dani voi vapauttaa Yaran alueita haluamassaan järjestyksessä. Jokainen lääni sisältää omat sissiryhmänsä sekä ikimuistoiset hahmonsa. Soturit muodostuvat jopa yllättävänkin pidettäviksi.

Joukon ykköstähdeksi nousee The Legends of '67 -joukon El Tigre. Eksentrinen vanhus ei ehkä ole enää nuoruutensa vedossa, mutta vallankumouksen unelma ei ole ikääntyessä karissut. Toinen mielenkiintoinen tuttavuus on räjähteistä kiinnostunut Philly, joka onnistuu yllättämään jokaisessa kädenkäänteessä.

Castillon joukot eivät valitettavasti yllä samalle viivalle. Diktaattorin lähimmät palvelijat ovat veljenpoika Joséa sekä kanadalaista korporaatiojohtaja Sean McKaytä myöten sarjakuvamaisia konnia. Heitä on helppo inhota, mutta yksiulotteisuus kääntyy lopulta itseään vastaan. Hahmot eivät syvene läheskään yhtä monipuolisiksi kuin aidolta tuntuva Antón Castillo.

Pääpahis nousee heittämällä koko Far Cry -sarjan ykköskonnaksi. Antónin kylmä ja laskelmoiva toiminta on miellyttävän tuore kokemus eriskummallisuudellaan loistaneiden Vaasin ja Pagan Minin jälkeen. Konnaa näyttelevä Giancarlo Esposito (Breaking Bad, The Mandalorian) tuo olemuksellaan ja äänellään hyytävän tunnelman.

Esposito on selvästi nauttinut roolistaan. Jokainen dialogirivi huokuu intohimoa ja inhoa. Myös Antónin poika Diego nousee pelin hahmokaartin kärkijoukkoon. Vaikea tasapainottelu isän toiveiden sekä vallankumouksellisiin kohdistuvan sympatian välillä on silminnähden haastava tehtävä.

Eläköön, Libertad!

• Valtava valikoima hauskoja aseita
• Kaoottisuus on upeaa
• Osa Resolver-erikoisaseista on epätasapainossa

Far Cry 6 nostaa avoimen maailman toiminnan uudelle tasolle. Peli painottaa entistä enemmän sissitaistelua, joka pohjautuu aseiden luomiseen ja kustomointiin ympäristöstä löytyvien esineiden avulla. Nokkeluus onkin tarpeen Castillon joukkojen kaatamiseksi.

Vaikka hiippailu on edelleen pätevä vaihtoehto, Far Cry 6 ei tunnu kannustavan tähän. Tukikohdassa väijyminen ja vihollisten nitistäminen yksi kerrallaan on aivan yhtä hauskaa kuin kaikissa osissa Far Cry 3:sta lähtien, mutta laaja asevalikoima vetää puoleensa vahvemmin.

Merkittävimmät lisäykset toimintaan ovat uudet Resolver- ja Supremo-aseet. Ensin mainitut ovat erilaisia hätävarapyssyjä, joita ympäristöstä voi löytää. Käytössä on esimerkiksi panssarittomia vihollisia tehokkaasti kaatava ehta naulapyssy. Toinen hauska vempain on kolikkoautomaatti, jonka voi muuttaa ampumaan raketteja. Yksikätisestä rosvosta saa ammuttua joko yhden kerrallaan tai tyhjennettyä koko yhdeksän raketin pajatson kerralla. Tällöin tankit ja helikopterit ovat helisemässä.

Valitettavasti nämä kaksi ovat Resolver-valikoiman toimivimmat aseet. Muut ovat Saints Row -henkisinä tuliluikkuina lähinnä irtotilanteisiin sopivia, mutta jatkuvaan käyttöön niistä ei ole. Esimerkiksi liekinheitin on pahasti alitehoinen. Vaikka vihollisella ei olisi suojuksia nimeksikään, saa tuliluikku lähinnä pientä lisälämpöä kunnon käristyksen sijaan.

Tehokkaat Supremos-aseet ovat merkittävämmässä roolissa. Kyseessä on käytännössä Danin superkyvyt, jotka latautuvat ajan saatossa sekä vihulaisia tappamalla. Supremosit ovat yksinkertaisesti hauskoja. Oletus-Supremo tykittää lämpöohjautuvilla ohjuksilla ilmatilan uhat tehokkaasti alas, kun taas muut parantavat terveyttä, räjäyttävät tekniset laitteet tai luovat liekkimeren suurempia vihollisjoukkoja varten. Supremosit eivät ole vain hauska lisäys vaan myös todellisia apuvälineitä tiukkoihin tilanteisiin.

Dani voi kantaa mukanaan kolmea pääasetta sekä käsiasetta, Supremoa, kranaatteja sekä veitsiä. Sankari ei siis jää voimattomaksi taistelutilanteissa, mutta myös aseilla varustetut kulkupelit nousevat arvoon arvaamattomaan. Persoonallisuutta saa puolestaan aseiden kustomoinnilla, joka muuttaa värejä ja tarjoaa lisäkoristeita tuliluikkuihin.

Taisteluita monipuolistavat myös avattavat Amigos-eläinkumppanit, jotka tekevät paluun Far Cry 5:n taistoista. Mukana on vain muutamia vaihtoehtoja, ja vaikka niissä riittää huumoria, eivät ne ole järin hyödyllisiä avaustuntien jälkeen. Kunnon kivääri kun tappaa luomakunnan jäsentä tehokkaammin.

Danilla riittää erilaisia puolustukseen keskittyviä varusteita. Sankarin ylle saa varusteita kiireestä kantapäähän, ja näistä jokainen antaa pelaajalle oman erikoisedun. Osa välineistä nopeuttaa liikehdintää, toiset taas vähentävät saatua vahinkoa.

Vermeiden valitseminen tilanteeseen sopivaksi käy pidemmän päälle tylsäksi, mutta onneksi loppua kohden löytyy sopiva kokonaispaketti kaikkiin olosuhteisiin. Vaatetusta saa muutettua visuaalista silmää miellyttäväksi, joten oma sissisoturi todella erottuu joukosta. Tämä tuo mukavan lisän kolmannesta persoonasta kuvattuihin kohtiin sekä Far Cry 6:n erinomaiseen valokuvatilaan.

Seikkailujen saari

• Yara on sarjan paras pelialue
• Runsaasti tutkittavaa
• Sivutehtävät toistavat itseään

Kuten Far Cry -sarjan kohdalla on totuttu näkemään, myös Yaran saari häkellyttää ulkonäöllään. Alue on pullollaan eläimistöä ja kasvillisuutta, jonka kauneus peittää alleen Castillon diktatuurin rikokset. Kauttaaltaan kaunis maailma tuo kokemuksen eloon.

Yara jakautuu muutamaan lääniin, joiden vaikeusasteen määrittää aluejohtajan asema komentoketjussa. Systeemi on siis sama kuin Assassin’s Creed Odysseyssä. Jokainen alue tarjoaa sivutehtäviä, kuten sotilastukikohtien valloittamisen tai pikamatkustuspisteen avaamisen. Löytääpä alueita nuohoava myös uusia aseita ja koriste-esineitäkin.

Vaikka sivupuuhat toistavat itseään, tuntuu Yaran vapauttaminen Castillon ikeestä palkitsevalta. Lisäksi tekemisen määrä tuntuu kohtuulliselta, ei liioitellulta. Alueiden vapauttamiset, toimitusketjujen katkaisut ja ilmatorjuntatykkien tuhoamiset tekevät Danin elämästä merkittävästi helpompaa.

Yara tarjoaa muutakin kuin Castillon joukkoineen. Paratiisisaari on Ubisoftin toistaiseksi parhaiten toteutettu avoin maailma. Sen nurkat ja metsiköt ovat pullollaan nähtävää.

Tutkimisen iloa lisäävät aarteenetsinnän kaltaiset tehtävät. Far Cry 5:stä tutut miniatyyripulmat tekevät paluun, joista monet tarjoavat todella yllättäviä salaisuuksia koettavaksi.

Far Cry 6 todella palkitsee alueiden tutkimisen. Lähistöllä olevat keräilyesineet näkyvät pikkukartalla. Eri kätköjä etsii mielellään, sillä uusi suosikkiase tai mieluinen suojavaruste voi löytyä mistä tahansa.

Olemme aina koukuttuneet kalastusminipeleihin, joten onkimisen saapuminen Far Cry 6:een on iloinen yllätys. Sama koskee muutakin metsästystä. Vaikka kyseessä on täysin vapaaehtoinen puuha, tarjoavat ne valmistusmateriaaleja sekä mammonaa. Tämä taasen helpottaa sopivien välineiden hankkimista.

Vaikka Yara on suunniteltu paremmin kuin edellisten pelien kartat, Ubisoftin peleille tyypillinen väsymys iskee helposti. Kun valtava maailma on pullollaan kerättävää, pelisessiot venyvät pitkiksi. Samalla vapaaillan seikkailutuokio voi tuntua herkästi vain keräilyreissulta.

Far Cry 6 on kuin pikaruoka. Se tyydyttää ja täyttää lyhyissä pyrähdyksissä, mutta venyvä peli-ilta myös uuvuttaa. Sisältöä on joka tapauksessa runsaasti pelitavasta riippumatta.

Karibian jalokivi

• Visuaalisesti upea
• Äänimaisema tekee vaikutuksen
• Fantastiset helppokäyttöasetukset

Far Cry 6 näyttää upealta. Kuten mainittua, Yara on kerrassaan upea saari tutkittavaksi. Olitpa missä päin karttaa tahansa, saat napattua ikimuistoisen valokuvan pelin näppärällä valokuvatilalla.

Erityisesti partikkeliefektit tekevät vaikutuksen. Räjähdyksissä on jytyä niin graafisesti kuin äänimaisemallisestikin. Sen sijaan tuliefektiä on rauhoitettu melkoisesti. Onneksi savu näyttää hienommalta juuri missään muussa pelissä koskaan. Kun tynnyriräjähdykseen sekoittuva myrkky luo värikkään savuefektin, AAA-tuotantoarvot todella näkyvät.

Pelasimme peliä Xbox Series X:llä, jolla 4K-resoluutio ja 60fps kuvataajuus rullasivat lähes ongelmitta. Suorituskyky köhi hetkittäin hetkellisesti, ja kerran peli jäätyi muutamaksi sekunniksi. Onneksi nämä olivat harvinaisia ongelmia.

Kertaalleen ruudunpäivitys jumittui pikasiirtymän jälkeen 30 kuvaan sekunnissa. Ongelma jatkui pidemmän aikaa, mutta onneksi pelin uudelleenkäynnistys ratkaisi murheen. Todennäköisesti tämäkin paikataan päivityksellä julkaisun jälkeen.

Äänimaisema tekee samanlaisen vaikutuksen. Aseet kuulostavat messeviltä ja menopelit tunnistaa näkemättäkin. Kun lentokone viilettää pelaajan yli, saa se pelkällä äänijytyllään oikeat hiukset liehumaan.

Pelin soundtrack ansaitsee kehuja. Mukana on kaikenlaista musiikkia aina lisensoituihin biiseihin asti, joita voi kuunnella kulkuneuvojen radioista. Yara hemmottelee myös korvia.

Lopuksi on vielä nostettava esiin asetuksissa olevat helppokäyttöisyyden varmistavat työkalut. Mukana on helpotuksia värisokeille sekä näkö-, kuulo-, liike- ja motoriikkavaikeuksista kärsiville.

Näitä asetuksia voi muokata vapaasti asetuksista haluttuun suuntaan. Onkin syytä arvostaa Ubisoftin halua tuoda Far Cry 6 mahdollisimman suuren yleisön nautittavaksi.

Sarjan uusi kuningas

Far Cry 6 ei innovoi eikä yllätä sarjaa aiemmin pelanneita. Sen sijaan se tarjoaa toistaiseksi parhaan avoimen pelimaailman, jossa viilettäminen on hauskempaa ja helpommin saavutettavaa kuin koskaan aiemmin. Sivutehtäviä piisaa, mutta onneksi niiden määrä ei aiheuta pelonsekaista kauhistusta. Sen sijaan peli tuntuu etenevän jokaisella sessiolla mukavaa tahtia.

Vallankumouksellisuuteen ja sissisotaan keskittyvät teemat sopivat Far Cry -sarjaan erinomaisesti. Tarina ja hahmot nostavat riman ennätyskorkeuksiin. Tarinassa riittää käänteitä ja tunteellisia hetkiä läpi seikkailun.

Sarjalle ja Ubisoftille tutut ongelmat ovat edelleen läsnä, ja eittämättä peli kärsii hetkittäin turhan tutusta tekemisestä. Pienissä pyrähdyksissä Far Cry 6 on kuitenkin yksi hauskimmista räiskintäpeleistä koko vuonna 2021. Jos siis etsit ensimmäisen persoonan toimintaseikkailua pitkäksi ajaksi, ei Far Cry 6:n kanssa voi mennä pieleen.

• PS5 vs Xbox Series X: kumpi uuden sukupolven konsoli kannattaa ostaa?

Minuutin pika-arvio

EPOS H3 on hiukan perinteistä pelikuulokemallia hintavampi. Samalla ominaisuudet ovat kuitenkin erinomaisella tasolla. Kuulokkeet tuntuvat päässä mukavilta, sen mikrofoni tarjoaa kirkkaan puheyhteyden ja äänenlaatu on tilaääneksi yksityiskohtainen ja monipuolinen.

Mukana on kuitenkin muutamia kompastuskiviä. Mikrofonia ei saa napattua laitteesta irti, minkä vuoksi kuulokkeet eivät käytännössä sovellu kuin kotikäyttöön. Lisäksi äänenvoimakkuuspyörä ei ole niin näppärä kuin olisimme toivoneen. Ja kunnon bassojytinää kaipaavat saattavat jäädä haikailemaan matalimpien äänien perään.

Kun markkinoilla on lukuisia langattomia kuulokkeita, langallisen mallin valitseminen ei ole kaikille selkeä päätös. Onneksi EPOS H3 loistaa monipuolisessa käytössä. Sen yhteensopivuuslista kattaa kaikki 3,5mm-audioliitännällä varustetut laitteet, joten malli sopii niin Nintendo Switchin, PS5:n, Xbox Series X:n sekä käytännössä kaikkien muidenkin laitteiden kaveriksi.

EPOS H3 on mainio vaihtoehto pelikuulokkeita etsivälle. Vaikka markkinoilla riittää laadukkaita malleja ruuhkaksi asti, on kokonaisuus ansainnut kuluttajien huomion.

Hinta ja saatavuus

Hinta ja saatavuus

EPOS H3 julkaistiin elokuun 20. päivä 2021. Mallia on saatavissa useilta suomalaisilta jälleenmyyjiltä 129 euron hintaan. Hintansa puolesta ne ovat hiukan keskiarvon yläpuolella, mutta pelikuulokkeiden markkinoilla on lukuisia kalliimpiakin vaihtoehtoja.

EPOS H3:n on kuitenkin haasteellista erottua joukosta, sillä samassa hintaluokassa on lukuisia laadukkaita vaihtoehtoja. Mallin eduksi on kuitenkin laskettava sen toimivuus kaikkien alustojen kanssa. Tämä tekee siitä mainion valinnan pelaajalle, joka ei ole lukittautunut vain yhteen laitteeseen.

Muotoilu

Muotoilu

GSP 300 -mallistoon pohjautuva EPOS H3 on niin ikään täysin musta. Tarjolla on myös valkoinen versio mustilla osilla. Valitsitpa kumman tahansa, tuntuu kokonaisuus kestävältä, laadukkaalta sekä mukavalta. Korvakupit saattavat tosin ensivilauksella vaikuttaa aavistuksen pieniltä. Kun ämyrit saa asetettua päähänsä, huomaa niiden painautuvan täydellisesti korvien ympärille ilman tunnetta liialliselta kireydestä tai mahdollisesti nurkan takana odottavasta särystä. Edes pään yli kiertävä panta ei aiheuttanut testijakson aikana epämukavuutta. Kaikkemme kyllä teimme, sillä testihetket Outridersin parissa venyivät useisiin tunteihin.

Pelikuulokkeiden asettaminen sopivaksi on erittäin helppoa. EPOS H3:n teräksinen liukusäädin kertoo pienillä napsahdusäänillä portaittain vaihtuvasta koon muuttumisesta. Myös saranoidut kuulokekupit voi asetella mielensä mukaan, joten malli sopii pään muodosta riippumatta kaikille. Pidimme erityisesti nahkamaisesta materiaalista sekä kuulokkeiden memory foam -muistivaahdollisista pehmusteista. Lopputuloksena EPOS H3 on yksi markkinoiden mukavimmista pelikuulokkeista. Lisäksi laite tuntuu vielä sen verran kestävältä, ettei käytön kanssa tarvitse suotta varoa.

Kookas puomimikrofoni on sijoitettu kuulokkeiden vasemmalle puolelle. Volyymia voi puolestaan hallita oikean kuulokekupin selustassa olevalla äänenvoimakkuuspyörällä. Harmillisesti volyymin muuttamiseen tarvitaan sekä etu- että keskisormi. Vaikka melun lisääminen tai hiljentäminen onnistuu helposti, sopivan volyymin saaminen tuntuu turhan epätarkalta. Lisäksi havaitsimme äänen kuuluvan läpi silloinkin, kun äänenvoimakkuus oli asetettu nollaan. Tämä on hölmöä, sillä osa saattaa arvostaa täydellistä hiljaisuutta.

Äänenlaatu

Äänenlaatu

Kuten mainittua, EPOS H3 tuntuu käytössä todella miellyttävältä. Vaan miten on äänenlaadun laita? Kuuntelukokemusta voisi kuvailla parhaiten yhdellä sanalla: selkeä. Vaikka kuvaus ei ole kaikista kattavin ja todelliset hifistelijät varmastikin pitävät sitä hiukan tasapaksuna, on kuulokesetin tarjoama ääni käyttötarpeen huomioiden juuri toivotunlainen.

EPOS H3 on suunniteltu pelaajien tarpeet huomioiden. Sen on määrä tarjota äänimaisema, jossa räjähdysten tärinä nousee eloon ilman keskiäänien jyräämistä. Kokonaisuudessa tavoitellaan täydellistä peli-immersiota. Lopputulos onnistuukin hyvin. Äänessä riittää potkua ja sotapelien kiivaimmat hetket tuntuvat pelituolissa asti.

Erityisesti hämmästyimme tilaäänen toimivuutta. Tässä EPOS H3 on omiaan, sillä sen bassovyörytys ei peitä alleen korkeampia ääniä. Pelisyyniin otettu Dirt 5 tarjoaa natiivin Dolby Atmos -tuen, joka sai vaihteenvaihdon aiheuttaman ääniefektin porautumaan tajuntaan upealla tavalla. Myös muut pelit ottivat tekniikasta ilon irti. Kuulimme Forza Motorsport 7:n vesisateen sekä Sea of Thievesin paattia keikuttaneet aallot kirkkaasti.

EPOS H3 on helppokäyttöinen vain 20 ohmin impadenssillaan. Kuulokkeiden volyymisäädintä saakin rullailla ihan tappiin asti. Vaikka emme olekaan äänenvoimakkuuspyörän suurimpia ystäviä, parhaan äänen sai korkealle nostetulla volyymillä. Sopivan voimakkuuden löytäminen voi kuitenkin ottaa aikansa epätarkan säätimen vuoksi.

Mikrofoni ja yhteensopivuus

Mikrofoni ja yhteensopivuus

EPOS H3 tekee keskusteluhetkistä silkkaa nautintoa. Kuulokkeiden kaksisuuntainen puomimikrofoni toimii juuri kuten toivoa saattaa. Peliseurueemme kommentoi useaan kertaan, että äänenlaatu oli kohdillaan ja puheesta sai selvää jopa kiivaimpien taisteluhetkien aikana. Taustamelut eivät päässeet häiriköimään juttutuokioita.

Mikrofoni on helppokäyttöinen. Kun mikin vetää alas, erillinen napsahdus kertoo laitteen aktivoitumisesta. Kun mikrofonin nostaa ylös, katkeaa puheyhteys yhtä sutjakasti. Mikkivarsi joustaa hiukan, mutta sitä ei tarvinnut testijakson aikana räplätä ääniyhteyden parantamiseksi.

Vaikka äänenlaatu on kohdillaan, mikrofonissa on omat harminsa. Siinä missä kuulokkeet itsessään ovat tyylikkäät ja kiiltäväpintaiset, mikrofoni tuntuu kooltaan ylimitoitetulta. Tämän vuoksi kuulokkeita ei raaski ottaa mukaan julkiselle paikalle. Toivottavasti tulevissa malleissa mikrofonia saadaan hillitymmäksi ilman äänenlaadun kärsimistä.

EPOS H3:n langallisuudessa on hyvät puolensa. Kuulokkeet toimivat käytännössä minkä tahansa laitteen kanssa, jossa on 3,5mm-sisääntulo. Kaksimetrisen piuhan avulla saa yhdistettyä mukavasti esimerkiksi PS5:n DualSense- tai Xbox Series X -ohjaimeen. Myyntipaketin mukana tulee lisäksi PC-pelaajien kaipaama jakaja.

Yhteenveto

Yhteenveto

Osta, jos...

Älä osta, jos...

Pika-arvio

Jos haikailet VR-laitteen perään, mutta sinulle ei ole varaa ostaa sitä tukevaa PC:tä, Oculus Quest 2 on ratkaisusi ongelmaan. Ja se sopii niin aloitteleville matkaajille virtuaalitodellisuuteen kuin veteraaneille.

Sen johdottomuus tarjoaa helpon ja korkealaatuisen pääsyn virtuaalitodellisuuteen sopivaan hintaan. Quest 2:n avulla käyttäjät voivat kirjaimellisesti astua sisään pelimaailmaan, katsoa 360-asteista sisältöä ja käyttää sovelluksia, joista voi nauttia vaikkei teknologian himo virtaisikaan suonissa.

Quest 2 on hyvin samankaltainen alkuperäisen Oculus Questin kanssa, toisin sanoen se on akkukäyttöinen ja itsenäinen laite, jonka avulla virtuaalimaailmoihin voi mennä ilman johtoja. Se on siis entistä lähestyttävämpi tapa kokeilla VR:n tuomia kokemuksia ja toimii ilmiömäisen hyvin heti myyntipakkauksesta otettuaan.

Onneksi siihen on tehty myös muutamia hyödyllisiä parannuksia, jotka tekevät päivityksestä kannattavan vaihtoehdon. Oculus Quest 2 tarjoaa entistä responsiivisemman kokemuksen, kiitos parannetun RAM-muistin ja suorittimen. Myös korkeampiresoluutioiset näytöt ovat 50 % tarkempia kuin edeltäjänsä.

Näiden ohella kehittäjille on annettu mahdollisuus tehdä pelit 90 Hz:lle, joka lisää mukavuutta ja realismia pelatessa. VR-laite itsessään on lisäksi kevyempi. Käsien seuranta, joka Questiin lisättiin firmware-päivityksellä, on välittömästi mukana ja toimii vakuuttavan hyvin muutamista puutteista huolimatta.

• Oculus Quest 2 on saatavilla

Laitteen mukana tulee kaksi ohjainta, joissa on tuplasti pidempi akkukesto, sekä tuki sadoille erikseen ostettaville peleille. Valikoimaa löytyy kaikille räiskinnöistä, ongelmanratkonnasta, fitness-peleistä ja meditatiivisista kokemuksista, joskin näiden laatu vaihtelee laajalti.

Quest 2 on myös paljon yhteisöllisempi kokemus kuin edeltäjänsä. Vaikka monet ovat kritisoineet laitteen vaatimusta Facebook-tilille sekä hiljattain lisättyjä mainoksia, Oculus Quest 2 on erinomainen juuri kavereiden kanssa pelatessa joko samassa tilassa tai verkon välityksellä. Etenkin ensiksi mainittu toimii mahtavasti sisäänrakennetun Google Castin vuoksi, jolla pelaajan näkymän voi peilata läheiselle näytölle.

Ja vaikka kyseessä on kaikkein helppokäyttöisin ja ominaisuuksiltaan rikkain VR-laite tähän mennessä, se kärsii silti samoista ongelmista kuin muutkin mallit. Päällisin puolin ala ei ole vieläkään onnistunut poistamaan mahdollista matkapahoinvointia, eikä Quest 2 ole tästä poikkeus. Pahoinvointi vaihtelee tosin yksilökohtaisesti, eivätkä kaikki välttämättä kärsi siitä lainkaan.

Osalle tukeva kiinnitys sekä läheisyys näyttöön voi tuntua klaustrofobiselta ja epämukavalta. Nämä ovat asioita, joita ei ole vieläkään onnistuttu ratkaisemaan edes uuden sukupolven laitteilla. Olisimme myös mieluusti nähneet kokonaan uusia sovelluksia laitteelle.

Mutta jos tiedät, etteivät nämä tuota ongelmia, VR:n tuomaa kokemusta on vaikea sanoin kuvailla. Yllä olevat ongelmat eivät myöskään koske vain ja ainoastaan Quest 2:ta, vaan kaikkia VR-laitteita. Robo Recallin ja Beat Saberin kaltaisten pelien pitäisi tästä huolimatta silti vakuuttaa. Nykypäivän eristyksen aikakautena YouTube VR:n muuttaminen omaksi IMAX-kotiteatteriksi on lisäksi mukava harhautus ulkomaailman tapahtumista.

Oculus Quest 2 ei siis ole täydellinen, mutta se on lähimpänä täydellisyyttä kuin yksikään muu VR-laite.

Mitä uutta Oculus Quest 2:een on tulossa?

Lisätyn todellisuuden läpivienti tulossa Quest 2:een
Oculus VR on julkistanut uuden läpivienti API-teknologian, joka on saatavilla kaikille kehittäjille tuoreimmassa Oculus SDK -versiossa. Tämän teknologian avulla VR-laitetta voisi käyttää lisätyn todellisuuden laitteena ja luoda objekteja, kuvia ja esineitä virtuaaliseen ympäristöön.

Läpivientiteknologia toimii käytännössä nykyisen VR-sisällön päälle tuotuna tasona, jota voidaan hyödyntää sosiaalisen aspektin, tuottavuuden tai pelaamisen parantamiseksi. Näihin lukeutuu muun muassa saman virtuaalisen ruudun jakaminen elokuvia katsellessa tai "zombien tappaminen omassa olohuoneessa".

Kehittäjät voivat lisätä uuden teknologian peleihinsä ja sovelluksiin myöhemmin vuonna 2021. Päivityksen myötä kehittäjät pystyvät myös teoriassa lisäämään sovelluksiin entistä enemmän sisältöä.

Toistaiseksi teknologia on käytettävissä ainoastaan Oculus Quest 2:n kehittäjien keskuudessa, joten päivitämme arvostelua tarpeen mukaan, kun ominaisuus alkaa ilmaantua ensimmäisissä kuluttajille suunnitelluissa sovelluksissa.

Hinta ja saatavuus

Oculus Quest 2 on saatavilla kahtena eri mallina: 64-gigaisena hintaan 349 € ja 256-gigaisena hintaan 449 €.

Ero on huomattava alkuperäisen Oculus Questin hintaan verrattuna, vaikka kyseessä ei suinkaan ole mikään edullinen laite. Mutta ottaen huomioon, ettei se vaadi lainkaan erillistä tietokonetta, konsolia tai edes ylimääräistä näyttöä, hinnalle riittää vastinetta.

Muotoilu

• Itsenäinen VR-laite
• Parempi resoluutio ja suoritin
• Ohjaimissa tuplasti parempi akkukesto ja lepopaikka peukalolle

Oculus Quest 2 laitetaan päähän hieman sukellusmaskin tapaan, mutta läpinäkyvän lasin sijaan tilalla on pehmustettu kotelo, joka sisältää stereoskooppisen 3D-kuvan mahdollistavat kaksi linssiä ja näytön. Lisäksi laitteessa on liike- ja kiihtyvyystunnistimet, jotka seuraavat pään liikkeitä ja piirtävät vastaavan näkymän silmien edessä olevalle digitaaliselle näytölle. Toisin kokemus on kuin olisit astunut vieraaseen maailmaan ja katsot ympärillesi.

Painoltaan Quest 2 seuraa Oculus Questin jäljillä, joskin värivaihtoehtona on mustan sijaan valkoinen. Ulkoiselle kuorelle on sijoitettu kameroita, jotka auttavat käyttäjän ja ohjainten sijainnin seurannassa. Kypärä kiristetään velcro-tarrojen avulla, mikä poikkeaa edeltäjän kumisesta ratkaisusta, joskaan ei välttämättä parempaan.

Sisälle tehdyt parannukset Quest 2:n ja alkuperäisen Questin välillä ovat sen sijaan merkittävät. Uudessa mallissa on 6 gigaa RAM-muistia edeltäjän 4 gigan sijaan, minkä lisäksi suorittimeksi on päivitetty paljon nopeampi Qualcomm Snapdragon XR2 -siru. Tämän avulla voidaan loihtia visuaalisesti näyttävämpiä kokemuksia sekä parantaa resoluutiota ja virkistystaajuutta.

Alkuperäisessä Questissa oli kaksi 1 440 x 1 600 -resoluutioista OLED-näyttö kummallekin silmälle, mutta Quest 2:ssa on vain yksi LCD-paneeli, joka on jaettu kahdeksi 1 832 x 1 920 -resoluutioiseksi näytöksi. Terävyyttä on siis parannettu noin 50 prosenttia. Normaalisti kaipaisimme OLED-näytön elävyyttä, mutta tätä käyttäessä emme huomanneet sille tarvetta. LCD:n myötä myös virkistystaajuus on voitu nostaa 90 Hz, joka oli vastaavasti alkuperäisessä 72 Hz. Siltä osin kuin kehittäjät hyödyntävät tätä, se takaa sulavamman kokemuksen.

Kannattaa huomioida, että laitteeseen on tehty muutos käyttäjän pupillien välisen etäisyyden (IPD) väliseen säätimeen. Alkuperäisessä mallissa etäisyyttä pystyi hienosäätämään tarkasti, mutta uudessa mallissa vaihtoehtoja on vain kolme ennaltamäärättyä: 58 mm, 63 mm ja 68 mm. Etäisyydet vastaavat kolmea suosituinta IPD-etäisyyttä, eikä muutos siten vaikuta suurimpaan osaan käyttäjistä, hienosäädön menettäminen on silti valitettavaa.

Näistä parannuksista huolimatta Quest 2:ssa on sama 2-3 tunnin akkukesto kuin alkuperäisessä, ja kesto riippuu pitkälti pelattavasta sovelluksesta. Kesto ei välttämättä tunnu pitkältä, mutta tätä pidemmät sessiot aiheuttavat usein enenevissä määrin pahoinvointia. Akkukeston parannus on kiitosta Oculuksen tekemiin parannuksiin seuranta-algoritmista, jotka koskevat myös tuplasti pidempikestoisia ohjaimia.

Valkoisiin ohjaimiin on tehty niin ikään pieniä parannuksia. Niissä on muun muassa erillinen lepopaikka peukaloille, jolloin niitä on mukavampi käyttää pidempiä aikoja. Kummassakin ohjaimessa on sauvamainen pidike ja liipaisimet sormille, sekä painikkeet ja tatti peukalolle. Ranteen ympärille laitettava remmi estää ohjaimia lentämästä käytössä, ja peukaloa ympäröivässä muovisessa renkaassa on lähes näkymättömät LED-valot, jotka seuraavat käsien ja sormien liikettä.

Kaiuttimet on sisäänrakennettu kypärään ja tarjoavat stereo-äänen. Ne ovat riittävät selkeät ja äänekkäät toistaakseen pelien vaatimat suuntaäänet, mutta eivät kuitenkaan estä käyttäjää kuulemasta ympäröivää äänimaailmaa. Kavereiden kanssa pelatessa kuulokkeista kuulee myös muut, mutta laitteessa on erillinen 3,5 mm kuulokeliitäntä erillisiä kuulokkeita varten.

Mikrofoni on niin ikään sisäänrakennettu ja toimii riittävän hyvin peleissä kommunikaatioon ja äänihakua varten. Puheentunnistus toimii myös yllättävän hyvin, joskin suomalaisella ääntämyksellä voi olla luonnollisesti vaikeuksia.

Käyttö

• Intuitiivinen asennus ja turvaärjestelmä
• Vakuuttava sormien seuranta
• Chromecast-tuki näytön jakoa varten

VR-laitteen käyttöönotto voi olla tuskallinen prosessi, sillä siihen kuuluu usein lukuisia johtoja ja erillisiä kameroita. Mutta koska Oculus Quest 2:ssa kaikki laskenta ja liikeseuranta tehdään laitteesta käsin, tämä malli on käyttövalmis jo 5-10 minuutissa.

Ensimmäisellä käynnistyskerralla esitellään muutama turvaohje ja lyhyt video, joka opastaa ohjainten ja käyttöliittymän suhteen. Sen jälkeen laite pyytää asettamaan vartijan (Guardian), joka on yksi ensimmäisistä laitteen tarjoamista vau-fekteistä.

Laitteen ulkoisia kameroita hyödyntämällä käyttäjälle esitellään reaaliajassa tätä ympäröivä tila mustavalkoisena. Sen jälkeen ohjaimet toimivat spray-maaleina, joilla kameroille maalataan käytettävä turvatila, jonka sisällä voi liikkua vapaasti. Valikoista löytyy myös asetukset paikallaan tai istualtaan pelaamista varten, mutta huonekohtaiset kokemukset ovat kaikkein immersiivisimpiä. Oculus suosittelee vähintään 2 m x 2 m tilaa tätä varten, mutta pienempikin riittänee varovaisella käytöllä.

Rajojen asettamisen jälkeen vartijamuuri paljastetaan digitaaliseksi seinäksi, joka muuttuu näkyväksi ainoastaan käyttäjän lähestyessä sitä. Tällöin kypärää käyttäessä on aina tieto omasta turva-alueesta ja etenkin siitä, milloin sen ylittää. Ylittäessä digitaalinen muuri poistuu ja käyttäjä näkee taas oikean maailman mustavalkoisena. Toteutus on suorastaan nerokas.

Alkuperäisen Questin yhteydessä julkaistu turvallisuusvideo esittelee toiminnon tarkemmin ja selkeästi.

Tämän jälkeen esitellään vaihtoehtoinen liikkumistapa valikoissa käsien avulla. Toiminto on vielä betavaiheessa, mutta on ällistyttävää nähdä omat kädet virtuaalisessa maailmassa Quest 2:n kameroiden kautta. Pienet eleliikkeet, kuten peukalon ja etusormen puristus toimivat valintana, ja kämmeneen katsominen avaa itse asetukset. Vaikka tätä hyödyntävät pelit ovat vielä rajalliset, ominaisuus on niin intuitiivinen käyttää, että uskomme sen lisääntyvän vauhdilla.

Alustuksen jälkeen käyttäjä pääsee Oculuksen alkuvalikkoon, joka toimii kustomoitavana virtuaalisena olohuoneena.

Tässä valikossa valitaan muun muassa sovellukset, pelit tai videot käytettäväksi, hallinnoidaan laitteen kiintolevyä tai ollaan Facebook-kavereihin yhteydessä. Jälkimmäinen on nykyään pakollinen osa Oculus Quest -kokemusta, joten jos et ole palvelun suurin ystävä, joudut jättämään yhtiön uuden laitteen välistä. Sitä ei voi yksinkertaisesti käyttää ilman Facebook-tunnusta.

Muutoin laite on sulava ja helppo käyttää. Se esittelee samalla välittömästi sen, kuinka pitkälle VR ja etenkin langaton VR on tullut. Tekstit ovat terävät ja helppolukuiset, minkä ohella liike on sulavaa ja mukavaa. Vaikka näkökenttä on linssien vuoksi normaalia kapeampi, näkymään tottuu nopeasti. Ensikertalaiselle kokemus on hengensalpaava.

Ja vaikka VR:ää syytetään usein yksinäiseksi kokemukseksi, Oculus on pyrkinyt laajentamaan Quest 2:ta entistä yhteisöllisemmäksi. Alkuperäisen Questin lailla käyttäjät voivat käyttää Google Chromecastia jakamaan näytön läheiselle näytölle, jolloin muut huoneessa olevat voivat katsoa samaa pelikuvaa. Osa peleistä jopa suosittelee tätä ominaisuutta, jolloin toinen pelaaja hallitsee olohuoneen näkymää ja toinen navigoi VR-maailmassa.

Ohjelmisto ja sovellukset

• Taaksepäin yhteensopiva alkuperäisten Quest-pelien kanssa
• Immersiivinen istualtaan, seisaaltaan tai huonekohtaisena pelattuna
• Voi aiheuttaa edelleen pahoinvointia

Kaikki Oculus Questin sovellukset toimivat Oculus Quest 2:ssa, ja ainakin toistaiseksi myös kaikki uudet sovellukset toimivat taaksepäin yhteensopivasti alkuperäisen Questin kanssa. Facebook myöntää, että tilanne voi muuttua tulevaisuudessa, kun kehittäjät avaavat paremman suorituskyvyn potentiaalin. Toistaiseksi vanhan mallin omistajat eivät jää kuitenkaan uutukaisista paitsi.

Siten Oculus Quest 2:lle on tarjolla heti julkaisussa satoja erilaisia pelejä ja sovelluksia sekä muutama täysin uusi. Siten mallit ovat lähinnä toistensa iteratiivisia parannuksia hieman samaan tapaan kuin iPhone-puhelinten hypyt sukupolvien välillä.

Tulevaisuuden lisäksi uudella laitteella on toki muitakin etuja. Resoluutio on huomattavasti tarkempi, joten järjestelmä ja valikot tuntuvat välittömästi responsiivisemmilta ja nopeammilta. 90 Hz myötä tunne vain vahvistuu. Juuri virkistystaajuuden kasvattaminen on lopulta laitteen kiehtovin uusi ominaisuus, kunhan kehittäjät ryhtyvät hyödyntämään aktiivista 90 Hz virkistystaajuutta peleissään. Se on pieni, mutta tuntuva muutos.

Oculus Quest 2:lle on tarjolla VR-pelien parhaimmisto. Sille löytyy niin räiskintäpelihitti Super Hot VR, tunnelmallinen seikkailupeli Moss tai ongelmanratkontapeli The Room VR: A Dark Matter. Osa peleistä on puhdasta räiskintää, kun taas toisissa purat nukketaloa osiin alati vaikeutuvissa haasteissa.

Pelien kirjo on ilahduttavan laaja, mutta haluaisimme silti nähdä entistä enemmän isoja pelejä alustalla. Quest 2:en avulla pelien maailmaan on mahtava uppoutua ja kokea ne täysin uudella tavalla, mutta monien kohdalla kysymykseksi nousee kuitenkin: kestääkö vatsasi sitä?

Osa ihmisistä voi kokea VR:n tuntikausia putkeen ilman ongelmia, kun taas joillekin matkapahoinvointi voi alkaa jo pienenkin kokeilun jälkeen. Vaikka kestävyyttä on mahdollisuutta kasvattaa yksinkertaisesti käyttämällä VR-laitteita, kannattaa huolehtia riittävistä tauoista sessioiden välillä. Onneksi monissa peleissä on nykyään tarjolla useita mukavuusasetuksia, jotka pyrkivät helpottamaan pahoinvointia muun muassa poistamalla liian sulavan liikkeen.

Quest 2 yltää kuitenkin pelien ulkopuolelle. VR voi olla myös opettavaista, ja laitteelle suunnitellut sovellukset saattavat kertoa historiallisista hetkistä, kuten Anne Frankin elämästä tai Chernobylin onnettomuudesta. Virtuaalista todellisuutta pidetäänkin erinomaisena empatian välittäjänä, jolloin se voi välittää käyttäjälle tuntemuksia ja kokemuksia, joita nämä eivät muuten saisi. National Geographic ja muut organisaatiot ovat luoneet upeita sovelluksia, jotka vaihtelevat niin virtuaalisesta turismista ilmastonmuutoksen vaaroihin. Fitness- ja meditaatiosovellukset tuovat myös kuntoilun ja rauhoittumisen olohuoneeseen.

Lisäksi tarjolla on videoita, joita varten Questissa on sisäänrakennettu soitin, sekä selain. Netflix, Amazon Prime Video ja YouTube ovat kaikki ladattavissa laitteelle, jolla elokuvia voi katsoa kuin omassa kotiteatterissa. YouTube VR on kolmikosta kiinnostavin, sillä se ei ainoastaan tarjoa 360-asteisia videoita, vaan tuntuu myös muutoinkin terävämmältä kuin muut.

PC-yhteensopivuus

• Oculus Link -toiminto antaa mahdollisuuden liittää laite PC:hen
• Kilpailee ongelmitta tietokonepohjaisten VR-laitteiden kanssa
• Voi käyttää muiden VR-laitteiden ja PC-alustojen kauppoja

Oculus Quest 2 toimii Oculuksen johdollisten PC-käyttöisten VR-laitteiden kuolemana. Yhtiö tosin vahvisti TechRadarille, että tulevaisuudessa yhtiö jatkaa edelleen johdottomien ja PC:hen kytkettävien VR-laitteiden, kuten Oculus Riftin ja Oculus Rift S:n, kehitystä.

Tehotietokoneen omistavat voivat tosin liittää Oculus Quest 2:n koneeseen ja kokea tehokkaamman elämyksen sitä kautta. Ominaisuus toimii yksinkertaisesti liittämällä laite USB 3.0 -johdolla koneeseen, käynnistämällä PC-pohjainen Oculus-sovellus ja valitsemalla haluamansa sovellus pelattavaksi.

Tämän myötä Oculus Quest 2:n pelivalikoima kasvaa moninkertaisesti, sillä niiden tehovaatimukset voi korvata nyt PC:llä. Nämä kokemukset ovat usein myös entistä yksityiskohtaisempia ja kunnianhimoisempia, kiitos lisääntyvän ja mahdollisen suorituskyvyn. 

Tietokoneen avulla Quest 2:lla pystyy pelaamaan todella vakuuttavia pelejä, kuten Asgard's Wrathia ja uskomatonta Lone Echoa. Nämä ovat visuaalisesti todella upeannäköisiä pelejä, jotka ovat kertaheitolla näyttävämpiä kuin yksikään Quest 2:n omilla tehoilla toimiva peli. Pienellä nikkaroinnilla Quest 2:n saa myös lataamaan muiden kauppapaikkojen pelejä, jolloin sillä voi pelata myös Half-Life: Alyxia.

Molempien näiden mahdollisuuksien antaminen käyttäjille on hyvä peliliike Facebookilta. Mutta samalla toivomme, että kehittäjät jatkavat pelien kehittämistä myös mobiiliversiolle, sillä kaikille ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa tarpeeksi tehokasta PC:tä pelatakseen VR-pelejä.

Lisävarusteet

Yhtiö esittelee julkaisun yhteydessä samalla muutaman uuden lisensoidun tuotteen ohjainten lisäksi. Näihin lukeutuu muun muassa toisenlainen otsanauha parempaa mukavuutta varten, akulla varustettu otsanauha ylimääräistä peliaikaa varten sekä audiovarusteita muun muassa Logitechilta.

Emme ole saaneet vielä näitä lisävarusteita testattavaksi, mutta päivitämme arvostelua, mikä se tulee tarpeelliseksi. Kustomoitavuus on silti tervetullut lisä VR-maailmaan, jossa yksi koko harvemmin riittää kaikille.

Myös ulkopuoliset valmistajat ovat ottaneet osaa mahdollisuuteen, kuten alla olevan kustomoidun käyttöliittymä- ja pehmustekorvikkeen avulla:

VR Coverin kaupassa pakettia myydään 29 dollarin hinnalla, ja siihen kuuluu vaihdettava kasvokäyttöliittymä, joka vähentää passiivisesti näytöstä hohkavaa lämpöä ja kosteutta, sekä kaksi paria pehmusteita kypärän sisälle. Näiden luvataan olevan paljon mukavampia kuin Quest 2:n omat vastaavat.

Nenäsuoja estää puolestaan valon pääsemisen laitteeseen, ja kaiken kruunaa kantolaukku ja linssinsuojus. VR Cover antaakin hyvä esimakua siitä, mitä lisävarusteilta voidaan odottaa tulevaisuudessa.

Osta jos...

Älä osta, jos...

• Parhaat Oculus Quest -pelit

Pika-arvio

HTC Vive Pro 2 vie käyttäjänsä korkearesoluutioiseen virtuaalimaailmaan tarjoamalla 5K-näytön, joka on yksinkertaisesti tämän hetken paras VR-näyttö keskivertokäyttäjälle. Harmillisesti laadukas näyttö on kuitenkin paritettu muun laitteiston kanssa, joka jättää hieman toivomisen varaa muutoin korkealuokkaisessa kokemuksessa.

Alkuperäinen HTC Vive toi virtuaalitodellisuuden koteihin tarkalla seurannalla ja korkean resoluution näytöllä. Vuosi oli tuolloin 2016. Kilpailijat ovat sittemmin tuoneet markkinoille omat mallinsa, kuten Oculus Quest 2:n ja Valve Indexin, jotka ovat tasanneet kilpailua. HTC Vive Pro 2:n avulla yhtiö pyrkii kuitenkin nousemaan jälleen korkealaatuisten VR-laitteiden huipulle PC-rintamalla. Ja jos tarkastelemme puhtaasti teknisiä ominaisuuksia, HTC Vive Pro 2 todellakin vakuuttaa kaikkein tehokkaimpana ja laadukkaimpana VR-laitteena.

Laitteessa oleva 5K-näyttö (2,5K kummallekin silmälle) pyörii silkinpehmeällä 120 Hz virkistystaajuudella. Käyttökokemuksena se tarjoaa visuaalisesti yhden vakuuttavimmista VR-kokemuksista tähän mennessä. Lisäksi se kuulostaa parhaimmalta, kiitos hi-res-ääneen kykenevien kuulokkeiden.

Se ei ole kuitenkaan kaikkein mukavin päässä, vaikka HTC on tehnyt paljon parannuksia saadakseen Vive Pro 2:n sopimaan entistä useamman päähän. Laite itsessään jää silti vielä painavaksi ja kookkaaksi, minkä lisäksi se täytyy edelleen kytkeä kiinni tietokoneeseen useilla johdoilla. Käytössä olevat korkearesoluutioiset näytöt tuottavat myös niin paljon lämpöä, että ne huurustavat niiden edessä olevat linssit.

HTC Vive Pro 2 käyttää lisäksi edelleen ulkopuolisia majakoita seurantaan. Oikeassa ympäristössä kameramajakat ovat tarkka keino seurata pelaajaa virtuaalimaailmassa, mutta se tarkoittaa myös paljon monimutkaisempaa asennusprosessia, johtoja ja ja virtalähteitä. Tämä rajoittaa samalla sopivia pelialueita.

Sauvamaisen Vive-ohjaimen ikä alkaa niin ikään näkyä. Se on kookas ja painava, eikä sen kosketuslevymäinen muotoilu sovi niin hyvin nykyisiin peleihin kuin kaupalliseen käyttöön. Monet nykypeleistä luottavatkin jo tatteihin sekä pelaajan omaan liikkumiseen.

HTC Vive Pro 2:lla on siis puutteensa, mutta se saa meiltä silti valtavan suosituksen. Eritoten näytön esimerkillisyyttä ei voi korostaa liiaksi, sillä se on valtava luokka parin sukupolven takaisten laitteiden maksimiin. Jos HTC onnistuu parantamaan myös paketin muut osa-alueet ajan kanssa samalla tasolle, yhtiö säilyttää paikkansa VR-laitteiden kärkinimenä.

Hinta ja saatavuus

• Tarjolla kaksi vaihtoehtoa
• Korkealuokkaista teknologiaa korkealla hintalapulla
• Nykyiset Vive-omistajat säästävät lisälaitteiston hinnoissa

HTC Vive Pro 2 saapui myyntiin 4. kesäkuuta 2021. Pelkällä kypärällä varustettu vaihtoehto maksaa 819 €, kun Base Station 2.0:n ja VIVE-ohjaimet sisältävä koko paketti maksaa 1 469 €.

Hintansa puolesta kyseessä on selkeästi korkealaatuinen VR-laite, joka on asetettu samaan hintapisteeseen kuin Valve Index. Nämä ovat puolestaan huomattavasti kalliimpia kuin heikompitehoisempi Oculus Quest 2. Kannattaa myös huomioida, että käyttäjältä vaaditaan tehokas tietokone, jotta HTC Vive Pro 2 pyörii kunnolla.

Vive Pro 2:n kustannuksissa voi kuitenkin säästää hieman, jos käyttäjältä löytyy entuudestaan aiempia HTC Vive -laitteita, sillä nämä ovat yhteensopivia Vive Pro 2:n kanssa. Aloittelevien VR-intoilijoiden kannattaa kuitenkin varautua maksamaan maltaita.

Muotoilu

• Äärimmäisen tarkka 4 896 x 2 448 -näyttö (2 448 x 2 448 per silmä)
• 120 Hz, todella sulava virkistystaajuus ja 120 asteen näkökenttä
• Ohjaimet eivät ole muuttuneet vuosien varrella

HTC ei pyri tarjoamaan Vive Pro 2:lla virtuaalielämystä kaikille käyttäjille, vaan suuntaa kokemuksen ainoastaan niille, joilla on myös tehokkaat tietokoneet sen vastaanottamiseksi.

Kohderyhmän rajatulla valinnalla on onneksi vakuuttavat lopputulokset. Vive Pro 2:ssa on 5K-resoluutioinen näyttö (2,5K per silmä) sekä 120 Hz virkistystaajuus. Se on paljon tarkempi näyttö kuin Oculus Quest 2:ssa, joka yltää 120 Hz virkistystaajuuteen vain muutamissa peleissä.

Resoluutio ei ole myöskään ainoa laitteen vakuuttava tekijä, vaan myös varsinaiset paneelit ovat ensiluokkaiset. Vive Pro 2:ssa on nopeat LCD-paneelit, joissa on RGB-alipikselit, sekä 120-asteen näkökentällä varustetut IPD-säädettävät linssit. Tämä tekee näkökentästä riittävän laajan, että käyttäjä voi huomata kohteita silmäkulmastaan, kiitos kaksikerroksisen linssisuunnittelun.

Kyseessä on todella kehittynyt linssijärjestelmä, jonka LCD-näyttöjä on pienennetty aiemmista malleista, jotta lämmöntuottoa oltaisiin saatu pienennettyä. Valitettavasti tässä ei olla kuitenkaan täysin onnistuttu.

Näin usean pikselin toistaminen käyttäjän silmien edessä vaatii tietokoneelta todella paljon tehokkaita, minkä vuoksi HTC:n kohderyhmä ovat pääasiallisesti harrastelijat ja yritykset. Jotta Vive Pro 2:sta saa kaiken irti, se vaatii suorituskyvyltään tehokkaan tietokoneen.

HTC on tehnyt kuitenkin parhaansa, jotta laitteen komponentit eivät rasittuisi pahasti. Yhtiön on työskennellyt sekä Nvidian että AMD:n kanssa optimoidakseen Display Stream Compressionin omalle VR-laitteelle. Sen avulla visuaalisen datan kääntäminen ja uudelleenkääntäminen tietokoneen ja VR-laitteen välillä on entistä nopeampaa, minkä myötä voidaan taata näyttävä 4K-kokemus. DisplayPort 1.2 on tästä huolimatta edelleen tuettujen joukossa, vaikka DisplayPort Compression on aktiivisena. Vive Pro 2 tukee lisäksi yhtiön langatonta adapteria, joskaan sen avulla peleistä ei voi nauttia natiivissa 4 896 x 2 448 /120 Hz -resoluutiossa ja kuvataajuudessa.

Täydellisen HTC Vive Pro 2 -pakkauksen ostajat saavat lisäksi itselleen pari kappaletta kuutiomaisia seurantamajakoita ja kaksi sauvamaista ohjainta. Jälkimmäiset ovat käytännössä samat, joita HTC on käyttänyt jo vuosien ajan. Ne ovat luotettavat ja kestävät, niissä on pyöreänmuotoinen kosketuslevy sekä puristus- ja paineherkät kyljet. Niiden seuranta on tarkkaa, minkä lisäksi lähes kaikki Steamista löytyvät pelit tunnistavat ohjaimet. Ne tuntuvat kuitenkin hieman vanhalta, etenkin Valve Indexin rystysohjaimien tai Oculus Touchin paljon pienikokoisemman ohjaimen jälkeen.

Käyttömukavuus ja yhteensopivuus

• Näytöt tuottavat paljon lämpöä ja huurustavat linssit
• Monia tapoja säätää visiiriä sopimaan erilaisiin päihin
• Tukee kaikkia nykyisiä HTC Vive -lisälaitteita

HTC on tehnyt joitain muutoksia parantaakseen Vive Pro 2:n ergonomiaa. Hienosäädettävän IPD-linssin lisäksi otsapanta on vaivaton ja helppo asettaa kohdalleen kätevän säätimen avulla, ja laitteen etuosa on riittävän leveä, jotta sitä voi käyttää silmälasien kanssa. Laitteen paino jakautuu puolestaan tasaisesti, jotta se ei rasittaisi niskaa. Silti kyseessä on melko kookas visiiri, joka sulkee käyttäjänsä sisäänsä. Tunnetta korostaa sisäänrakennetut kuulokkeet, jotka voi kätevästi siirtää sivuun ja kohdistaa oikeaan paikkaan.

Kolmiulotteista avaruudellista ääntä tukevat kuulokkeet jäävät käyttäjän korvan päälle, joten ne eivät sulje täysin ympäröivän maailman ääniä. Tätä voi kuitenkin kompensoida nostamalla kuulokkeissa olevaa äänenvoimakkuussäädintä kohti yhtätoista.

Äänenlaatu on kuitenkin yksi Vive Pro 2:n kohokohdista, sillä kuulokkeet tarjoavat syvän ja rikkaan äänimaailman, jossa on tuntuva basso. Erillisiä kuulokkeita ei siten välttämättä edes kaipaa. Kypärä tukee tosin Hi-Res-sertifioitua ääntä, joten äänihifistelijät voivat tarvittaessa liittää omat laatukuulokkeet laitteeseen ja nauttia entistä täyteläisemmästä äänestä.

Valitettavasti HTC Vive Pro 2 on hieman epämukavampi laitteessa olevien näyttöjen tuottaman lämmön vuoksi. Koska näytöt jäävät likelle käyttäjän kasvoja, ne tuntuvat hyvin kuumilta ja aiheuttavat huurua. Varsinkin pidemmissä pelisessioissa oli vaikea löytää sopivaa asetusta, jossa Vive Pro 2 olisi tuntunut päässä tukevalta ja mukavalta, mutta jolloin linssit eivät olisi koko ajan olleet huurussa. Ongelma vain korostuu, jos käyttäjällä on vielä erilliset silmälasit.

Kyseinen ongelma on tietenkin täysin subjektiivinen, ja joillekin se voi aiheuttaa enemmän epämukavuuksia kuin toiselle. Omassa käytössä varsinkin pitkien aerobisten pelien jälkeen kasvot olivat hiestä märät, minkä lisäksi pelaaminen täytyi lopettaa ainakin hetkellisesti juuri linssien huurustumisen takia. Asia olisi saatettu voida korjata paremmalla jäähdytysratkaisulla, jolla tuuletusta olisi voitu tehostaa.

Langatonta ja kaikkivoipaista VR-laitetta etsivien kannattaa Vive Pro 2:n sijaan kääntää katseensa samaan aikaan julkistettuun HTC Vive Focus 3:een, joka on tosin tarkoitettu pääasiallisesti yrityksille. Nykyisten HTC Vive -laitteiden omistajat saavat myös lohdutusta siitä, että nykyiset HTC VR -lisälaitteet ovat yhteensopivia myös uusien mallien kanssa. Siten kaikkea lisäsälää ei ole välttämätöntä ostaa uusiksi, jos ne löytyvät jo entuudestaan. Näihin lukeutuvat kaikki seurantalaitteet, VIVE Facial Tracker, Vive-ohjaimet sekä Steam VR -lisävarusteet kuten Valve Indexin rystysohjaimet. Oculuksen ohjaimet eivät sen sijaan ole yhteensopivia.

Asennus

• Majakoiden asentaminen voi tuottaa hankaluuksia
• Vaatii paljon johtoja ja virtapistokkeita
• Optimaalinen pelialue ei ole kaikkien saatavilla

HTC Vive Pro 2 luottaa seurannan osalta edelleen ulkopuolisiin majakoihin, jotka eivät ole välttämättä niin käyttäjäystävälliset kuin nykyiset muut VR-ratkaisut. Ne tarkoittavat vain jälleen yhtä estettä laitteen asennuksessa, johon lukeutuu jo muutenkin pienoinen piuhahelvetti yhdistääkseen Vive Pro 2:n tietokoneeseen.

Toisekseen erilliset majakat vaativat tilaa huoneesta, joten ne rajoittavat välittömästi Vive Pro 2:n käyttömahdollisuuksia etenkin pienemmissä huoneissa. Steam VR:n voi tosin asentaa joko isompaan tilaan ja paikallaan pelaamista varten, jolloin jälkimmäisen kohdalla tilantarve on luonnollisesti paljon pienempi. Silti oikean sijainnin löytäminen majakoille siten, etteivät ne kadota pelaajaa kesken pelien on vaivalloista ja aikaa vievää puuhaa etenkin pienessä tilassa. Majakoissa on onneksi standardi kierre, joten ne saa helposti muun muassa tripodeihin ja oikeastaan mihin tahansa hyllylle seisomaan.

Lisäksi majakat pitävät pientä, mutta etenkin pienessä tilassa korostuvaa sähköistä huminaa ollessaan päällä, mikä saattaa ärsyttää jatkuvakestoisena. Ainoa keino saada surina loppumaan on irrottaa majakat kokonaan sähköverkosta. Ja kyllä, myös majakat vaativat omat pistokkeet seinältä Vive Pro 2:n lisäksi, joten koko laitteisto vaatii myös runsaasti virtapistokkeita.

Ulkoapäin tulevan seurannan etu tällä hetkellä on tosin siinä, että niitä käyttäessä VR-laitteen suorituskyky ja visuaalinen laatu on tämän hetken parasta. Ero sisältä ulospäin tulevaan seurantaan kapenee tosin koko ajan, kun Oculus Quest 2:n kaltaisia laitteita saadaan lisää markkinoille.

HTC Vive Pro 2 yhdistetään tietokoneeseen erillisen Vive Link -boksin välityksellä. Tämä vaatii erillisen virtajohdon, sekä USB 3 - ja DisplayPort-liitännän tietokoneesta. Boksista lähtee puolestaan oma johto Vive Pro 2:een. Maksimietäisyys tietokoneen ja VR-laitteen välillä on noin viisi metriä.

HTC Vive Pro 2 käyttää Steam VR:ää ja Valven majakoita pääasiallisena alustana, joten palvelun tuntevat tietävät, mitä odottaa. Majakoiden optimaalisin sijainti on korkealla ylhäällä pelitilan vastakkaisissa kulmissa, mieluiten päänkorkeuden yläpuolella ja alaspäin suunnattuina. Pienissä huoneissa sijaintia kannattaa testata myös muunlaisin ratkaisun, sillä ne saattavat tarjota paremman ja tarkemman seurannan kuin suositusratkaisu.

Ideaalisesti pelattava minimialue on 2 x 1,5 m huonekohtaisella asetuksella, mutta paikallaan pelatessa selviää vähemmällä.

Steam VR opastaa onneksi käyttäjän selkeästi läpi asennusprosessin avuliaiden ohjeiden ja kuvien kera. Bluetooth-ohjaimia hyödynnetään muun muassa selvittämään huoneen lattia ja virtuaalinen tila maalaamalla sopiva pelialue majakoille. Tätä varten majakoiden sijainti ja kulma täytyy olla kuitenkin todella tarkka, mikä voi aiheuttaa ongelmia. Ja koska asennuksen joutuu tekemään joka kerta uusiksi, jos majakoiden sijainti vaihtaa paikkaa, on suositeltavampaa pyrkiä löytämään niille kiinteä sijainti.

Suorituskyky

• Lyömätön yksityiskohtaisuus
• Korkea virkistystaajuus takaa sulavan pelikokemuksen ja vähentää matkapahoinvointia
• Laaja näkökenttä sekä erinomainen ääni parantavat immersiota

Joistain mukavuus- ja lämmöntuotto-ongelmista huolimatta Vive Pro 2 tarjoaa lopulta visuaalisesti lyömättömän VR-kokemuksen. Korkean resoluution näytöt ja nopea virkistystaajuus tuottaa mielettömän upeita kokemuksia, jotka tuntuvat entistä immersiivisemmiltä ja realistisemmilta kuin monissa muissa kilpailijoissa. Tämä toki edellyttää myös varteenotettavan tehokasta tietokonetta, mutta jos sellaisen omistaa, on Vive Pro 2 tämän hetken paras VR-laite.

Half-Life Alyxin ja Lone Echon kaltaiset pelit ovat tunnetusti nousseet VR-pelien kärkeen, ja Vive Pro 2:lla näiden pelaaminen on entistä näyttävämpää, kiitos niiden laadukkaan visuaalisuuden ja upean tunnelman, jotka pääsevät HTC:n laitteella oikeuksiin.

Mutta oikeastaan näitäkin yllättävämpää oli pelata vielä vanhempia VR-pelejä, jotka hyötyivät laitteen tarjoamasta ylöspäinskaalauksesta. Esimerkiksi Batman Arkham VR:n maisemat tuntuivat entistä yksityiskohtaisemmilta, minkä lisäksi Waynen kartano, lepakkoluola ja useat rikospaikat tuntuivat uhkuvan uudenlaista tunnelmaa. Valitettavasti HTC:n sauvaohjaimiin palaaminen Oculuksen tai Valve Indexin vastaavien jälkeen on tosin pienoinen pettymys. Ohjainten viiden tunnin akkukestokaan ei ansaitse hirveästi kehuja.

Pelaajille Vive Pro 2:lle on onneksi tarjolla valtava määrä pelejä Steamin tai HTC:n oman Viveportin kautta. Half-Life Alyx, Superhot VR, Beat Saber ja The Room VR ovat vain muutamia laatupelejä koettavaksi virtuaaliympäristössä. Kuukausihintainen Viveport Infinity -tilaus tarjoaa puolestaan rajattoman pääsyn useisiin isoihin nimikkeisiin, jos pelejä ei halua ostaa itselleen. Verkosta löytyy myös epävirallisia keinoja päästä pelaamaan Oculuksen kauppapaikalla olevia pelejä, joskaan niin Oculuksen omistava Facebook kuin HTC:kään ei tätä virallisesti tue.

Kannattaako HTC Vive Pro 2 ostaa?

Osta jos...

Älä osta, jos...

• Parhaat VR-pelit: testaa välttämättömimmät kokemukset HTC Vive Pro 2:lla

Pika-arvio

Isot monitorit ovat alkaneet yleistyä, mikä näkyy ultralaajakulmaisten näyttöjen kasvussa. 21:9-kuvasuhde on valloittanut nopeasti markkinat, josta on ottanut otteensa myös sitäkin laajemmat 32:9-näytöt. Jälkimmäistä on edesauttanut eritoten Samsungin vakuuttava Odyssey G9.

Juuri sitä mallia vastaan käy 49-tuumainen valtava AOC AG493UCX:llä, jossa on 32:9-kuvasuhde ja 5 120 x 1 440 resoluutio. Valitettavasti se ei yllä muilta ominaisuuksiltaan samalle tasolle Samsungin kanssa, joka pystyy tarjoamaan 240 Hz virkistystaajuuden ja DisplayHDR1000:n. AOC:n mallissa tyydytään sen sijaan 120 Hz ja DisplayHDR400:ään.

Toisaalta se on myös 200 euroa edullisempi kuin Samsungin vastaava, mutta silti AOC AG493UCX:ää on vaikea suositella etenkään pelkästään pelikäyttöön.

Jos käyttötarkoitus kallistuu enemmän työskentelyyn ja luovaan työhön, silloin AOC AG493UCX:ssä on sisäänrakennettu KVM-kytkin, jonka avulla voit liittää näyttöön kaksi tietokonetta yhden näppäimistön ja hiiren alle. Lisäksi siinä on sisäänrakennetut kaiuttimet, ylimääräinen HDMI-liitäntä, USB-C sekä käyttöä helpottava kaukosäädin. Kuva kuvassa -toiminnolla näytön voi puolestaan jakaa kahteen ja käyttää kahta eri tietokonetta samaan aikaan.

Nämä kaikki tekevät AG493UCX:stä erinomaisen näytön työskentelyyn, jossa tarvitaan useita samanaikaisia sovelluksia ruudulle, kuten taulukoita tai verkkosivuja.

Ja vaikka näytön ominaisuudet eivät ole pelikäyttöön kaikkein parhaimmat, uudet pelit näyttävät silti kerrassaan upeilta 5 120 x 1 440 resoluutiolla pelattuna. Siten AG493UCX sopii parhaiten niille, jotka tarvitsevat työssään paljon ruututilaa ja käyttävät samaa näyttöä myös pelaamiseen.

Hinta ja saatavuus

AOC AG493UCX on saatavilla Suomessa ja maksaa 999 euroa.

Vertailun vuoksi Samsung Odyssey G9 maksaa tällä hetkellä edullisimmillaan 1 200 euroa, kun taas Asusin kilpaileva XGV49VQ on myös 999 euroa, mutta tarjoaa alhaisemman 3 840 x 1 080 resoluution ja korkeamman 144 Hz virkistystaajuuden.

Kuva

AG493UCX:n kiinnostavin ominaisuus on tietenkin sen valtava 49 tuuman paneeli. Testasimme näyttö useiden eri pelien kanssa, emmekä voi kuin todeta, että se tarjoaa suorastaan ilmiömäisen pelikokemuksen. Kokemus ei ole tosin vastaava kaikkien pelien kohdalla, sillä näytön resoluutiota ei välttämättä tueta kunnolla kaikissa.

Dirt 5:n kaltaiset ajopelit ja Star Wars Squadronsin tyyliset lentelypelit ovat omiaan 32:9-suhteelle, sillä ne luovat vakuuttavasti lisätilaa ympärille. Sama koskee myös Red Dead Redemption 2:n kaltaisia kolmannen persoonan pelejä, joskin formaatti tuo omat hankaluudet kuvaan. Eritoten kuva-alan reunoilla on usein havaittavissa vääristymiä, jotka ovat samankaltaisia kuin valokuvatessa ultralaajakulmalinsseillä. 21:9-suhteessa erot ovat huomattavasti pienemmät, mutta 32:9:ssä niihin kiinnittää jo huomiota.

Toinen isompi ongelma on se, ettei tätä tukevia pelejä ole vielä hirveästi. Yllä mainitut pelit toimivat kyllä ongelmitta, kun taas Controlista uupuu tuki kokonaan 32:9-suhteelle. Verkossa on olemassa epävirallisia modeja, jotka lisäävät tuen tälle resoluutiolle, mutta nämä eivät aina toimi ongelmitta.

Muissa peleissä saattaa olla puolestaan tarjolla oikea 5 120 x 1 440 resoluutio, mutta sen sijoittelussa voi sen sijaan olla ongelmia. Toisinaan resoluutio voi kyllä olla oikea, mutta silti pelit käyttävät 21:9-suhdetta ja peittävät ylijäämän mustilla reunoilla. Tällaisiin peleihin lukeutui muun muassa Disco Elysium.

Syy näihin ongelmiin on juuri 32:9-formaatin pienessä tuessa, minkä vuoksi kehittäjät eivät koe tarpeelliseksi lisätä sitä vielä peleihinsä. Tämä korjaantuu toivottavasti ajan kanssa, mutta sitä ennen asia kannattaa pitää mielessä monitoria hankkiessa.

AG493UCX:ssä on HDR, mutta se on ainoastaan DisplayHDR400, joten sen kirkkaus ei ole yleispätevä. Siten myöskään kontrasti ei yllä samaan erottelevuuteen kuin tätä korkeammissa näytöissä, kuten DisplayHDR1000:ta tukevassa Samsung Odyssey G9:ssä. Siten HDR ei tuo lopulta hirveästi lisää kuvaan.

Näytössä on lisäksi ainoastaan 120 Hz virkistystaajuus, joka on jälleen alhaisempi kuin Samsungissa. Toisaalta näillä resoluutioilla vaaditaan jo todella tehokas tietokone, että moisiin virkistystaajuuksiin ylipäätään ylletään.

Muutoinkin näytön resoluutioon vaaditaan tehokas tietokone. Näytönohjaimena olisi hyvä olla vähintään GTX 1070 -sarjan kortti, jotta resoluutiota voi käyttää pelattavilla ruuduntaajuuksilla. Cyberpunk 2077:n ja muiden uusien pelien kohdalla näytönohjaimen täytyy olla vähintään RTX 2070 ja mieluiten jopa tätä parempi.

Väritoiston osalta AG493UCX suoriutuu hyvin ja riittävästi pelikäyttöä ajatellen. Värit näyttävät eläviltä ja luonnollisilta, mikä parantaa katselukokemusta entisestään. sRGB-väriavaruudesta katetaankin 121 prosenttia, mutta vastaavasti Adobe RGB:n osalta värit kattavat ainoastaan 90 prosenttia. Siten se ei sovi välttämättä parhaiten kuva- tai videokäsittelyyn, jossa väritarkkuus on elinehto. Melkein mihin tahansa muuhun käyttöön AG493UCX käy sen sijaan erinomaisesti.

Isompi ruutuala auttaa ennen kaikkea työskentelyssä, jossa vaaditaan useita asiakirjoja ja dokumentteja samanaikaisesti auki. Ne pystyy levittämään helposti 49-tuumaiselle näytölle ilman, että ruutu jää ahtaaksi. Tilaa riittääkin kevyesti kolmelle tai neljälle dokumentille vierekkäin.

Valitettavasti näytön mukana ei tule kuitenkaan minkäänlaista ohjelmaa, jonka avulla sijoittelua voisi hoitaa järkevästi Windowsissa. Onneksi FancyZonesin ja PowerToysin kaltaiset ohjelmat pelastavat paljon, ja niiden avulla voit jakaa näytön erillisiin alueihin ja hallinnoida ikkunoita kätevästi nimenomaan laajakulmanäytöillä.

Ominaisuudet

Mainitsimme jo aiemmin, että korkea resoluutio vaatii oman suorituskyvyn koneelta, mutta kannattaa myös muistaa, että 5 120 x 1 440 resoluutio sekä 120 Hz virkistystaajuus vaatii tiettyjä piirteitä myös näytönohjaimelta. Oma näytönohjain kannattaakin tarkistaa ennen ostoa.

Vaikka AG493UCX:ssä on kaksi HDMI:tä ja kaksi DisplayPortia, ainoastaan kaksi jälkimmäistä ovat käytännössä hyödyksi, jos näytön koko resoluution haluaa käyttöönsä. Tuolloin käyttöönsä saa myös 120 Hz virkistystaajuuden, jos näytönohjain vain tukee sitä. Tämä toimi ongelmitta GTX 1070 Ti:llä varustetulla tietokoneellamme.

USB-C-DisplayPort-adapterilla varustetulla kannettavalla saimme sen sijaan ainoastaan 75 Hz täydellä resoluutiolla. HDMI-liitäntään kytkettynä resoluutio ylsi maksimissaan vain 3 840 x 1 080:aan, joka johti aavistuksen sumeaan kuvaan.

Kannattaa tosin muistaa, että näyttö tukee kuva kuvassa -toimintoa (PiP), joten ruudun voi tarvittaessa jakaa kahdelle tietokoneelle. Näin jakaessa kummankin puoliskon resoluutio tippuu 1440p:hen, jota jaksaa pyörittää jo useampi tietokone.

Näytössä on lisäksi KVM-kytkin, joten siinä olevaan USB-hubiin voi kytkeä yhden näppäimistön ja yhden hiiren ja käyttää niitä kahden monitoriin kytketyn tietokoneen hallintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tietokoneet täytyy liittää USB 3.0 Type-B- ja Type-C-liitäntöihin, ja näiden välillä vaihto tapahtuu ruudulle ilmestyvästä valikosta vaihtamalla USB-sisääntuloa. Ratkaisu olisi voitu toteuttaa järkevämminkin, mutta kunhan vaihtoa ei joudu tekemään liian usein, se toimii kohtuullisesti.

Näyttövalikko on muutoin ominaisuuksiltaan kattava, joskin siinä navigointi olisi voitu tehdä paremmin. Valikosta toiseen liikkuminen on epäjohdonmukaista kunkin alavalikon sisällä, eikä asiaa myöskään helpota se, että painikkeet on piilotettu ruudun alapuolelle.

Onneksi mukana tuleva kaukosäädin tekee navigoinnista hivenen helpompaa, minkä lisäksi siitä löytyy tärkeimpien toimintojen, kuten äänenvoimakkuuden ja tulolähteen säätimet suoraan.

HDMI- ja DisplayPort-liitäntöjen vieressä on aiemmin mainittu USB-hubi, johon voi kytkeä kolme laitetta. Lisäksi näytössä on audioliitäntä, johon voi liittää kaiuttimet tai kuulokkeet.

Näytössä itsessään on sisäänrakennetut kaiuttimet, jotka eivät yllättäen tarjoa järin korkealaatuista ääntä. Ne toimivat kohtuullisesti videopuheluissa ja satunnaisissa YouTube-videoissa, ja ääni on verrattain selkeää ja tarkkaa puhetta kuunnellessa. Musiikki-, elokuva- tai pelikäytössä suosittelemme kuitenkin hommaamaan joko kaiuttimet tai hyvät kuulokkeet.

Kannattaako AOC AGON AG493UCX ostaa?

Osta jos...

Älä osta, jos...

Arvosteltu ensimmäisen kerran: huhtikuussa 2021