Honor 20 näyttäisi saavan uuden edullisemman mallin

Honor 20 Lite (Kuva: Future)

Honor 20 -sarja julkaistiin kolmen eri mallin kera – perusmallin Honor 20, laadukkaampi Honor 20 Pro ja edullinen Honor 20 Lite. Näiden rinnalle saatiin myös neljäs Honor View 20 -malli aiemmin tänä vuonna. Valikoiman perusteella eri malleja näyttäisi olevan riittävästi, mutta nähtävästi sarjaa on kasvatettu vielä yhdellä mallilla.

Näin ainakin näyttäisi tämän kauppapaikan mukaan, sillä se on listannut sivuillaan Honor 20S -mallin, josta emme ole kuulleet aiemmin ollenkaan. Tuotetietojen mukaan kyseinen malli sijoittuisi Honor 20 Liten ja Honor 20:n välille suorituskyvyn osalta.

Honor 20S:ssä on Liten lailla kolme takakameraa, joiden oletamme olevan 48 megapikselin pääkamera, 8 megapikselin laajakulma sekä 2 megapikselin syvyyskenno. Kaksi jälkimmäistä ovat identtiset Liten kanssa, mutta pääkamera on Litessä puolestaan vain 24 megapikseliä, joten sen osalta 20S olisi mittava parannus.

Etukameran resoluutio ei ole selvillä, mutta se on toteutettu punch-hole-tekniikalla Honor 20:n tapaan. Siten se seuraa muotoilultaan hieman laadukkaamman mallin jälkiä, mutta siinä ei ole kuitenkaan sormenjälkitunnistinta selkämyksessä.

Honor 20S -mallissa on sivun mukaan 128 gigan tallennustila, sekä joko 6 tai 8 gigaa RAM-muistia. Se on saatavilla joko sinisenä, valkoisena tai mustana. Hinnaksi mallille on asetettu noin 1 400 dollaria.

Kyseessä on todennäköisesti vain väliaikainen hinta, sillä emme usko keskitason puhelimen kustantavan enemmän kuin iPhone XS Max. Mutta ilman hintatietoja on vaikea asettaa Honor 20S -mallia järjestykseen sarjan muiden mallien kanssa.

Tuotetietojen perusteella kyseessä näyttäisi olevan kuitenkin edullinen puhelinmalli, joka yhdistäisi hieman Honor 20:n ja 20 Liten ominaisuuksia keskenään.

Koska malli on olemassa verkkosivuilla, odotamme sen olevan totta myös oikeasti. Hinnan ollessa kuitenkin selkeästi väliaikainen lukema, muutkaan tiedot eivät välttämättä pidä paikkaansa.

Lähde: GSMArena

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.