Epic Gamesin entinen johtaja halusi alkujaan lakkauttaa Fortniten

Lähde: Epic Games

Kuvittele maailma, jossa Fortnitea ei ole olemassa: miljoonat pelaajat eivät olisi kuluttaneet miljoonia tunteja tai käyttäneet miljoonia V-rahojaan selviytyäkseen saarella. Tämä vaihtoehtoinen todellisuus kävi melkein toteen.

Epic Gamesin pelituotannosta vastannut Rod Fergusson kertoi hiljattain Game Informer Show'n podcastissa, että hän "yritti lakkauttaa Fortniten" ennen kuin siityi nykyisiin hommiin Gears of War -sarjaa kehittävälle The Coalitionille.

Peli ei hänen mukaansa ylittänyt laatustandardeja alkuvaiheessa, jolloin peliä myytiin ainostaan sen alkuperäisellä Save the World -pelimuodossa.

Fergusson ei kuitenkaan syvenny sen tarkemmin päätöksen tarkempiin syihin, vaan kertoo ainoastaan, että pelin kehityksen alkuvaiheessa oli ongelmia ennen kuin siitä nousi nykyinen ilmiö.

Ottaen huomioon Fortniten aiheuttaman kulttuurillisen vaikutuksen nykyään, sen mahdollista lakkautusta on vaikea kuvitella. Ilman sitä emme olisi välttämättä nähneet uusia battle royale -pelejä, kuten aiemmin tänä vuonna julkaistua hittiä Apex Legends. Emme olisi välttämättä saaneet myös Epic Games Storea, joka kustannettiin pitkälti Fortnitesta saaduilla tuloilla.

Ei muistella pahalla

Vaikka Fergusson ei ollut Fortniten suurimpia ystäviä ollessaan töissä Epic Gamesilla, hän on silti "äärimmäisen iloinen" pelin menestyksestä hänen lähdettyään studiolta.

Pelin siirtäminen Unreal Engine 3 -pelimoottorista Unreal Engine 4:ään hidasti pelin alkuvaiheen kehitystä, minkä lisäksi alun perin paljon tummemman ulkoasun muuttaminen nykyisen sarjakuvamaiseen pidensi niin ikään tuotantoa.

PUBG:n menestyksen seurauksena Epic kiirehti luomaan Fortniteen oman battle royale -pelitilan, jonka yhtiö julkaisi ilmaiseksi Save the World -pelitilan rinnalla.

Loppu onkin historiaa, mutta Fergussonin paljastus on hyvä esimerkki pelinkehityksen vaikeudesta, jossa raja menestyksen ja epäonnistumisen välillä voi olla hiuksenhieno.

Lähde: NintendoLife

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.