Call of Duty -sarja on jo 15 vuotta vanha. Se käynnistyi alkujaan toiseen maailmansotaan sijoittuvan Medal of Honorin kilpailijana, mutta on sittemmin noussut yhdeksi merkittävimmistä nykypäivän AAA-tuotannoista. Viimeisen kolmentoista vuoden ajan pelisarja on julkaissut uuden menestyneen osan vuosittain, mutta vuonna 2016 ilmestynyt Infinite Warfare alkoi näyttää viimein muutoksen merkkejä.
Vuositahdin myötä muutosten puute synnytti taisteluväsymystä, joka näkyi suoraan pelisarjan viime vuosina laskeneessa myynnissä. Samaan aikaan perinteiset moninpeliräiskinnät eivät ole enää olleet markkinoiden vetävintä antia. Uusiksi kuninkaiksi ovat nousseet sankariräiskinnät kuten Overwatch sekä suositut battle royale -pelit Fortnitestä PlayerUnknown’s Battlegroundsiin.
Viime vuonna ilmestynyt Call of Duty WW2 oli miellyttävä paluu sarjan juurille, mutta muuttuakseen kunnolla pelisarjan on täytynyt katsoa eteenpäin paluun sijaan. Joten miten pelisarjan parissa pitkään kehittänyt Treyarch ratkaisi ongelman? Kopioimalla tietenkin juuri sankariräiskintöjä sekä battle royale -pelejä.
Lopputuloksena on Call of Duty: Black Ops 4, joka melko häikäilemättömästi napsii nykyräiskintöjen suosituimmat mekaniikat ja ominaisuudet tutuksi omaksi paketiksi. Toteutuksessa ei ole mitään omaperäistä, mutta samaan aikaan Black Ops 4 onnistuu herättämään kipeästi sitä kaivanneen pelisarjan uudelleen eloon vuonna 2015 julkaistun Black Ops 3:n lailla.
Takaisin mustaan
Muutosten kourissa ensimmäiseksi uhriksi on jäänyt yksinpelikampanja, jonka tilalla nähdään pelin kahdeksan eri specialist-hahmoluokkaa esittelevää lyhyttä tarinaa. Ottaen huomioon, että yksinpelit ovat olleet jo pitkään Call of Dutyn tärkeimpiä myyntivaltteja – muistelkaapa vaikka Modern Warfaren kulta-aikaa – voisi kuvitella päätöksen olevan huono asia. Mutta Treyarch on todistanut kerta toisensa perään, ettei napakka tarinankerronta ole oikeastaan heidän heiniä, joten yksinpelin puute ei lopulta olekaan niin suuri menetys.
Black Ops 4:n kolme ydinpilaria rakentuvatkin sen pitkäikäisen perinteisen moninpelin, zombipelimuodon sekä uutuutena saapuvan Blackoutin ympärille. Ensiksi mainittu on uusimman osan myötä kokenut suurimmat muutokset, kun kehittäjät ovat heivanneet kaikkein räikeimmät elementit ja ominaisuudet pois painottaakseen aavistuksen taktisempaa lähestymistapaa.
Omat elinvoimapisteet eivät esimerkiksi enää palaudu itsestään takaisin, joten suojan takana kykkimiselle ei ole enää tarvetta. Sen sijaan pelaajilla on käytössä oma lääkintäruiske, jolla puuttuvat hiparit saa nopeasti takaisin. Pitkäaikaisille CoD-veteraaneille juuri tämä ominaisuus vaatii eniten opettelua, mutta lisäys oikeastaan vain parantaa pelien sujuvuutta ja taktisuutta. Nyt pelaajien täytyy huolehtia varusteiden ja panosten lisäksi myös omasta elinvoimastaan, joten tiukissa tilanteissa täytyy tasapainotella esimerkiksi aseenlatauksen tai hipareiden palautuksen välillä.
Lääkeruiskeen käyttö- ja latausaikaa on myös hieman pidennetty sitten betan, jotta pelaajat eivät voisi enää ylikäyttää ominaisuutta. Ja kuten kaikissa moninpeleissä, juuri tällaiset pienet muutokset vaikuttavat suuresti siihen, miten yksittäisiä tilanteita lähestyy jatkossa. Vastustajien hiparit näkyvät nyt myös näiden yläpuolella, mikä lisää taktista informaatiota pelaajien käyttöön.
Aiemmin mainitut ja alkujaan Black Ops 3:ssa esitellyt specialistit tuovat hahmoluokkiin hieman persoonallisuutta, mutta heidät on myös uusiokäytetty paremmin tukemaan tiimitoimintaa. Vaikka yksittäinen pelaaja voi edelleen halutessaan liikkua ja räiskiä mielin määrin omalla hahmollaan, operaattoreiden välisissä synergioissa on huomattavaa etua koko tiimin kannalta.
Crash voi esimerkiksi heittää maahan ammuslaatikon tai parantaa kaikki lähellä olevat omalla erikoiskyvyllään. Prophet pystyy puolestaan lamaannuttamaan viholliset lennokillaan, kun taas Recon paljastaa vastustajien sijainnin reaaliajassa ampumansa minitutkan sisällä. Joukossa on myös silkkaan tuhoon keskittyviä hahmoluokkia kuten Ruin ja Battery, mutta pääsääntöisesti kehittäjät ovat siirtäneet fokusta yhteistyöhön, josta Black Ops 4 hyötyy moninkertaisesti. Jokainen ammuttu luoti, lataus ja napattu päänahka tuntuukin pohjimmiltaan juuri siltä samalta CoDilta, mutta juuri tällaiset pienet muutokset siellä täällä näkyvät pelattavuuden hienoisissa vaihteluissa.
Julkaisussa on lisäksi pelattavana pelisarjan laajin karttavalikoima, 14, mutta näiden laatu vaihtelevat ehdottomasti laidasta laitaan. Mahdollisuus pelata joitain Black Ops -sarjan alkuperäisiä karttoja on kieltämättä nautinto – Summit on edelleen kenttäsuunnittelun mestariteos ja Junglen väijymiset ovat iskostuneet ikuisesti muistiini – mutta oikeastaan pelin parhaimmat kentät nähdään uusien tulokkaiden luota.
Icebreaker on helposti yksi nautinnollisimmista kartoista. Sen jäähän jumiutuneen sukellusveneen ympärille rakennettu rähinä tarjoaa ahtaita sisätiloja, laajoja avoimia alueita sekä vedenalaisia kulkureittejä koukkauksia varten. Hacienda, Slums ja Contraband ovat puolestaan vahvasti nousemassa uusiksi fanisuosikeiksi näiden ilmiömäisen sopivuuden pelin tehtäväpohjaisiin pelimuotoihin.
Epäkuollutta menoa
Myös zombitila palaa takaisin historiansa suurimmalla julkaisussa löytyvällä sisältömäärällä. Vaan niin hauskaa kuin sen kieli poskessa toteutettu räime onkin, niin samalla se on alkanut näyttämään selkeitä väsymisen merkkejä. Tänä vuonna tarinapuoli jakaantuu kahteen, kun yksi osa jatkaa sarjan pitkäikäistä Aether-tarinalinjaa, ja Chaos käynnistää puolestaan kokonaan uuden sekä kuvioita mukavasti sekoittavan kauhukokemuksen.
Molempien tarinoiden käynnistykset – uppoavasta Titanicista antiikin Rooman ansojen täytteiseen areenaan – ovat pelisarjan hulluimpia sisältäen niin räjähtäviä tiikereitä kuin kirveitä heittäviä gladiaattoreitakin. Kun mukaan lisätään vielä kustomoitavat hahmoluokat sekä muutokset muun muassa pelaajien nostamiseen kanveesista, on lopputulos yksi miellyttävimmistä zombitiloista pitkään aikaan.
Perinteisen moninpelitilan lailla muutokset eivät ole lopulta järin suuret, mutta ne tuovat tarvittavan piristysruiskeen pelitilaan. Selostaja on entisen tapaan jälleen hulvaton tapaus, minkä lisäksi Treyarch on eritoten panostanut hahmojen väliseen sanailuun. Jokainen kartta on lisäksi täytetty täpötäyteen erilaisia salaisuuksia, ansoja, oikoreittejä ja hullunkurisia aseita, jotka onnistuvat viihdyttämään jopa satunnaispelaajien seurassa. Parhaan pelikokemuksen pelitila tarjoaa kuitenkin edelleen ystäväporukassa.
Isojen seurassa
Ja viimeisenä tarjolla on Blackout, pelisarjan oma battle royale -pelitila, jolla tekijät pyrkivät kilpailemaan Fortniten ja PUBGin dominoimilla markkinoilla. Pelimuoto ei todellakaan pyri peittämään isommiltaan kopioituja elementtejä, vaan pelialueelle syöksytään muiden lailla taivaasta, kerätään aseet hylätyistä taloista ja taistellaan viimeiseen sotilaaseen asti alati kutistuvassa ympyrässä. Mutta kaikki vain toimii, sillä taustalla on Call of Duty -sarjan viimeistelty tuotanto, joka yhdistää kaiken entuudestaan tutun entistä laajempaan mittakaavaan.
Pelattavuus onkin emosarjan tapaan erinomainen, ja koska omaa asettaan ei pääse valitsemaan, pelaajat joutuvat mukauttamaan pelityyliään saamansa aseen perusteella. Et ole koskaan osannut pelata tarkkuuskivääreillä, mutta se on ainoa ase, jonka ennätit löytämään? Mikään ei anna parempia syitä aseen salojen pikaopetteluun, kun suojapaikkaasi lähestyvät muut pelaajat.
Kartta on myös laajuudeltaan mielettömän suuri, noin kaksi kertaa Fortniten tuttua aluetta isompi. Se on ripoteltu lisäksi täyteen Black Ops -sarjan klassisiin kenttiin viittaavilla alueilla, kuten Nuketownilla, joten se toimii samalla eräänlaisena CoD-teemapuistona. Toisaalta koko tarkoittaa myös sitä, että joissain kartan kolkissa asuntojen väliset etäisyydet ovat hieman turhan suuret, joten aseiden ja varusteiden löytämisessä voi kestää aikansa.
Tämä johtaa myös entistä jyrkempään oppimiskäyrään etenkin heille, jotka eivät ole battle royale -pelejä aiemmin pelannut. Toisaalta se tarjoaa myös tuttuja Call of Duty -elementtejä, kuten keräiltäviä perkkejä ja zombeja, joten tekemistä kyllä riittää oppimisen ohella.
Treyarch on myös tehnyt pelimuodosta mahdollisimman lähestyttävän muun muassa kiinnittämällä kerätyt lisäosat suoraan kannossa olevaan aseeseen. Samoin lääkintäpakkausten käyttäminen samasta napista kuin muissa moninpeleissä luo pelimuotojen välille mukavaa synergiaa. Lisäksi pelaajien liitopuvut ovat äärimmäisen helppokäyttöisiä, joten alun liitelyt tai kesken taistelun tehdyt näyttävät pakenemiset pilvenpiirtäjän katolta iskostuvat nopeasti selkäytimeen. Pelimuoto tukee myös jaetun ruudun tilaa, joskin tällöin ruudunpäivitys ottaa melko pahasti iskua.
Hieman mielenkiintoisesti aiemmista osista tuttu mikromaksujärjestelmä Supply Drop on jätetty tänä vuonna julkaisussa kokonaan välistä. Mutta ottaen huomioon Blackoutin suosion ja netissä olleiden huhujen, Treyarch on luultavasti kehittämässä jo jonkinlaista korvaavaa systeemiä esiteltäväksi tulevien päivitysten lomassa. Miten se lopulta vaikuttaa näihin pelimuotoihin on kuitenkin vielä kysymysmerkki, mutta todennäköisesti tarjolle tulee erilaisia kosmeettisia esineitä päällepantavaksi.
Yhteenveto: kannattaa pelata
Huolimatta yksinpelikampanjan puutteesta Call of Duty: Black Ops 4 ei tunnu siltä kuin siitä puuttuisi jotain oleellista. Oikeastaan päinvastoin sen hyvin toteutettu Blackout-tila sekä kriittiset muutokset niin zombi- kuin moninpelitilaan tekee tästä yhden sisällöltään kattavimmista CoD-kokemuksista vuosiin. Black Ops 4 ei siis missään nimessä mullista entuudestaan tuttua kokemusta, mutta se palauttaa siihen vihdoin ja viimein takaisin hauskuuden.
