Amazon Alexa joukkoistaa jatkossa käyttäjät vastaamaan toisille käyttäjille

Amazon Echo (2017)

Amazon on käynnistänyt tänään uuden joukkoistamiseen perustuvan testin yhtiön virtuaaliassistentti Alexan tueksi. Testin tarkoituksena on hyödyntää laitetta käyttäviä käyttäjiä vastaamaan toisten käyttäjien esittämiin kysymyksiin.

Alexa Answers -ohjelma onkin kutsunut osan käyttäjistä toiminnon betavaiheeseen, jossa he voivat selailla vastaamattomia kysymyksiä eri aiheista, kuten tieteestä, teknologiasta, yleistiedosta ja vastaavista. Selailun lisäksi he voivat myös vastata näihin kysymyksiin.

Annetut vastaukset esitellään sen jälkeen käyttäjille, jotka voivat puolestaan äänestää vastaukset niiden hyödyllisyyden tai totuudenmukaisuuden perusteella. Hyviksi luokitelluista vastauksista ei saa mitään ylimääräistä mainetta, mutta Alexa kertoo kyllä, jos vastauksen on antanut "Amazonin käyttäjä".

Palvelussa on luonnollisesti erilaisia suodattimia, joilla poistetaan muun muassa muita loukkaava kielenkäyttö. Toki maailmassa on aina niitä, jotka haluavat vain pelleillä muiden kustannuksella, mutta uskomme Alexan estävän tällaisten käyttäjien vastausmahdollisuudet äänestystulosten perusteella.

Auta toista hädässä

Virtuaaliavustajaksi, jonka yhtenä tehtävänä on tarjota tietoa sitä kaipaaville, Alexa onnistuu usein olemaan väärässä.

Alexa hyödyntää useita eri verkossa olevia lähteitä, kuten Bingia, sanakirjoja ja Wikipediaa, joten samat virhemarginaalit siirtyvät näiden mukana myös vastauksiin.

Onkin tärkeä muistaa, että kaikesta hyödyllisyydestään huolimatta Internet on täynnä virheitä ja valheita, jotka myös ennen pitkään löytävät tiensä käyttäjien eteen Googlessa, Wikipediassa, sosiaalisessa mediassa sekä tekoälyissä, kuten Alexa tai Siri. Amazon myös hyödyntää jo omia käyttäjiään arvioidessaan tai markkinoidessaan tuotteita, joten Alexa Answersin alkava testi tuntuu vain luonnolliselta jatkeelta tästä.

Onko ihmisten joukkoistamisesta lopulta hyötyä Alexan kannalta riippuu lopulta siitä, kuinka motivoituneita ihmiset ovat auttamaan toisia.

Lähde: The Verge

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.